Utopistinen haave?

Kuten olen omakuvauksessani kertonut, olen kasvanut elämäni ensiaskeleet maaseudulla, välillä varsin askeettisissakin oloissa. On ollut kantovesi sisälle, likasangon vientiä ulos, puuceetä pihan perällä, puulämmitystä ja ruuan valmistusta puuliedellä. Ainoa juokseva vesi on tullut navetan karjakeittiöön, sekin kylmänä, sitten joko liedellä keitetty tiskivesi tai saunan padassa pesuvesiä.
Silti olen hengissä selvinnyt.

Olen aina ihaillut maaseudulla asuvia ihmisisä. Siksi minullakin on mielessäni ajatus, että eläkepäivillä viimeistään muuttaisin maalle asumaan.

Tänään minulla heräsi ajatus, haave. Liekö utopiaa, mutta kerron silti.

Sukuni on äitini puolelta kotoisin Itä-Suomesta. Äitini isän puolen suku osti 1860-luvulla ison saaren eräästä suuresta järvestä, ja rakensi sinne kotinsa ja maatilansa. Perhettä alkoi kertyä, lisäksi siihen aikaan isoilla tilallisilla oli apunaan maatiloilla palkattua väkeä, piikoja ja muonamiehiä. Vaikka asuttiin saaressa, muutamien kilometrien päässä mantereelta, elämä sujui. Ei ollut sähköä, ei vesijohtoja, ei koneita, kaikki tehtiin itse ja käsin. Apuna maatilan töissä oli ihmisten lisäksi vain hevosia. Kotieläiminä lisäksi muutama lehmä, ehkä possu, kanoja ja lampaita.

Tämä kyseinen saaritila oli äidinäitini siskon ja miehensä, ja nykyään heidän kolmen tyttärensä omistuksessa. Vakituisia sukuni asukkaita tuossa saaressa on ollut siis 1860-luvulta lähtien aina 2000-luvun alkupuolelle.
Sen jälkeen paikka on ollut vain kesänviettopaikkana.

Olen ollut tietoinen, että saaren ja tilan nykyisillä omistajilla on ollut ja on edelleen huoli, siitä, että tila ja talo alkaa pikku hiljaa olla asumattoman näköinen ja että paikka kaipaisi kaikenlaista huolenpitoa ja pikku korjauksia, ettei paikka ränsisty ja tuhoudu täysin.

Tästä sain villin idean, todellisen utopian. Onkohan edes toteuttamiskelpoinen?

OK, tiedän, että paikka on askeettinen. Ei nykypäivänäkään sähköä eikä juoksevaa vettä. Lähimmät palvelut yli 5 km venematkan päässä.

Haluan eläkepäivilläni tuonne asumaan!
Mitä hullua??!!

Totta toinen puoli. Tuumasin, että ehkä minusta ei ole siellä asumaan koko vuotta, mutta olisihan se kova juttu saada asua tuolla edes sulan veden aikaan, puolisen vuotta keväästä syksyyn.

Haluaisin ehdottaa saaren omistajille, siis sukulaisilleni, että voisinko saada olla tavallaan avuksi tuon mahtavan kohteen ja sukuni pitkäaikaisen asuinpaikan kunnostamisessa ja ylläpitämisessä.
Sehän on selvää, että talo alkaa ränsistyä, jos sitä ei asumalla ja paikkoja kunnostamalla hoideta. Talo on kylmillään suurimman osan vuotta, jolloin siitä ei  hyvä seuraa. Tosin en tiedä, auttaako talossa asuminen vain puolen vuoden ajan, jos se kuitenkin on talvikaudet kylmillään.

Haluaisin kokeilla, miltä tuntuu asua kuin isoisoisäni ja isoisäni aikoinaan, millaista elämä olisi tuollaisessa ympäristössä ilman mukavuuksia. Samalla, kun pitäisin paikkoja kunnossa, voin samalla olla paikan vahtikoirana. Toki, kun omistajat haluavat lomailla omine sukuineen ja perheineen siellä, voisin itse olla muualla sen aikaa, että saavat olla rauhassa. Silti saaressa ololle jäisi riittävästi aikaa, vaikka vain puolen vuotta siellä olisinkin vuodesta.

Kuvitteellinen elämäni voisi olla seuraavanlaista. Vaivun uneen...

Huhtikuulla, kun vedet aukeavat, asetun saareen asumaan. Ensimmäisiä töitä varmaankin polttopuiden tekoa ja kasvimaalle tarkoitettujen juuresten ja vihannesten taimien alkuun laittamista, tupaan itämään.






Verkkoa tai katiskaa pitäisi alkaa katsella kuntoon ja laskea vesille, jotta ruokaa alkaa saada.








