No huhhuh taas.
Olipas päivä.
Mutta olipas kiva päivä.
Heräsin aamulla puoli yhdeksän. Kello oli soimassa klo 9, mutta ajattelin, että ennen aamupalaa voisi olla hyvä laittaa omena-juustopiirakka - se uusi versio - uuniin, siispä nousin heti ylös.
Muiden vielä nukkuessa tein taikinan, sekoitin täytteen, kuorin omenat ja viipaloin päälle, ja piirakka uuniin.
Vähän paremmin onnistui nyt, vieläkin jäi hiomisen varaa. Korvasin vehnäjauhon gluteenittomalla jauholla, ja se ei vielä minulta onnistu, sen oikean jauhoseoksen löytäminen. Mutta hyvältähän tuo näyttää.
Aamupalan jälkeen kävimme kaupassa, ja sitten aloin leipoa gluteenittomia pasteijoita ja luumutorttuja.
Taikina oli kahtena isona könttinä, piti ensin kaulia ja käännellä perinteiseen tyyliin, sitten veitsen avulla leikellä neliöitä, täyttää ja kääntää kulmat kiinni kolmioksi. Siinä menikin aikaa melko lailla.
Iltapäivä lähestyy...
Sitten oli vuorossa valmiiden lehtitaikinoiden avulla pasteijoiden ja torttujen tekoa. Sujui jo helpommin, mutta aikaa kului. Kelloa piti vilkuilla koko ajan, ettei vieraat pääse yllättämään.
Samalla ohimennen piti kotiakin laitella kuntoon, kynttelikköä, lyhtyjä ja tuikkuja viritellä joka puolelle tunnelmanluojaksi.
Olin kutsunut vieraita 15.30-16.00 välillä saapuvaksi, joten aika oli kortilla, kun viimeisiä torttuja uuniin laittelin. Pöytää katettiin samalla jo valmiiksi.
No.
Sitten tuli yhdeltä vieraalta ilmoitus, että pääsee tulemaan vasta klo 17 jälkeen. Muilta vierailta ei ollut kuulunut mitään.
Kiire oli yhtäkkiä muuttunut odotteluksi. Näinhän se joskus menee, mutta ihan hyvä meidän kannalta, ehdimme laitella kaikki sitten valmiiksi ajoissa.
Kun ensimmäinen vieras oli ollut hetken aikaa meillä, tuli puhelu toiselta vieraalta, että ovat vähän myöhässä, voiko vielä tulla.
No, ilman muuta.
Samalla oven avauksella tulikin sitten kaikki loput vieraista, loppujen lopuksi vieraita oli kuusi, kun alunperin kahdeksaa odottelimme, yksi pariskunta ei päässyt tällä kertaa tulemaan.
Alkuun vähän aikaa seurustelimme olohuoneessa, nautimme samalla Hehku-glögiä. Juttua riitti, ja yhden perheen 9-kuinen tytär keräsi huomion hurmaavuudellaan.
Pian jatkoimme jutustelua kahvikuppien ääressä, nauttien antimista ja toistemme seurasta.
Aivan mahtavaa, kun pitkään aikaan emme ole saaneet isoa porukkaa vieraisille muuten, kuin erityisten juhlien merkeissä.
Illan suussa vieraat sitten poistuivat, ja me pääsimme vihdoin laittamaan ruokaa, emmehän olleet mihinkään väliin ehtineet syödä. Nyt sitten huilaamme ja nautimme mukavan päivän muistosta.
