Tervehdys ystävät, pitkästä aikaa.
Olipas kesä!!
Kaikenlaisia muistoja jäi mieleen ja kameran muistikortille.
Monenlaisia perhetapahtumia ja menoja oli kesä pullollaan.
Mistähän alkaisin....?
No jos kaikenlaiset poikkeavat tapahtumat kerron, niin niihin kuuluu Hyvä terveys -lehden tekemä haastattelu toukokuun puolivälissä. Minua ja vaimoani haastateltiin lehteen pitkään jatkuneen, jo teini-iässä alkaneen, parisuhteen johdosta ja siihen liittyvistä asioista. Kyseltiin pitkän suhteen salaisuutta ja mitä sen eteen olemme tehneet. Vaikeahan tuohon oli juuri mitään valaisevaa sanoa, yhteen toimivat kemiat varmaankin. Rakkaus ja huomioiminen. Pienet suukottelut ja halimiset silloin tällöin, esimerkiksi.
Lehti ilmestyi sitten heinäkuun alkupuolella, ja tokihan sen muutamat huomasivat ilman, että sitä isommin edes mainostimme.
Hyvä terveys -lehdessä ollut kuva |
Kaikenlaista muutakin huomiota on tullut myös kesän aikana. Keväällä Viestikilta myönsi minulle viestiristin Ilmavoimien viestialalla tehdystä ansiokkaasta työstä.
Sen lisäksi Puolustuvoimain lippujuhlapäivänä 4.6. minulle myönnettiin sotilasansiomitali.
Ja syyskuulla tuli sitten se ensimmäinen puolivuosisata täyteen.
Sotilasansiomitali |
Viestiristi |
Bändien kanssa keikkakesä oli kohtalaisen hyvä, erilaisia keikkoja oli mukavasti pitkin kesää,
Pukkilansaari, Isokyrö 5.7.2014 |
Mäkihallin lava, Lehtimäki 2.8.2014 |
Alkukesästä kävin työporukan kanssa miniristeilyllä Turusta Tukholmaan ja takaisin, hyvä reissu.
Sitten alkoikin toisen poikamme häiden valmistelut. Tai olihan niitä jo suunniteltu pitkin kevättä, mutta nyt asiat alkoivat konkretisoitua.
Häät olivat lauantaina 28.6. Jalasjärvellä, mutta ajoimme Vaasaan vanhimman poikamme perheen luo jo keskiviikkona.
Perjantaina ajoimme Seinäjoelle, haimme häävieraiden ruokatarvikkeet ja suunnistimme Jalasjärvelle, Luopajärven Nuorisoseuralle valmistelemaan juhlia.
Olimme varanneet lomamökin Peräseinäjoen puolelta perjantaista maanantaille saakka. Se oli sopivalla etäisyydellä juhlapaikasta, että pystyimme hoitamaan valmistelut ja järjestelyt hyvin.
Lauantai sujui hyvin, poika saatiin naimisiin ja juhlat sujuivat hyvin sekä juhlapaikalla että sitten jatkoilla mökillä.
Jos nyt kommellukseksi voi sanoa, niin lippua tankoon nostaessa lippu irtosi ylhäällä kiinnikkeestään ja koko naru lippuineen tuli alas, niinpä ei sitten liputettu.
Tuon viikonlopun jälkeen olimme aika väsyneitä. Mutta hienot juhlat.
Kaarikuja alttarille |
Häätanssi |
Juhlasali |
Heinäkuun puolivälissä teimme rengasmatkan. Ajoimme lauantaina ensin enoni 60-vuotissynttäreille Petäjävedelle. Siellä oli mukavat puutarhajuhlat, vieraita oli sopivasti, sukulaisiakin ihan kivasti. Enpä ollut useitakaan nähnyt piiiiitkäääään aikaan. Kummitätiänikään, äitini siskoa, en vissiiin kymmeneen vuoteen. Äitini äitikin oli juhlissa mukana, varsin virkeänä, vaikka nyt syyskuussa tuli ikää jo kunnioitettavat 99 vuotta. Mummollani alkaa olla näön ja kuulon kanssa ongelmia, mutta pää ja varsinkin muisti pelaa todella hyvin.
Petäjävedeltä jatkoimme illalla Jyväskylään minun äidilleni, missä olimme yötä.
Sunnuntaina jatkoimme aamupäivästä matkaa Kouvolan suuntaan. Menimme ensin Anjalankoskelle kurssikaverini ja tyttäremme kummien kotiin. Illalla kävimme katsomassa Korvenkylän kesäteatterissa Topi Sorsakoskesta kertovan musiikkinäytelmän Kaksi kitaraa. Olipa hieno esitys. The Secrets -bändi oli soittamassa musiikin esityksen lauluihin.