 
Koska saaressa ei ole sähköä, ei ole jääkaappiakaan, pakastimesta puhumattakaan. Ruoka-asiat pitää harkita ja suunnitella tarkkaan, kuinka mikäkin säilyy. Kellari siellä sentään on.
Niinpä kauppareissutkin on suunniteltava huolella, kun ei yhden unohtuneen tavaran takia viisti heti uutta reissua lähteä. Pari kertaa viikossa varmaankin hyvä määrä käydä asioilla kylillä.

Toukokuulla alkaa istutukset ja viljelykset. Perunaa, porkkanaa, muita juureksia, salaatteja, sipulia, yrttejä ja muita sellaisia pitää istuttaa ja laittaa kasvamaan peltoon. Sen verran, mitä arvelee kesän ja syksyn aikan tarvitsevan. Kotieläimiä en aio sinne viedä, siis kesäpossua tai kanoja, esimerkiksi.





 Keväällä on mahtavaa seurata kevään kulkua ja kesän tuloa. Täysin luonnon helmassa ja järven keskellä. Muuttolinnut palaavat ja alkavat soitimensa ja perheen perustamisen.

Kukat ja muut kasvit heräävät värittämään hangen alta paljastuvaa harmaata maata. Kaikenlainen elämä kukoistaa joka puolella.
Päivät alkavat pidentyä ja illat ovat vaaleita ja kuulaita.

Kesäkuulla askareet lisääntyvät, kun kasvimaata pitää huoltaa. Samoin nyt on aikaa laitella pihapiiriä ja rakennuksia kuntoon, kun päivillä riittää valoa, pituutta ja lämpöä.
Työntäyteisen päivän jälkeen on ilo kantaa saunan pataan vettä ja alkaa lämmittää saunaa kylpemistä varten. Illalla on hienoa istua saunan kuistilla ja katsella järvelle ja kuunnella lintujen elämöintiä.

Heinäkuulla alkaa saada jo ensimmäisiä satoja omalta kasvimaalta. Samoin loppupuolella heinäkuuta pääsee jo mustikkaa poimimaan. Kalastusreissut ovat toki viikottaisia, jopa parikin kertaa viikossa. Kala on hyvää ja terveellistä, lisäksi saaren asukas saa kalaa ilmaiseksi lähivesiltä.

 Heinäkuulla jatkuu niinikään talon kunnossapito.

Toki nyt kesäajalla saaren omistajatkin haluavat käydä lomailemassa, joten otan itsekin "lomaa" eläkepäivistäni ja poistun kohteliaasti muualle siksi aikaa, että omistajat saavat rauhassa viettää omia lomiaan ja perhejuhliaan saaressa.

Elokuulla lomakausi alkaa olemaan jo lopuillaan, joten pääsen taas "talonmieheksi" saareen. Mustikkakausi jatkuu ja sienikausi alkaa, pian jo puolukkakin kypsyy. Satoa omasta pellosta saa vielä riittämiin, se olisi tarkoitus.

Päivät sujuvat mukavasti. Saa herätä ihan omaan tahtiin, ajoittaa ruokailut, kuten haluaa ja rytmittää työt ja levon haluamallaan tavalla. Varmaan siitä syntyy kuitenkin ihan oma tasainen rytminsä.
Aamulla on laitettava hellaan tulet ja alettava aamupalan tekoon. Kahvi ja puuro valmistuvat hellalla samalla kun laittelee muut ruuat valmiiksi.
Aamupalan jälkeen voisi käydä verkoilla tai katiskalla katsomassa päivän saaliin. Jos sitä tulee, on tietysti hetikin hommia kalojen perkaamisessa. Siitähän sitten määrän mukaan saa päivän ateriaan tarpeet. Kalaruokaa tulee varmaankin syötyä usein tuollaisessa paikassa. Liharuokia vähemmän, kun kesäaikaan kaupasta tuominen ei kannata pilaantumisen takia. Pitkä matka ei mahdollista kylmäketjun ylläpitoa.
Lounaan jälkeen voi taas puuhastella remontoinnin ja kunnossapidon merkeissä. Välillä voi käydä välipalalla. Illalla taas saunan lämmitykseen.

Pari kertaa viikossa tulee käytyä kauppa- ja asiointireissulla. Moottorivenettä tarvitaan.

