Kauppareissulla tapahtuu

Kauppias, tuo palveleva ja hymyilevä ihminen, joka laittaa kaiken aamulla valmiiksi Sinua, asiakasta varten tuossa tavarapaljouden valtakunnassaan.


Sytyttää valot hedelmäaltaiden spotteihin, jotta hedelmät ja vihannekset näyttäisivät hehkeiltä ja mehukkailta. Tarkistaa ja korjaa jauhopussien ja keksipakkausten rivit.
Leikkaa ja siivuttaa kalat ja lihat kylmäaltaisiin, valmistelee ja viimeistelee salaatit houkutteleviksi.
Hieno ihminen.










Mietin usein, että millaista olisi olla kauppias.
Palvella vaativia asiakkaita, korjailla ja oikoa pitkin päivää hyllyjä, joista asiakkaat ovat ottaneet tuotteita, ja siten synnyttäneet ammottavan aukon tuoteriviin.
Saisi koko ajan näyttämään siltä, kuin hyllyt olisivat koskemattomia, juuri Sinua, asiakasta varten.

Salainen, sisäinen kauppiaani pääsee monesti kaupassa valloilleen.
Moni asia häiritsee minua kauppareissullani, siksi päästän "kauppiaani" irti.

Jos huomaan, että joku tuote on väärässä kohtaa, kun joku asiakas ei ole laittanut käsissään pitämäänsä tuotetta enää samalle paikalle, otan sen ja laitan oikealle paikalle.
Jos vaateosastolla joku vaate meinaa pudota asiakkaan jäljijltä vaateripustimesta, suoristan sen. Jos jauhopussi on kaatunut, nostan sen pystyyn.
Samalla sanon ääneen mainoksen sanoin: "Kauppias hoitaa homman!"

Puolisoni aluksi ihmetteli ja sanoi: "Anna nyt olla, ei se ole sun hommaa!" Nykyään hän vain hymyilee, että "pikkupoika" on päässyt elementtiinsä.
Minusta taas on kivaa, jos joku huomaa minun tekemiset ja jos se saa vieläpä ihmiset hymyilemään. Miksi en saisi pitää yllä järjestystä kaupassakin?
Sehän on vain kaikkien viihtyvyyden hyväksi.

Jospa se on vastapainoa sille, että myös moni asia ärsyttää kaupassa käydessä.
Asiakas on aina oikeassa, sanotaan.
Nykyään tahtoo olla vain, että sitä käytetään härskisti hyväksi. Tehdään asioita pääsääntöisesti ajattelemattomasti, mutta kai joskus tahallaankin, miettimättä seurauksia.

Tästä sitten alkaa tämän aiheen purnaus-osio.

Ensimmäisenä asiana lähimarkettiin mennessäni tarkistan inva-paikoille ajaneiden autojen tuulilasit, että onko paikkaan oikeutettu inva-pysäköintilupa kojelaudalla.
Minua ärsyttää ihmiset, joilla on vain asennevamma, se ei oikeuta vammaisten pysäköintiin. Jos menet huomauttamaan väärin pysäköineelle, niin saat vielä haukut kaupan päälle.
Totean, että niillä on asennevamman lisäksi vielä puhevamma, sellaista kieltä, ettei sovi lapsille. Minusta sekään ei oikeuttaisi inva-pysäköintiin.

Jatketaan matkaa kauppaan. Hyvinhän tämä alkoi.
Jos on paljon asiakkaita tai kapea käytävä, niin millä todennäköisyydelllä joku on parkkeerannut ostoskärrynsä poikittain käytävälle ja tutkii kaikessa ylhäisyydessään tuotetta hyllyn reunalla?
Erään hampurilaismainoksen sanoin: "Tasan sata!" Sataprosenttisella todennäköisyydellä.
Vaihtoehto 1: Jään äänettömästi odottamaan, että asiakas huomaa olevansa koko käytävän tukkeena, ja huomaa siirtää kärrynsä sivuun.
Vaihtoehto 2: Sanon: "Anteeksi.", ja toinen huomaa väistää.

Pari asiaa pistää kaupassa miettimään.

Miksi lihatiskillä myytävän naudan paistin hinta laskee puoleen, kun se jauhetaan?
Siis naudan ulkopaisti maksaa n 20e/kg, sitten naudan paistijauheliha maksaa 10e/kg. Kysyin kerran, että onko jauhelihassa muutakin kuin paistia, niin vastaus oli, että ei ole.
Syksyllä 2012 oli paljon lehdissä juttua siitä, että valmisjauhelihapakkauksissahan näin ei menetellä. Jos kaupassa myydään lihanjalostuslaitoksissa (lue: teurastamo) valmiiksi pakattua paistijauhelihaa, se sisältääkin enimmillään 5-30% paistia. Loppu on selkää, niskaa, jotain muuta edullisempaa lihaa Huijaustako?

