Kuten jo aiemmassa blogissani (Utopistinen haave) kirjoitin, on äitini puolen sukuamme selvitelty kohtuullisesti. Äitini isän puolelta sukukokouksia on alettu pitää vuosittain vuodesta 2007 lähtien, serkkuseminaarin nimellä.
Sukuhan on ollut ja on vieläkin varsin laaja. Mutta ennen aikaan kaikenlaisia sukujuhlia pidettiin aina isolla joukolla, missä milloinkin juhia pidettiin, häitä, syntymäpäiviä, hautajaisia, mitä vain. Sukua, serkkuja, setiä, tätejä, isovanhempia, lapsia, lapsenlapsia oli koolla useita kymmeniä aina.
Ensimmäisen sukukokouksen tarkoitus oli koota jo vanhenevaa polvea kokoon muistelemaan nuoruusaikoja, koska suvut olivat jo myöhempinä aikoina levinneet laajalle, eikä yhteyksiä enää pidetty niin tiheään kuin ennen vanhaan. Ja ensimmäinen sukukokous olikin sitten vuonna 2007.
Ja kun kokoustaneet henkilöt huomasivat olevansa vähentyneestä yhteydenpidosta huolimatta varsin sukurakasta ja savolaiseen tyyliin suulastakin porukkaa, päätettiin aloittaa sukukokouksista perinne, joka jatkuisi vuosittain.
Minulla on varmaan isäni puolelta hitaita hämäläisiä aivo- ja muita soluja, koska niin tämän kuin muutaman muunkin asian suhteen herään näihin mahtaviin juttuihin aivan liian myöhään.
Tai myöhään ja myöhään. Mutta olisi näihin sukulaisuusjuttuihin voinut hieman aiemminkin herätä. Tämä on kuitenkin ihmiselle niitä viimeisen päälle oikeita ja tärkeitä tapahtumia, kun saa suuperimänä kuulla omista isovanhemmistaan ja sukulaisitaan, omasta taustastaan.
Pitäisi mennä lyömään päätänsä sinne Karjalan, tai tässä tapauksessa pikemminkin savolaiseen mäntyyn, kun on ollut näin saamaton sukulaisuussuhteiden ylläpidossa aikaisemmin. Yritän nyt jatkossa parantaa tapani.
No niin, vuonna 2008 alettiin jo miettiä muistelmien keräämistä vielä hengissä olevilta sukulaisilta. Lopulta päädyttiin siis tekemään kirja, joka kertoo sukumme "päähahmosta", isoisäni isästä ja hänen jälkeläisitään. Kirjaan on koottu tarinoita aina 1890-luvun puolelta lähes 2000-luvun alkuun, muistikuvia, tapahtumia ja muuta elämää silloin ennen vanhaan. Kirja valmistui 2010, ja olen sen itse lukenut nyt siis viime talvena. Tämän kirjan innoittamana syntyi tuo maaliskuinen blogini, ja toisaalta myös herääminen yhteyksien pitämisen aloittaminen sukulaisiini.
Jaahas, nyt aletaan päästä asiaan, vuoden 2013 sukukokoukseen, johon sitten mekin osallistuimme.
Serkkuseminaari kokoontui jälleen samaiseen lomanviettopaikkaan, kuin parina edellisenä vuotena, itäsuomalaisen kaupungin läheisyyteen, samaisen järven rannalle, missä sukuni saarikin sijaitsee.
Meidän matkaan osallistui minun ja vaimoni lisäksi nuorin poikamme, kolmas poikamme kihlattunsa kanssa, sekä lisäksi äitini. Lähdimme lauantai aamuna 3.8. matkaan Jyväskylästä vuokra-autolla. Matka alkoi aamulla klo 09, ja perillä olimmekin jo kokolailla klo 11.30 paikkeilla. Päivä oli aurinkoinen, tyyni ja mukavan lämmin.
Olimme kyseiseeä matkailukohteessa ensimmäisenä paikalla, mutta ihan samaan aikaan alkoi tulla jo ensimmäisiä muitakin ihmisiä. Seuraavan reilun puolen tunnin ajan olo oli kuin tasavallan presidentillä, kättelyä ja esittäytymistä riitti. Mukana oli enimmäkseen vanhempaa väkeä, mutta saapui paikalle muutamia pikkuserkkujani perheineenkin, joten taisi lopulta "voimasuhteet" olla kokolailla tasan.
Kuvassa puolisoni kyseisessä lomakohteessa.
Aloitimme lomakohteessa ruokailulla klo 12. Seisova pöytä oli katettu kaikenlaisia herkkuja täyteen, ruoka maistui puheensorinan seassa. Minä kiersin ympäri pirttiä ottamassa kuvia ihmisistä.