Vapaa-ajan ongelmia tuskin tulee, vaikka mukavuudet puuttuukun. Ei tuolla tarvitse TV:tä, tietokonetta tai kännykkää. Toki siellä kännykkä kuuluu ja nettiinkin varmaan joku yhtiö tarjoaa langatonta yhteyttä, mutta sähkön puutteen vuoksi olisi hankala olla jatkuvasti tavoitettavissa. Saaressa on kyllä aggregaatti, joten sähköä sieltä kyllä saa, mutta ei ole tarkoituksenmukaista ajaa konetta koko ajan vain saadakseen jatkuvan nettiyhteyden. Aggregaatti hommattiin saareen aikoinaan lähinnä lypsykonetta varten.
Voihan siellä pitää ns. "nettipäivän", jolloin yhtenä päivänä ajaa konetta sen verran, että saa akut laitteisiin ladattua, että voi ottaa silloin tällöin yhteyttä "ulkomaailmaan". Radio vie sen verran vähän sähköä, että sellainen siellä pitää kyllä olla. Vaikka sitten paristoilla.
Jos vielä on ongelmia vapaa-ajan kanssa, lisätään listaan kirjat, joita kyllä voi lukea, kun vaan valoa riittää. Samoin käsitöiden tekeminen kiinnostaa. Voisin hyvin tehdä pajutöitä, tai ihan vaikka käsitöitä, kutomista ja virkkaamista. Kaiken maailman kuivakukka-asetelmia, kransseja ja sellaisia. Harrastaa valokuvaamista tai taulujen maalaamista. Kyllä sitä eläkepäiville tekemistä riittää yllin kyllin, kun vaan ottaa asiakseen.

Syyskuulla alkaa vedet viilenemään, samoin ilmat. Sato pitää kerätä pois ennen hallaöitä. Puolukka-aika on parhaimmillaan, samoin sieniä saa. Metsästyskausikin on alkanut, joten vesilintuja saattaa saada jo elokuun lopulta lähtien. Samoin jänistä syyskuulta eteenpäin. Tosin ilman koiraa se voi olla vaikeaa. Ja kyllähän koira on hyvä vesilinnustuksessakin. Mutta koiran hankkiminen pitää harkita tarkkaan, siinä on oma vastuunsa ja sitoutumisensa.
Syksyllä alkaa jo lintujen poismuutto, ja siinäkin saa seurata luonnon kulkua. Päivät lyhenevät ja illat hämärtyvät aikaisemmin. On aika alkaa laittaa taloa pikku hiljaa talvikuntoon. Polttopuita on syytä laittaa valmiiksi varastoon kuivumaan. Samoin kasvimaa pitää muokata talvea ja seuraavaa kevättä varten.

Lokakuulla alkaa olla jo käsillä aika lähteä pois saaresta ja jättää sukuni tila sijoilleen talven viettoon. Jos elämä on sujunut hyvin, on varmaan haikeaa jättää talo tyhjilleen. Mutta aikansa kutakin.

Yksi haave minulla on tämänkin lisäksi. Joulun vietto tuossa talossa.

Toiveena olisi, että mahdollisimman moni omasta perheestäni saapuisi sinne viettämään hieman erilaista joulua. Voisi viettää oikein suvun juhlaa suurella porukalla.

Olisi varsin erikoista viettää joulua, kun ei ole sähköä, sähkökynttelikköjä, sähkövaloja. Ruokien valmistus puuliedellä ja leivinuunissa. Illan viettoa kynttilöiden ja lyhtyjen valossa, kuusessakin oikeat kynttilät. Ei sähköisiä "vempaimia" häiritsemässä. Laulettaisiin yhdessä lauluja, leikittäisiin ja pelattaisiin, vietettäisiin yhdessä laatuaikaa. Saunottaisiin rantasaunassa lyhtyjen valossa, kuljettaisiin takaisin talolle lumi- ja jäälyhtyjen reunustaessa pihapolkua, kirkkaan tähtitaivaan alla, pois katuvalojen ulottumattomissa.

Tämä kaikki se olisi elämää. Sitten varmaan heräisin unestani......

Onko onni hukassa?

Katsoin hiljattain tv-dokumentin onnellisuudesta ja ajattelin, että tuostapa saan aiheen yhteen blogiin.

Pohdintaa onnellisuudesta

Nykymittapuun mukaan voisi päätellä, että esimerkiksi aika sotien välillä, 1920-1940-luvuilla tai sotien aikana ja välittömästi sen jälkeen olisi ollut jotenkin kurjaa, surkeaa ja onnetonta. Elettiin niukkoja aikoja, kaikesta oli pulaa, säännöstellä piti kaikkea.

Sotien aikaan kaatui monta suomalaista, ja niinpä elo tuntui sitäkin tiukemmalta ja vaikeammalta.

Sotien jälkeen elintaso on tasaisesti noussut, palkat ovat kehittyneet, asumisolot parantuneet, on tullut kodinkoneita helpottamaan arjen työtä, työmaailma on koneistunut ja automatisoitunut, ja sitä kautta helpottunut, työaika on lyhentynyt ja vapaa-aika lisääntynyt.

Luulisi, että sitä kautta ihminen olisi onnellisempi kuin kovasta työnteosta niukan elantonsa saaneet isovanhempamme. Kauppojen tarjonta on vain lisääntynyt, harrastusmahdollisuuksissa löytyy tarjontaa vaikka mihin.