Toinen asia. Kaupat osallistuvat aika ajoin joihinkin kampanjoihin, missä kerätään rahaa milloin mihinkin kohteeseen, apua tarvitseville, kehitysmaihin ynnä muualle. Sinänsä ihan hyvä, että osallistuu. "Osta tätä tuotetta, joka tuotteesta 2 senttiä hyväntekeväisyyteen!" -tyyliin.
Sitten kampanjan päätteeksi julkistetaan mediassa, että tämä ja tämä marketti lahjoitti taas näin ison summan hyväntekeväisyyteen.
Hetkinen!!
Eihän se kauppa sitä antanut, vaan asiakkaat. Hehän ostivat tuotetta, kun siitä luvattiin avustusta johonkin kohteeseen. Asiakkaan ostopäätös teki sen summan, ei kaupan anteliaisuus. Se summa ei todellakaan ole pois kaupan katteesta. Tai siis on, mutta ei varmasti heilauta kaupan saamaa voittoa mihinkään. Kaupalla on varmasti joka tuotteessa sen verran katetta, että voisi antaa keräyksiin enemmänkin ilman mitään kampanjoitakin.
Kampanjoiden avulla kauppa hakee vain moraalista hyväksyntää ja sitä kautta mainosta itselleen eettisenä toimijana. Kampanjan rahalahjoitukset toteuttaa kuitenkin ostavat asiakkaat.

Jatkan matkaa. Pari-kolme kertaa korjaan jonkun tuotteen oikealle paikalleen mainoksen lauseen saattelemana, hymyssä suin.

No, ihan kaikkea en minäkään ala korjailla.
Jos näen jonkun laittaneen pakastealtaiden päälle kaukana hedelmäosastolta pakkaamansa perunapussin, en ala sitä toimittamaan takaisin perunalaariin.
Sama juttu, jos joku asiakas on jättänyt kokeilemansa vaatteet sovituskoppiin, annan olla siellä.
Ihmettelen vain tällaisten ihmisten ajatuksen juoksua. Miksi ei voi palauttaa tuotetta, jota ei sitten ostakaan?

Lopulta päädyn kassalle, yleensä jonoon, kun heti vapaita kassoja on aika harvoin.

Kuinka ollakaan, edelläni on asiakas, jolla on kärryllinen ostoksia, niinkuin minullakin.
Mitä tekee hän?
Tyhjentää ostokset liukuhihnalle, tuotteet soljuvat koodilukijan ohi ja hinta vilahtaa kassan näytölle. Asiakas maksaa tuotteensa.
Entä sitten?
Hän työntää kärryt kassalinjan läpi, jättää kärryt siihen lähelleen ja alkaa pakata tuotteitaan muovipusseihin tai ostoskassiin.
SIIS MITÄ???!!!
Ja häntä edellinen myös laittelee ostoskärryllistä tuotteita yksitellen kasseihinsa siinä toisella puolella.

Tiedättekö, hyvät lukijani, mitä?
Näin käy joka kerta silloin, kun kaupassa on vähän kassoja tai paljon asiakkaita.

Mitä minä teen? Mitä tekee kassanhoitaja?
Odotamme, että nämä asiakkaat saavat tavaransa kasseihin ja nostettua ne linjan perältä pois, että myyjä pääsee laittamaan vihdoin minunkin ostokseni sinne.

MIKSI, ihmiset, miksi?
Miksi Te ette voi nostaa niitä ostoksianne heti ensin takaisin kärryihinne ja siirtyä sivummalle pakkaamaan niitä kasseihin?
Miksi hidastatte kassojen toimintaa ja jonoja?
Käsittämätöntä itsekeskeisyyttä!

No, kai sitä on vikaa niin sysissä kuin sepissäkin, siksi yleensä murisen vain itsekseni näistä, ja jatkan hymyillen kassan ohi, ja kohti kotia. 

                                                                 Kauppias hoitaa homman!

PAUKKUU JA JYTISEE !!!

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2013 itse kullekin säädylle!

No niin, joku jo taas miettii, että "Voiei, taas tuo hämäläinen, ja taas myöhässä.."