Pääruokailun jälkeen oli pieni tauko, kun lomakohteen henkilöstö keräsi pääruuan pois ja valmisteli kahvikattauksen. Pian oli täytekakkukahvien vuoro.
Kun ruokailuista oli päästy eroon, oli varsinaisen kokouksen vuoro. Kerrattiin edellisen vuoden juttuja, laulettiin yhteislauluja, eräs äitini miesserkuista soitti huuliharpulla muutaman tutun valssin, oli runonlausuntaa, oli vapaata sanaa, puheenjohatajana toiminut äitini serkku oli iloinen, että tällä kertaa oli mukaan saatu muutama nuorempikin perhe jatkamaan perinnettä. Tarkoitti tietysti meitä, mutta myös pikkuserkkujeni perheitä.
Minusta oli myös hienoa, että mukana oli muitakin uusia kuin vain meidän perheestä.
Eräs mies kertoi erään laivan nykyisestä tilanteesta.
Niin, laiva (kuvassa). Tarina kertoo, kuinka isoisoisäni erään kerran saaresta lähtiessään myöhästyi reittilaivasta vuonna 1899. Tästä kimpaantuneena hän päätti tilata Varkauden konepajalta oman laivan. Laiva valmistui vuonna 1900, ja niinpä isoisoisäni ei jatkossa myöhästynyt. Laiva oli tosin suvussa vain vuoteen 1903 saakka.
Laiva on edelleen olemassa, välillä se on ollut mm. Saastamoinen Oy:n palveluksessa hinaajana.
Erikoisimman tehtävänsä laiva teki 1940, kun sillä kuljetettiin Vanhan Valamon aarteet Uuteen Valamoon Heinävedelle. Laiva on 15m pitkä ja 3,5 m leveä, joten ihan pienestä veneestä ei ole kysymys.
Nyt laiva on yksityisomistuksessa eräällä höyrylaivaharrastajapariskunnalla, mutta on jopa ollut ilmassa ajatuksia, että he eivät ehkä kauaa jaksaisi harrastaa höyrylaivan parissa, niinpä laiva saattaisi muutaman vuoden päästä olla jopa myynnissä. Tottahan minulla heti alkoi pyöriä hulluja ja villejä ajatuksia päässä.... No, ehkä se on sitten aikanaan uuden blogin aihe, mene ja tiedä...
Takaisin sukukokoukseen.
Puheenjohtaja kyseli, että onko ehkä nuoremmassa polvessa halukkuutta ottaa vastuuta kokouksen järjestelyistä jatkossa, mutta päätettiin vielä ainakin ensi vuoteen jatkaa nykyisin järjestelyvoimin.
Kokous alkoi olla lopuillaan, osa vanhemmasta väestä alkoi poistua, kun oli kyytejä sovittuna hakemaan.
Aiemmin oli ollut puhetta, että jos säät ovat suotuisia ja halukkuutta olisi, niin kokouksen jälkeen olisi halukkaille järjestymässä venekyytiä tuohon kyseiseen saareen, mistä sukumme on lähtöisin.
Tätä hetkeä olin odottanut. Olin käynyt tuossa paikassa viimeksi vuonna 1981, kun oli mummoni siskon 70-vuotissynttärit. Eipä ole tuosta minulla muistikuvia juurikaan, joten käynti on enemmän kuin paikallaan. Varsinkin nyt, kun olen kirjan kautta lukenut juttuja tuosta paikasta ja sukumme vaiheista. Nyt asiat konkretisoituisivat enemmänkin.
Siirryttiin laiturille, missä kaikkiaan neljä venekuntaa porukkaa alkoi siirtyä vajaan kymmenen minuutin venematkalle kohti tuota saaritilaa. Kesäsää oli täysin kohdallaan. Meidän perheestä mukaan lähtivät vain äitini ja nuorin poikani minun lisäkseni. Äitini meni serkkunsa veneellä, minä ja poikani taas äitini serkun pojan, siis pikkuserkkuni veneellä.
Matka sujui hyvin, olimme tuota pikaa saaren rannassa ja kiinni laiturissa. Samalla kun väki veneistä alkoi nousta saareen, äitini serkku alkoi kertoa juttuja saaren rakennusten remontoinneista, mitä viime vuosina siellä on tehty. Samalla siirryimme kohti päärakennuksen pihaa jättäen rantasaunan taaksemme.
Pihalla katselimme ympärillemme, aivan valtavan hieno paikka, hyvin pidetty. Kokolailla neliön muotoisesti rakennettu pihapiiri, päärakennus pohjois-eteläsuuntaisesti lähimpänä rantaa.