Miksi sitten avioerot ovat lisääntyneet? Miksi ihmiset sairastavat yhä enenevässä määrin psyykkisiä sairauksia ja masennusta? Psyykelääkkeet ovat vissiin nykyään yksi suurimmista myydyistä tai määrätyistä lääkeryhmistä.

Olivatko isovanhempamme sittenkin onnellisempia, puutteesta ja kurjuudesta huolimatta?
Arki oli puurtamista, elettiin agraariyhteiskunnassa, jolloin lähes kaikki tekivät osan ruuasta itse omassa peltopläntissään. Naapuriapu oli usein saatavilla, talkoisiin osallistuttiin. Lapset leikkivät oikeita ulkoleikkejä ihan omatoimisesti, ei ollut tv:tä, nettejä, kännyköitä, tuhansia urheiluseuroja, ohjattuja toimintoja.

Olenkohan romantisoinut tuota aikaa liikaa, vai miksi minusta tuntuu, että ihmiset olivat tuolloin kaikesta huolimatta onnellisempia. Ilman turhia nykymaailman hömpötyksiä.

Mihin onnellisuus on sitten kadonnut?

Tämän päivän yhteiskunta on armoton. Jotenkin on lipsuttu ihan väärille raiteille, pois perhekeskeisyydestä, johonkin ihmeelliseen suoritus-yhteiskuntaan. On pakko jotenkin täyttää elämä rahalla ja tavaroilla, kun oletetaan, että se on tärkeää ja tuo onnen.
Kuin huomaamatta monikin on mukana sellaisessa, vaikka muuta väittäisi. Ostetaan hienoja autoja, käydään lomilla ulkomailla, ostetaan muotivaatteita, uusimpia kännyköitä ja kodin elektroniikkaa, harrastetaan kalliita, usein extremeharrastuksia. Halutaan rahalla sellaisia elämyksiä, mitä naapuri tai ystävät ei ehkä saa.
Toisaalta ollaan salaa tai jopa julkisestikin kateellisia toisten saavutuksille ja ylelliselle elämälle.
Elämä alkaa olla suorittamista, juostaan ahneina rahan, mammonan ja statuksen perässä, luullen, että kun saavuttaa tuon ja tuon, niin olen onnellinen. Vain huomatakseen, että saatuaan jonkun onkin jo pakko saada seuraavia asioita. Oravanpyörä on valmis.

On tehty tutkimus, että jos
A. Sinä saat palkaa 10.000 euroa ja muut saavat 5.000 euroa, tai
B. Sinä saat palkkaa 20.000euroa ja muut saavat 30.000 euroa, niin
kyseisen tutkimuksen mukaan useammat ihmiset valitsevat vaihtoehdon A.  Yllätyitkö?

Tällä A-valinnalla ihminen varmistaisi sen, että itsellä on enemmän kuin muilla.
Sen sijaan, että B-valinnalla ihmisellä olisi itsellään ihan riittävästi elämiseen, riippumatta, mitä muut saavat.

Onnellisuuden määritelmää minun mielestäni

Ennen vanhaan oli tärkeää, mitä ihminen teki työkseen. Työssäkäynti oli vain perusta sille, että saatoi elättää perheensä, ja se yleensä riitti.
Nykyään tuntuu olevan tärkeämpää, mitä harrastaa, miten käyttää vapaa-aikaansa.
Toki työlläkin on edelleen statusarvoa, jopa siinä määrin, että esimerkiksi korkeilla johtajilla on oikein bonuspalkkiojärjestelmät, joilla voi pitää itseään tärkeänä. Yrityksen johtajan paikka ei ole houkutteleva todella isolle johtajalle, jos bonus ei ole riittävän iso.
Mutta harrastukset ovat asemaa ja palkkaa myöten. Harva duunari vissiin harrastaa golfia tai avomeriveneilyä muskeli- tai purjeveneillä. Toisaalta isopalkkaiset harvoin käyvät pubissa pelaamassa biljardia. Luulisin.

Oikeasti.
Ihminen on onnellisimmillaan vain syödessään, nukkuessaan ja rakastellessaan. Nämähän ovat kaiketi ihmisen perustarpeita. Jos ihminen kärsii näistä puutetta, on ihmisen vaikea päästä tarvehierarkiassa ylemmille tasoille. Noin suurin piirtein. Elämästä puuttuu silloin jotain.

Filosofi Demokritos (eli noin 400 eaa) sanoi, että sellainen ihminen on onnellinen, joka ei sure sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan on iloinen siitä, mitä hänellä jo on.
Minusta tuo on hyvin sanottu, ja jo aika kauan aikaa sitten. Paljon ennen kvartaaliyhteiskuntaa...

Miettimisen aihetta lopuksi

Ihan melko irrallisena asiana haluan tuoda mietittävää. Voi liittyä onnellisuuteen, voi olla liittymättäkin. Minusta kuitenkin huolestuttava piirre, yksi muiden joukossa, mutta oleellinen, jolla voi olla yhteyttä onnelliseen elämään. Tai paremminkin sen puutteeseen.