Niinpä, myöhässä tuli toivotukset.
Mutta paukkui tässä muutakin, polvi. Ja ennen vuodenvaihdetta meni se. Pari viikkoa olen yrittänyt kinkata. Oikea polvi lumpion kohdalta sisäpuolelta kipeä, kun astuu koko painolla jalalle kävellessä.
Onneksi nyt pääsee kuitenkin kävelemään, ettei ihan rikki mennyt, vielä.
Pelkäsin oikein, kun piti taas työmatkalla kävella se 3km ja kantamuksia mukana tuollaiset 15kg, että miten käy. Olihan polvi kipeä päivän, mutta helpotti sitten.
Ja on jo paranemaan päin.

Hmmm...
Joskushan saattaa olla niin, että jos kierukka pettää, niin seurauksena voisi olla jälkikasvua...
Jos se olisi poika, niin ei hätää: "Pojasta polvi paranee..."
Jos nyt kyseessä on kuitenkin minun polveni kierukka, niin siitä ei vanhan kansan sanonnoista ole apua.


Nyt en ole varma, onko vieressä olevassa kuvassa polvestani kuvattu kierukka....







Selässäkin paukkuu välillä. Hartiat ovat silloin tällöin niin jumissa päätetyöskentelyn takia, että niskassa rutisee päätä kääntäessä. Onko se paha?

Mitäs muuta paukkui?
TONNIT!!!
Enkä tarkoita painoani, joka on edelleen noin 0,1 tonnia.
AAMUT!

4.1.2013 paukahti tuhannen aamun raja rikki, siis enää alle tuhat aamua jäljellä eläköitymiseen, JEESSHHH!!!
Yksi konkreettinen virstanpylväs se on tuokin.

Toisaalta pelottaa. No ei nyt pelota, mutta...
Mietin vaan, kun aikoinaan, neljä vuotta sitten tulin tähän nykyiseen työpaikkaan, niin ajattelin, että vielä on 7 vuotta jäljellä, pitkä aika.
Mitä vielä, 4 vuotta mennyt hujauksessa, vajaat 3 jäljellä.
Miten se aika menee näin vilkkaasti? Yövuoron syvimpinä hetkinä tulee joskus ajatelleksi, että kohta arkun kansi jo raollaan odottelee. Mihin tämä elämä on katoamassa? Pikakelauksella ohikiitävään vanhuuteen?
Olenko muistanut elää, kun on pitänyt yrittää kasvattaa perhettä ja tehdä töitä? Enkä kuitenkaan ole työnarkomaani, työnantajani pitää siitä huolen ylityökielloillaan

Tokikin.
Aina välillä, kun on aikaa, muistelen menneitä. Onhan sitä tullut elettyäkin, että on mukavia muistoja olemassa. Se on lohduttavaa, sillä eipähän ole katkera mahdollisten väärien valintojen suhteen.
Ainahan sitä jotain menneestä tekisi nyt toisin, mutta turha minun on sitä murehtia. Olen kuitenkin onnellinen nykyiseen elämääni. Jos ja kun terveyttä riittää, niin elämistä jatkan edelleen, sitkeästi yritän laittaa elämän soittimen ainakin Play-asentoon, pois pikakelaukselta.
Ehdottomasti pitää välillä muistaa laittaa Pause-asentoonkin, että muistaisi hellittää ja rauhoittaa välillä hektistä menoa. Katsella taivaan tähtiä ja ihmetellä sitä valtavaa avaruutta.

Pysähtykää hetkeksi ja katselkaa tähtiä!

Hämäläistä joulua kaikille!

Niin. Isäni puolelta olen hämäläistä sukujuurta, isäni oli Lammilta syntyisin.

Niinpä puolihitaana hämäläisenä kirjoitan vielä meidän perheen joulun vietosta ja meidän perinteistä.



Ja tapahtui niinä päivinä, että vanhin poikani sai päähänpiston tulla joulun alusviikolla meille kyläilemään.
Hän lähti Pohojammaalta alas Pirkanmaalle, meille Tampereelle. Hänellä oli mukanaan puolisonsa, joka oli raskaana.
Koska poikani ei tullut verollepanoa varten, ja meidän majatalostakin löytyi sijaa, niin eipä morsiamensa synnyttämisenkään aika vielä tullut. Se hyvä.