Anjalankoskelta sitten ajoimme iltaa myöten takaisin Tampereelle.
Sää oli koko viikonlopun lähes helteinen, mutta ei liian tukala. Hieno reissu.
Kesäpäivä Petäjävedellä |
Korvenkylän kesäteatteri |
The Secrets |
Heinäkuun lopulla ajoimme puolisoni veljen luo Kangasniemelle. Olimme siellä muutaman hellepäivän, saunoimme ja grillasimme.
Viikonlopuksi ajoimme taas Jyväskylään. Perjantaina vietimme, meidän perhe, äitini ja veljeni lapsineen, lämmintä kesäpäivää Jyväskylän seurakunnan omistamassa ja ylläpitämässä Lehtisaaressa saunoen, uiden ja lopuksi picnicillä eväitä syöden. Hieno paikka avoinna kaikille kävijoille Tuomiojärvessä.
Lauantaina 26.7. oli edesmenneen appiukkoni leskipuolison 80-vuotissynttärijuhlat Halssilan Kivistön työväentalolla. Mukana oli tuolloin myös äitini äiti, ja tulikin pitkästä aikaa juteltua hänen kanssaan sukumme eri vaiheista. Tai siis minähän tässä olin kuunteluoppilaana, kuuntelin mielelläni tarinoita vuosikymmenten takaa, pitkältä ajalta ennen syntymääni.
Kesäinen Lehtisaari Jyväskylän Tuomiojärvessä |
Sunnuntaina oli veljenpoikani rippijuhlat, missä poikkesimme myös. Ja tuolla tarinat mummoni kanssa vain jatkuivat.
Rippijuhlien jälkeen lähdimme sitten ajamaan kohti Saarijärveä. Olimme keväällä hakeneet perhetukilomaa, joka meille myönnettiin. Se oli Päällystön Naisten Liiton kautta saatu perheloma Saarijärven Summassaaren kylpylässä, sunnuntaista perjantaille täyshoidolla. Sitä syömisen määrää......
Näkymä mökkimme terassilta Summasjärvelle |
No tulihan siellä puuhailtuakin järjestettyjä aktiviteetteja, ulkopelejä, uintia järvessä ja uima-altaalla, sählyä, yhteislauluiltaa, karaokea, tanssia, valokuvasuunnistusta.
Säät olivat kohdallaan, hellettä piisasi, kuten koko loppukesän aikana, seassa oli joinakin päivinä rajuja ukkosia, se oli hienoa!!
Saarijärveltä palauduimme vähitellen kotiin ja loma loppui ja työt alkoivat.
Elokuun lopulta mainittakoon Kangasalan Mobiliassa järjestetty Rautalankaa ja jenkkiautoja -tapahtuma, jossa soitimme toisen bändini, Kingbones'in kanssa pari settiä ennen illan pääesiintyjää, Vesa Snygg ja Satelliitti-yhtyettä. Komeita autoja!
Tässäpä niitä kesätapahtumia riitti. Jatkoa tapahtumille on tulossa, kun järjestämme minun ja vaimoni yhteiset 50-vuotisjuhlat lokakuun lopulla. Vähän toisenlaiset...
Olemme suunnitelleet, että juhlissa esiintyy neljä sellaista bändiä, missä olen soittanut tai soitan edelleen. Mutta niistä sitten juhlien jälkeen oma raportointi.
Ja onhan tässä välissä vielä kahden lapsen valmistuminen ammatteihin. Tytär ammattikoulusta ja kolmas poika ammattikorkeakoulusta. Että juhlia piisaa! Hienoa!!
Hyvää alkanutta syksyä!!
Ompa ollut tapahtumia täynnä olaeva kesä. Paljon on mahtunut monenlaista juhlaa. Hienoa, siinähän se eläkkeen odotus mukavasti sujuu. Tuttujas paikannimiä vilahteli tarinassasi. Lehtimäelläkin, Kaarihallissa, niin lähellä ja kuitenkin käymätön paikka minulle.- ´
VastaaPoistaOikein hyvää syksyä ja tulevia yhteisjuhlia.
Kiitoksia, Mummeli. Se tuo Lehtimäen tanssipaikka laitettiin viime vuonna (2013) uudestaan kuntoon ja käyttöön yli 30 vuoden tauon jälkeen. Tänä kesänä olimme toista kertaa siellä esiintymässä. Tervetuloa ensi kesänä tanssahtelemaan!
VastaaPoista