Suomessa katsotaan televisiota yli 3 tuntia joka päivä, siis keskimäärin tuollainen tuntimäärä jokaista ihmistä kohden.
Lasketaanpa, 3 x 365 pv/vuosi = n. 1100 tuntia vuodessa x 70 vuotta (keskimääräinen ikä) = 76 000 tuntia elämän aikana, jaettuna 24:llä, jolloin saadaan lukema päiviksi, noin 3200 päivää, jaettuna 365:llä, saadaan vuosiluvuksi, noin 8,5 vuotta.

Sinä siis katsot elämäsi aikana TV:tä kokonaiset 8 vuotta. Voisitko ajatella tekeväsi edes osan tuosta ajasta jotain muuta?
TV sitouttaa sinut sen äärelle. Et voi tehdä yleensä juurikaan muuta samaan aikaan. On tutkittu, että tunti TV:n ääressä lyhentää elämääsi noin 22 minuuttia, siis sehän on lähes yhtä vaarallista kuin savukkeen polttaminen.
Syy siinä on paikallaan oleminen. Ihmisen ei ole hyvä, terveellistä olla paikallaan pitkiä aikoja kerrallaan. Verenkierto hidastuu, aineenvaihdunta hidastuu, lihakset eivät juuri saa liikuntaa tuona aikana. Kaikki tuo ei tee ihmiselle hyvää.

TV:n sijaan jos kuuntelisit radiota, voisit samaan aikaan tehdä muutakin, esimerkiksi kotiaskareita. Tai lähteä vaikka ulkoilemaan, radiota kuunnellen, kuulokkeet korvilla.

Tekeekö TV sinut onnelliseksi? Jääkö TV:n takia yhteydenpito ystäviisi ja muu sosiaalinen elämäsi taka-alalle?
Samoin varmaan tietokoneen äärellä oleminen on lisääntynyt huimasti. Eikä se ole välttämättä TV:n katselusta pois. Ihminen jumiutuu liikaa TV:n, tietokoneen ja kännykän maailmaan, ja sitten jää elämä elämättä. Ja menee terveys.

Etkö vain jättäisi hetkeksi TV-tuolin tai sohvannurkan ja lähtisi hyvän ystäväsi kanssa tunnin kävelylenkille? Olet taatusti onnellisempi tuon lenkin jälkeen kuin tunnin TV-ohjelman jälkeen.

Ole oman onnesi seppä.

Mitä tuokin sanonta tarkoittaa?
Lyhykäisesti sitä, että et voi odottaa ja olettaa, että joku tekee sinut onnelliseksi. Sinun on se itse tehtävä. Sinun on alettava tekemään asioita sellaisiksi, miten ne haluat olevan, jotta saavuttaisit onnen. Et kykene saavuttamaan onnellisuutta, jos oletat, että toinen ihminen tekee asioita sinun eteen. Et voi elää elämääsi toisen kautta. Lopulta vain katkeroidut itse, kun huomaat, että et saavuttanutkaan sitä, mitä oletit toisen sinulle antavan.
Tottakai onnellisuutta voi lisätä toisen, rakkaan ihmisen kanssa, mutta onni voi loppua lyhyeen, jos sinun panostus yhteiseen onneen on olematonta.

Kiinalainen sananlasku: Onni on joku, jota rakastaa, jotain, mitä tehdä ja jotain, mitä toivoa.

Oiva Roinalla on jäteasiaa...

Ilmoittaessani blogikirjoittelun aloittamisesta jälkikasvuni alkoi huomauttaa, että "nyt iskä alkaa sitten valittaa julkisesti asioista, joista valittaa välillä muutenkin, tyyliin "En halua valittaa, mutta..."".

Sanoin tuolloin, että ei ole tarkoitus avata mitään valituskanavaa, vaan kirjoitella kaikenlaisista asioista ilman valituksia. Tämä menee kyllä nyt siihen En-halua-valittaa-mutta -tyyliin.

En halua valittaa, mutta kyllä ihmiset ovat sitten tyhmiä. Eivät osaa kierrättää jätteitä.
No niin, tulihan se sieltä.

Mutta hei oikeasti. Miksi jätteiden kierrätys on niin vaikeaa?

Taloyhtiössämme tehtiin perusparannus, joka valmistui keväällä 2012. Samassa yhteydessä pihalle rakennettiin asiallinen jätteiden lajittelupaikka. Kaksi isoa astiaa sekajätteelle, yksi iso astia pahveille ja kartongille, yksi iso astia papereille sekä pienet astiat biojätteelle, metallille ja lasille. Huoneistoihin on jaettu paperinen ohje kierrätyksestä.
Läheisellä supermarketin parkkipaikalla on sitten suurempi lajitelma jäteastioita, jos taloudesta löytyy vielä muuta jätettä tai kierrätettävää, mm. vaatteille (UFF) tai paristoille.