Olin jo lomalla tuolloin, ja olimme tehneet meille tuttuun tapaan joustavan aikataulun eri asioiden tekemisestä joulun alla, että saisimme kaikki tehtyä valmiiksi ilman kiirettä ja hammastenkiristystä.
Nyt poikamme ja miniämme vierailu meinasi hieman sotkea aikatauluja. Eihän sitä malta kotitöitä tehdä, kun vieraita on tuvassa. Vaikka he viisi päivää olivatkin, niin silti saimme asioita eteenpäin.

Haimme paikallisesta allergiayhdistyksestä gluteenittomia leivonnaisia, koska pojallamme ja puolisollani on gluteeniton ruokavalio. Samalla matkalla poikkesimme Tammelan torilta saunavastat jouluksi.
Koska minä sekä poikani olemme pitkän linjan harrastelijamuusikoita, pitihan se vielä poiketa Tammelan torin reunalla olevaan musiikkiliikkeeseen ihmettelemään.
Samalle reissulle mahtui vielä nuorimman poikamme luokanvalvojan vanhempainvartissa käynti.


Vanhin poikamme morsiamensa kera lähtivät keskiviikkona, ja me pääsimme jatkamaan jouluvalmisteluja. Nuoripari vietti joulunsa kotonaan Pohojammaalla.
Tänä jouluna päätimme kokeilla lanttu- ja porkkanalaatikoiden itsevalmistusta. Tosin siten, että ostimme valmiit soseet, joihin lisäsimme vain tarvittavat muut aineet. Niistä tuli yllättävän hyviä, joten päätimme jatkossakin tehdä vähintään noin.
Joulupipareita leivoin kahdessa erässä, ensin Paraisten piparkakku-ohjeella, sitten omalta äidiltäni saamalla ohjeella. Kaikkiaan tein noin 150 kpl, joista taitaa vieläkin olla jotain jäljellä.




Kinkun olimme ostaneet jo joulukuun alussa pakastimeen. Nyt otimme sen sulamaan keskiviikkona jääkaappiin, mutta eipä se ottanut sulaakseen, joten lauantaina illalla otimme sen yöksi pöydälle. Sunnuntai, aatonaatto on ollut meillä aina...no, aina ja aina, viitisentoista vuotta ainakin, kinkunpaistopäivä. Verkkoon laitettu, kotimainen, potkalla varustettu juhlakinkku n. 8 kg paistui sitten 8-10 tuntia. Olemme huomanneet, että kun kinkun sisälämpötila on n. 90 astetta, niin siitä on tullut varsin murea.




Lauantaina tuli meille kaksi seuraavaa poikaamme joulun viettoon. Meitä oli siis jouluna yhtä vaille kaikki perheenjäsentä paikalla, siis kuusi.
Ja siitä tuli mieleen joulukuusi.
Sen kävin paikallisen kauppakeskuksen kuusenmyyntipisteestä ostamassa perjantaina. Mukanani oli nuorin poikamme. Yhdessä päädyimme sellaiseen tuuheaan parimetriseen, maksoi 50e, ja kannoimme sen kotiin. Tai siis minä kannoin.


Vastoin aiempia perinteitämme, otimmekin kuusen sisään jo lauantaina ja koristelimme sen illalla. Yleensä se on tehty vasta aatonaattona.
Muutoinkin kotimme sai jouluvaloja joka huoneeseen viimeistään tuolloin lauantaina.
Kotimme ja me olimme valmiit joulun viettoon. Tulkoon rauha.

Aatonaaton perinteitä on kinkunpaiston ohella ollut jo pitkään se, että syömme ruuaksi poronkäristystä. En tiedä, se vaan kuuluu meidän jouluun.
Johtuneeko siitä, että tuli taannoin asuttua pohjoisemmassa jonkun vuoden. Enkä tarkoita Teiskoa...


JOULUAATTO




Jouluaatto on ollut aika lailla muuttumaton meillä. Ostin joskus 1997 kaksi pientä kirjaa, joihin olen kirjoittanut meidän joulaatoista jutut joka joulu. Säätilat ja aaton kuluminen kronologisesti. Ketä on ollut milloinkin, millaista on ollut eri aikoina, kun lapset ovat kasvaneet.






 Aamu alkaa A:lla... eikun aamupalalla, noin klo 9 aikoihin. Sitten on TV ollut auki ja sieltä seurattu muun yhdessä olemisen ohella Joulupukin kuumaa linjaa. Parinkymmenen vuoden perinteen rikkoi nyt uusi joulupukki, kun pitkään "virassa" ollut Kosti Kotiranta ei enää ollut TV-pukkina. Uusikin menetteli.