Neliötä täydensi pitkä aittarakennus, joka oli rakennettu L-muotoon, osa päärakennuksen vasemmalla sivulla, osa vastapäätä päärakennusta.
Aitan päästä oli isompi aukko, ennenkuin navetta alkoi. Navetta on tosin hieman kauempana, ei ihan siinä neliössä, mutta kuitenkin.
Navetta on myös L-muodossa, osa lähes vastapäätä päärakennusta, osa kääntyen päärakennuksen oikealle sivustalle, mutta siten, että etäisyyttä päärakennukseen jää 50-60 metriä. Navetan takana loivassa rinteessä on vielä puucee-rakennus.
Keskellä pihaa on kasvimaa ja pieni kasvihuone, pari isoa koivua, muuten siistiä nurmialuetta. Navetan ja aittarakennuksen välistä näkyy entiselle pellolle, jonne nykyisin on istutettu koivua suoriin riveihin. Muuten tilan ulkopuolella on enempi sekametsäaluetta, niinkuin koko saarikin taitaa olla.
Pian siirryimme taloon sisälle, ensin ulkoeteiseen, jossa on jo kuluneet, mutta varmaankin kohtuullisen alkuperäiset rappuset, jotka johtavat suureen tupaan, talon eteläpäätyyn.
Heti oikealle menee ovi "juhlaväen" ruokasaliin, tuvan takana on keittiö puuhelloineen.
Kuvat vas. ja oik. vieraiden ruokasalista. Kuvan alanurkassa tuoli, jonka isoisoisäni oli tehnyt ties milloin 1900-luvun alkupuolella.
Yllä ja oikealla kuvissa se talonväen ruokailupuoli eli keittiö.
Talon pohjoispäädyssä on sitten kaksi makuuhuonetta, mutta keittiön ja yhden makuuhuoneen välissä on vielä kirjastotyyppinen huone.
Kuvia kirjastohuoneesta ja vanhoista huonekaluista. Kirjahyllyn päällä valokuva isoisoisästäni.
Vanhoja huonekaluja, jotka ovat olleet siellä jo silloin, kun äitini elämänsä muutamana alkuvuotena siellä asui, ja usein myöhemminkin siellä kävi serkkulassa kyläilemässä.
Niin, äitini äitihän tuli tuohon taloon miniäksi vuonna 1936, mutta he muuttivat sieltä pois joskus 1939 (muistaakseni), koska isoisäni veli ryhtyi tilanpitäjäksi tuohon taloon. Niinpä se jäi sitten äitini serkkujen omistukseen aikanaan. Siis on sitä nykyäänkin. Mutta siksi siis äitini on tuossa talossa asunut vuoden-pari elämänsä alkutaipalella.
Oli aivan mahatavaa käydä talossa (pitkästä aikaa), kun nyt saattoi eri lailla kokea sen tunnelman, mitä sukumme kirjasta olin lukenut. Jotenkin se henki on pystytty säilyttämään, eikä ole väkisin uudistettu juuri mitään. Talossa ei edelleenkään ole sähköä eikä vesijohtoa. Siinä on varmaan vanhan talon hyvänä pysymisen salaisuus, välttynyt liialta kosteudelta, jolloin rakenteet ovat pysyneet terveinä.
Aikamme kierreltyämme taloa ja kuunneltuamme juttuja takavuosista, alkoi paluumatka.
Seuraavaa sukukokousta yritimme sopia moneen ajankohtaan, mutta lopulta päädyttiin vuoden 2014 heinäkuun viimeiseen viikonloppuun. Nyt vaan oli jo kokouksen lomakohde varattuna seuraavalle vuodelle, joten ehdotuksia alkoi tulemaan, että mitäs jos kokous pidettäisiin tuossa saaressa.
Aivan mahtava ajatus!
Itse sanoin jo heti, että jos tarvitsee olla esimerkiksi etukäteen valmistelemassa tilaisuutta, niin olisin ehdottomasti halukas tulemaan paikan päälle jo muutamia päiviä aiemmin, jolloin voisin päästä kokemaan saaressa elämistä edes muutaman päivän ajan ja olla apuna kokouksen järjestelyissä.
Lopullinen huippukokemus olisi se, että saisimme isoisoisämme valmistuttaman laivan kuljettamaan väkeä tuohon kokoukseen, jolloin pääsisin senkin kokemaan omakohtaisesti, mitä isoisoisäni vuonna 1900.
Ihmiset, pitäkää huolta sukulaisistanne ja olkaa heihin yhteydessä!
On mahtavaa, kun tietää hieman, mistä on kotoisin, missä juuret ovat!