Luulisi olevan helppoa.

Ei ole.

Sisälläni asuu pieni jätepoliisi. Itse jätteitä viedessäni katselen yleensä astiat kansia availlen, että kuinka ihmiset ovat jätteitä astioihin laittaneet. Yleensä vaimoni ei ole tuntevinaan minua, jos olemme tuolloin liikkeellä yhtä matkaa.

Mitä sieltä löytyykään? Yleisin virhe on se, että paperit jätetään astiaan muovipussissa. Tai että pahviastiassakin on sekajätettä tai muovia. Tai että lasiastiassa on lasipurkkeja metallikannet päällä. Tai että bioastiassa on biojätettä tavallisessa muovipussissa tai maitopurkkeja.

Tullaan taas siihen kysymykseen, että mitä väliä? Mihin se muka vaikuttaa, jos ei kierrätä oikein?

Minäpä kerron.
Jätteet maksavat. Kuka maksaa? Taloyhtiö. Tai siis oikeammin asukkaat. Vuokrassa tai yhtiövastikkeessa. Siis sinä maksat jätteesi.
No mitä väliä silti, kierrättääkö? Maksaa joka tapauksessa.

Jätteet lajitellaan kierrätysmahdollisuuden mukaan.
Lasi voidaan käyttää kokonaan uudestaan, sulattamalla lasiksi tai käyttämällä lasivillaeristeissä.
Pahvista ja kartongista voidaan tehdä esimerkiksi paperirullien hylsyjä.
Keräyspaperia voidaan uusiokäyttää sanomalehtipaperina.
Metallista tehdään uusia metallisäilykepurkkeja ja metallia voidaan käyttää yhä uudestaan ja uudestaan.
Biojäte voidaan kompostoida ja siitä saadaan multaa. Myös mädätyksestä saatavaa metaania voidaan käyttää energiaksi.

Jätteiden kuljetus ja jatkokäsittely maksaa siis taloyhtiölle. Eli asukkaille.

Kalleinta jätettä on sekajäte ja biojäte. Käytännössä kalleimmakksi tulee kuitenkin sekajäte, koska sitä kertyy kaikkein eniten.
Miksi siis on tärkeää lajitella oikein? Siksi, että ensikädessä välttyisit vuokran- tai yhtiövastikkeen korotuksilta. Nousevathan ne joka tapauksessa, mutta mm. jätelaskun suuruus vaikuttaa siihen, kuinka paljon.
Vai luuletko, että taloyhtiösi hyvää hyvyyttään maksaa jätelaskun lajittelitpa jätteet tai et.

Ja nyt huomio! Se tärkein pointti.
Lajittele oikein!
Miksi?
Siksi, että jos lajittelet väärin, niin se kostautuu.
Jos laitat biojätteet tavallisessa muovipussissa bioastiaan, niin se koko astiallinen siirretään sekajätteen puolelle ja maksu on sen mukainen. Biojäte nimittäin painaa moninkertaisesti muuhun sekajätteeseen verrattuna. Yksi tavallisessa muovipussissa biojätteensä jättävä maksattaa siten kaikilla asukkailla korotetun jätemaksun vuokran- tai yhtiövastikkeen korotuksena. Kiitos sinulle siitä, ääliö!
Biojäte on siis ainakin Pirkanmaalla suunnilleen samanhintaista kuin sekajäte, mutta biojätettä syntyy vähemmän kuin sekajätettä. Miksi siirtää huonolla lajittelulla painavaa biojäteastiaa sekajätteen puolelle? Nimittäin eivät ne jätelaitoksen työntekijät niitä enää siellä ala kierrättää, poimia pois yhtä tai kahta muovipussia biojätteestä, vaan koko erä siirretään sekajätteen puolelle. Ja se tulee kalliiksi.

Samoin on paperijätteen puolella. Ei laiteta niitä sanomalehtiä kaupan muovipussissa keräysastiaan. Menee kierrätys ihan hukkaan ja maksut lankeavat asukkaille. Eipä olisi varaa sanomalehtipaperiakaan sekajätteinä maksaa.

Meillä lajitellaan jätteet. Ei se ole yhtään vaikeaa. Sekajätteelle meillä on kaksi ämpäriä roskakorivaunussa. Olen ostanut pienen biojäteastian samaan vaunuun, kun siinä on sopivasti tilaa. Samoin sinne mahtuu muutama lasi- tai metallipurkki ja tyhjään ja huuhdeltuun maitopurkkiin laitan taiteltuja maitopurkkeja ja muita pahveja. Päivittäin lähtee ulkoilun yhteydessä ulos aina jotain vietävää ja lajiteltavaa. Vaatteita ja paristoja vien sitten supermarketin parkkipaikan lajittelupisteeseen, mistä löytyy muitakin kierrätysastioita erikoisemmillekin jätteille.

