Menin sinne nuorimman poikani kanssa, koska hänen piti saada kirkkokäyntejä liittyen hänen tulevaan rippileiriinsä. Tilaisuus meni ihan mukavasti, se painottui kauniisiin joululauluihin, ja lopuksi oli tarjolla kahvit tähtitortun kera.
Samalla katselimme kirkkoon rakennettua jouluseimeä ja ihailimme komeaa himmeliä, joka roikkui sivuparven reunasta kirkon etuosassa.
Kuvassa näkyy vähän huonosti, mutta kuvaelman hevosella on jaloissaan renkaat, joiden avulla sitä voi helpommin siirrellä. Renkaat ratsulla huvitti poikaani.
Himmelit ovat minusta kauniita ja perinteisiä joulukoristeita. Niitä ei tahdo enää vain nähdä missään. Arvostan kovasti sellaisia ihmisiä, jotka vielä osaavat tuollaisia kädentaitoja.
Lähdimme kirkosta kotimatkalle. Meillä on kuljettavana kilometrin matka, ensin mäkeä alas, sitten toinen mäki ylös. Siinä hautausmaan ohi kohti mäenrinnettä kävellessämme poikani sanoi, että olisimmepa ottaneet sen hevosen ja lasketelleet sen selässä mäen alle.
Siitä sitten kehitimme huiman tarinan, kun kaksi kujeilijaa nappaa kirkosta hevosen ja kurvaa maantietä pitkin alamäkeä pyörähepalla kohti kotia. Notkoon päästyään kaverukset potkaisisivat konin könölleen ojaan ja jatkaisivat jalan kotiin.
Mahtaisi joku ensin ihmetellä, että minne on kuvaelman heppa karannut. Vielä enemmän joku ihmettelisi ojan pohjalle hylättyä, renkailla varustettua uljasta ratsua.
Ja missä on himmeli...?