Aamupäivän aikana on joskus oltu ulkonakin hetken, mutta omalla porukalla, kävelyllä tai muuten vaan. Nyt olimme sisällä.

Perinteisiin kuului katsella Lumiukko ja sen jälkeen Suomen Turusta lähetettävä joulurauhan julistus. Sitten oli aika laittaa TV kiinni loppupäiväksi.
Klo 13 söimme puolisoni valmistaman puuroaterian. Nyt sain lisukkeeksi pitkästä aikaa sekahedelmäkeittoa. Meillä kukaan muu ei ymmärrä sen herkun päälle.

Iltapäivällä laitoimme asuntomme sähkösaunan lämpiämään. Samalla minä lähdin kahden vanhemman poikamme kanssa kävelylle. Sopiva lenkki kiersi Messukylän vanhan kirkon ja uudemman kirkon luota reilun 2 km:n lenkin. Pakkasta oli -12 astetta ja oli selkeää.
Lenkin jälkeen menimme miesporukassa saunaan. Olipa siellä vedessä pehmeäksi lionnut koivuvastakin mukana, ja siitä saimme mukavasti kesän tuoksua saunaan, kun vedessä kasteltua vastaa käytimme kiukaalla hetken.



Saunan jälkeen oli hetki aikaa rentoutua. Pian alkoi kuitenkin olla aika valmistella juhla-ateriaa. Minä kuorin perunat valmiiksi kattilaan, puolisoni laittoi laatikoita uuniin lämpiämään ja teki ruskean kastikkeen. Yhdessä laitoimme pöytään astiat ja ruuat. Perunat, kastikkeen sekä maksa-, lanttu ja porkkanalaatikot laitoimme tarjolle tiskipöydälle, ruokapöydässä oli rosolli, kermavaahto, sinappi, vesi ja maito, leivät ja tietenkin kinkku. Ja kynttelikkö.

Vaikka emme koe olevamme kovinkaan kristillisiä, niin meillä on ollut tapana lukea jouluevankeliumi ääneen ennen ruokailun aloittamista. Minä luin sen tänä vuonna eteläpohjanmaan murteella.
Nautimme ihanista jouluruuista ja toistemme seurasta hämärässä valaistuksessa. Ruokailuun meni lähes tunti, sitten keräilimme ruuat ja astiat pois.
Olimme vielä ruokapöydän ääressä, kun puolisoni äiti soitti Skypellä Turkista meille. Laitoin puhelimen kaiuttimen päälle, ja saimme kaikki jutella lasteni mummon kanssa. Oli tosi kiva joulutervehdys.
 

Kun asumme vilkkaan tien vieressä, oli seuraavana nuoremmilla lapsilla vuorossa ohi ajavien autojen seuraaminen, ja mahdollisten joulupukkien bongaaminen. Ja niitä riitti.

Mukamas vaivihkaa siirsimme makuuhuoneesta säkin ja kaksi korillista lahjoja olohuoneen puolelle kuusen viereen. Tämä oli siinä 19 aikoihin. Aiemmin meillä kävi joulupukkikin, mutta muutamaan vuoteen ei enää ole käynyt. Voisimme sitäkin perinnettä kyllä jatkaa, vaikka meillä ei kukaan varsinaisesti joulupukkiin uskokaan, paitsi minä...
Ennen lahjojen jakoa otin kitaran syliin, soitin ja lauloin muutaman joululaulun. Sitten aloitin melodian soittamista yhdestä joululaulusta, Petteri Punakuono. Alku meni heti pieleen, joten päätin soittaa sen kokonaan väärin. Olipa se hauskaa. Olisi pitänyt nauhoittaa ja laittaa vaikka YouTubeen..., no, ehkä ei...


Sitten nuorimmaisemme alkoi jakaa lahjoja. Kaikki olivat olleet kilttejä, kun saivat jotain.
Meillä on ollut tapana, että lahjojen jaon jälkeen jokainen vuorollaan avaa yhden lahjan, ja sitten kaikilla on hauskaa, kun jotain yllättävää löytyy.
Minä sain kauan haluamani Komisario Palmu -DVD:t, kylpypyyhkeen ja Jussi Syren'in uusimman levyn (CD- ja LP-levyt).





 Illalla joimme vielä tähtitorttu- ja piparikahvit. Sen jälkeen aloimme pelata nuorimman uutta lautapeliä, Pihan eläimet.

Näin oli taas yksi perinteinen, hauska ja niin perhekeskeinen joulumme takana.


"Näin sydämeeni joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi
syntyy uudelleen."