Paitsi että jos ajattelisit edes itseäsi lajittelemalla, niin samalla vaivalla ajattelet myös luontoa ja yhteiskuntaa säästämällä. Pienellä vaivalla pelastat maailman. Eikä se ole yhtään niin vaarallista kuin James Bondin maailmanpelastus.

Ruokaa läheltä ja kaukaa

Kun noita ruokablogeja ei vissiin kukaan ole vielä kirjoittanut, niin otanpa näppäimistön kauniiseen käteen ja alan kirjoittaa sellaista, eikö niin?

Jaahas, kuulin juuri, että pari blogia on sellaisiakin, voivoi. Ei se mitään, kirjoitan silti. Vähän erilaisen.

Olen pitempään seurannut keskusteluja siitä, miten ihmiset käyttäytyvät ostaessaan ruokaa ja miksi. Varmaan eri ruokatuotteiden hankkimiselle on moniakin erilaisia perusteita. Ostetaan edullisinta, mitä löytyy ; ostetaan vain kalleinta, mitä rahalla saa ; ostetaan sitä, mihin on aina totuttu ; ostetaan mahdollisimman paljon luomua ; ostetaan mahdollisimman paljon lähiruokaa ; ostetaan mahdollisimman paljon kotimaista, jne.

En osaa mitään lukuja esittää, mutta on varmaankin paljon ihmisiä, joille on yksi lysti, mitä ostaa ja mitä suuhunsa laittaa, kunhan on hyvää. Tai edullista.

Mutta miksi ei voisi hetken tuumailla oman ruokailunsa eettistä ja kansantaloudellista vaikutusta? Totta kai on niin, ettei yhden ihmisen panos sinänsä merkitse mitään, mutta jos saa muitakin ajattelemaan samoin, niin pienistä puroista syntyy iso virta, jolla jo on vaikutusta.

Miksi ostaisin kotimaista? Tässä tapauksessa Suomessa suomalaista?

Suomalainen maatalous on jonkunlaisessa ahdingossa. On tasan väärin luulla, että maanviljelijä kuittaa vaan isoja EU-tukia ja syljeskelee päivät pitkät katoon, tuli satoa tai ei.
Maatalousalan ihmisten palkka on Suomen huonointa, työ raskainta, työaika pisintä ja lomat lyhyimpiä. Korvaukseksi siitä maanviljelijän palkka on EU:n säätelemää. Viljan hinnan määrää markkinat, ei viljelijä. Maidon hinnan määrää maidon ostaja, ei viljelijä. Lihan hinnan määräävät lihatalot, ei viljelijä. Yleensä nämä hinnat ovat alakantissa. Lannoitetuotanto on lähes monopoliasemassa, joten kalliit lannoitteet eivät juuri auta vähentämään maatalouden kuluja.











Siksi en yhtään ymmärrä ihmisten valituksia maanviljelijän helposta elämästä tukineen päivineen. Ei ymmärretä tukien vaikutusta ruuan hintaan. Jos maanviljelijältä vietäisiin tuet pois, ja he saisivat itse määrätä tuotteidensa hinnat saadakseen edes minimielantonsa, ei suomalaisilla olisi todellakaan varaa ostaa kotimaista ruokaa. Tukien tarkoitus on mahdollistaa edullinen ruoka kansalaisille. Ja silti ihmiset valittavat, että ruoka on kallista.

Miksi ruoka sitten on kallista Suomessa?
Siksi, että alkutuotannosta pöytään on liian paljon välikäsiä. Alkutuottaja - ruoanjalostuslaitos - (tukku -) kauppa - asiakas. Jokainen väliviiva (=rahti) ja välikäsi ottaa oman osuutensa tuotteen lopuhinnasta, ja alkutuottajan osuus ei todellakaan ole se suurin. Suurimmat voitot menee yleensä kaupalle, ja Suomessa se tarkoittaa S- ja K-kauppaketjuja, joiden osuus markkinoista on suurimmat. Rahtikin ottaa varmaan osansa, koska sen osuuksien suuruus määräytyy paljolti polttoainehintojen heilahtelujen mukaan.

Ostamalla kotimaista ruokaa kuitenkin autat ruokatuotannon pysymistä kotimaassa, työllistät kotimaisia kauppoja, tuotantoa ja kuljetusta. Ja nimenomaan sitä viljelijää.

Entä ulkomainen ruoka?

Mitä sitten, jos ostan ulkomaista ruokaa? Sehän on ihan yhtä hyvää kuin kotimainenkin ja usein edullisempaa. Mitä virkaa on tuoda ulkomaista ruokaa Suomeen, jos sitä ei saisi sitten ostaa?

Oletko tullut ajatelleksi, miksi ulkomainen ruoka on edullisempaa?
Ensinnäkin, kyseinen maa saa vientituotteisiinsa vientitukea, siksi tuotetta voidaan myydä kohdemaassa jopa edullisemmalla hinnalla kuin omaa samanlaista kotimaista tuotetta.
Toisekseen, Euroopassa on kasvukausi pitempi kuin Suomessa, joten sadon todennäköinen onnistuminen on suurempi, lisäksi sen takia volyymit ovat Euroopassa suuremmat kuin "kitukasvuisessa" kotimaassamme. Siksi voidaan tuottaa edullisemmin.
Kolmanneksi, asumiskulut, ruokakulut, verot, menot, pakkatasot voivat olla niin paljon erilaisemmat muualla kuin Suomessa, mikä edelleen helpottaa edullisemman tuotteen valmistusta.

Toisaalta.

Ensinnäkin, pitkä kasvukausi tarkoittaa myös usein sitä, että kasvit paljon useammin saavat kasvitauteja ja rikkakasvit runsastuvat, minkä takia lämpimissä maissa kasvatetut maataloustuotteet ovat sitten paljon useammin myrkytetty kasvinsuojeluaineilla kuin kotimaiset.
Toisekseen, kuinka paljon pitempään tuotteet makaavat varastoissa ja matkustavat pitkiä matkoja ennen päätymistään suomalaiseen ruokapöytään? Maistuuko viikon pitempään matkalla kulkenut tuote paremmalta kuin viikoa tuoreempi kotimainen tuote?
Kolmanneksi, suosimalla ulkomaista ruokaa suosit myös pitkiä rahtikujetuksia saastuttavine polttoaineineen, ei kovin eettistä eikä ympäristöystävällistä.

Oletko koskaan maistanut suoraan pellosta nostettuja juureksia, kasviksia ja vihanneksia? Keittänyt vasta pellosta kuokittuja perunoita? Paistanut onkimaasi kalaa? Eikö tuore ruoka maistukin hyvälle?
Miksi ihmeessä haluat ostaa tuotetta, joka on kulkenut päivä-/viikkotolkulla maailmalla ja ollut varastoituna ties millaisissa oloissa?
Miksi ihmeessä haluat tuottaa ulkomailta ja syödä esimerkiksi jotain ihme Goji-marjoja, kun meillä kasvaa mustikoita ja puolukoita ilmaiseksi kerättävänä metsissä? Ei järjen häivää!

Uhkakuvia.

Mitä jos maatalous loppuisi Suomesta? Ihan vaan sen takia, että tuottajat eivät enää halua tehdä raskasta työtä mitättömällä palkalla. Ja kun ruokaa saa halvemmalla kaupastakin, sitä ulkomaista.

Jos maatalous loppuu, tarkoittaa se useita satoja, jopa tuhansia työttömiä lisää pelkästään maatalouden piiristä. Entä kuljetusfirmat, jotka kuljettavat niitä maataloustuotteita, karjaa teurastamoihin, maitoa meijereihin? Työttömäksi, vaikka osa tietysti työllistyisi ulkomaisen ruuan kuljetukseen. Entä meijerit, lihatalot ja muut ruuan jatkojalostukset? Kilometritehtaalle vaan.
Entä kaupat? Aika tyhjää alkaa olemaan hyllyissä, jos ei kaikkea kotimaista tuotetta saada korvattua ulkomailta. Kauppoja menee myös lakkautusuhan alle. Mihin kaikki työttömiksi joutuvat ihmiset menevät? Kuka sen maksaa?

Entä jos maailmalla tulee luonnonkatastrofi, sato menee tulvien alle, tuhoutuu myrskyissä, sateissa tai kuivuudessa? Entä jos tulee "hullun lehmän tauteja" tai "lintuinfluenssoja", joudutaan tuhoamaan tuhatpäisiä karjoja.
Millä me turvaamme oman ruokamme saannin, jos meillä ei ole omaa maanviljelyä? Millä turvaamme ruokaturvallisuuden? Ihan tarpeeksi on tullut ongelmia ihan Euroopastakin vääristä tuotteista ja pilaantuneesta ruuasta. Ja usein vain sen takia, että jotkut eivät vaan välitä ruokaturvallisuudesta vaan ainoastaan omasta taloudellisesta edusta. Ihmisten terveydenkin kustannuksella.

Ruokablogini lopetussanat.

Suosi suomalaista ruokaa. Työllistät.
Suosi suomalaista ruokaa. Se on turvallista.
Suosi suomalaista ruokaa. Se on terveellistä.
Suosi suomalaista ruokaa. Se säästää kuljetus- ja varastointikustannuksia.
Suosi suomalaista ruokaa. Se on eettisesti, taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti hyvä valinta.
Suosi suomalaista ruokaa. Maaseutu pysyy asuttuna ja maisemat kauniina.