Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Pimennystä Pohojammaalla

Viikonloppua Vaasassa


Tulipa käytyä lomareissulla.
Oli jo kalenterissa, notta käymme katsomassa jäläkikasvua Vaasan suunnalla, isketähän monta kärpäästä yhyrellä lätkääsyllä.




Onnibus





Tulipa testattua sitten tuokin halpismatkustusmuoto. Hinta päihitti bussimatkailun hienoiset epämukavuudet.
Lähdimme Tampereelta matkaan torstain ja perjantain välisenä yönä klo 01.15. Bussissa oli jo sen verran väkeä, että paikat heltisivät yläkerran portaikon kohdalta. Hyvä sinänsä, että siinä oli edes jonkunlaiset jalkatilat. Muilla ei näyttänyt sellaista herkkua olevan....kuvasta päätellen....



Matka sujui siten, että minä suunnilleen nukuin ja vaimo piti seuraa itselleen, kun ei osannut nukkua. Tuli sitten hänelle pitempi valvomisputki, torstaiaamusta perjantai-iltaan. Nuorin poikamme nukkui myös osan matkasta.




Muuten kiva kokemus, mutta jokaisessa pysähdyspaikassa kuski kuulutti riittävän kuuluvasti, mihin tullaan ja sytytti kirkkaat käytävävalot koko autoon. Että varmasti kaikki heräsivät.
Ikaalinen.
Parkano.
Jalasjärvi, missä vartin tauko.
Seinäjoki








Perillä Vaasassa

Aamusta klo 04.50 saavuimme Vaasan matkakeskuksen pysäkille, missä unisena nousimme pois, keräsimme kimpsumme ja kampsumme, ja aloimme vaeltamaan tyhjiä ja viileitä katuja kohti yhden poikamme kotia. Mihin pääsimmekin vartin kävelyn jälkeen.

Nuoripari oli herännyt meidän takia, Alkoivat laittaa aamupalaa meille ja heille. Miniämme lähti sitten töihin, muut jäimme lepäilemään aamutunneilla.



Aamupäivällä kävimme ensin kaupassa ruokaostoksilla. Koskenkorvan sheriffikin oli ilmaantunut Vaasan kaduille...



Pimennys

Kauppareissun jälkeen lähdimme kävelemään meren rantaan.






























Ohjelmassa oli luvassa osittainen auringonpimennys, joka Vaasassa näkyi noin 85%;sesti. Olihan se mahtava näky.

Tosin olin nähnyt aiemminkin, kesällä 1990 Suomessa näkyneen pimennyksen, jolloin Jyväskylässä aurinko peittyi lähes kokonaan. Ohessa kuvasarjaa parin tunnin shown ajalta. Kuvattu Canon Coolpix -kameralla vahvojen tummennuslasien läpi.







Oli jotenkin epätodellista ajatella, kuinka kaksi mahtavaa taivaankappaletta todella kaukana maasta ja toisistaan ovat samassa linjassa ja näkyvät maahan.
Eikä siinä vielä kaikki, Venus näkyi hieman kaakkoon päin lähes auringon korkeudella melko kirkkaana, vaikka aurinko paistoi kirkkaasti. Kuvassa Venus näkyy himmeänä kokolailla keskellä kuvaa olevan oksankärjen oikealla puolella.



 Olipa huikea esitys. Piti taas oikein ajatella, kuinka pieniä me täällä pallolla kuitenkin olemme.


Tupaantuliaiset

Toiseksi vanhin poikamme oli päättänyt muuttaa Seinäjoelta Vaasaan. Olivat vaimonsa kanssa asuneet hetken Pietarsaaressa siinä välissä, mutta Vaasa tuntui taas houkuttelevan. Maaliskuun alusta olivat saaneet Vaasasta asunnon, ja niinpä nyt samalla reissulla kävimme porukalla tupareita juhlistamassa.


Syntymäpäivät

Juu, Euroviisuihin pääsi Pertti Kurikan Nimipäivät, mutta mehän ei siitä tällä kertaa välitetty, vaan osallistuimme pojanpojan syntymäpäiville. Kaikki kaksi vuotta tuli samaisen viikonlopun sunnuntaina täyteen.



Porukalla menimme sinnekin, ja olihan siellä reipas nuorimies. Sanavarastoa oli tullut jo kummasti sitten viime näkemän. Puhetta ja touhua riitti. Jouluhan se koitti, kun lahjoja satoi joka suunnalta.
PII-PAA-autot ja ajoneuvot oli tulleet tutuiksi, ja niitä lahjat sisälsivätkin, yllätys yllätys.




















Herkkuja syötiin ja hauskaa pidettiin, kunnes oli aika lähteä taas toisen pojan kotiin jatkamaan illanviettoa.


Onnibus 2

Paluumatkalle lähdimme sunnuntaina iltapäivällä. Vaikka yritimme olla ajoissa matkakeskuksessa, oli siellä jo sen verran porukkaa, että jonon perältä ei yläkertaan enää päästy paluumatkalle. Onneksemme alakerrassa oli kuskin takana vastakkaiset paikat vapaana, ja hyökkäsimme siihen istumaan. Taas oli kohtuulliset jalkatilat ja pöytäkin käsimatkatavaroille, ainakin vaimon käsilaukulle.



Matka sujui kotiinpäin ihan mukavasti, vaikka tauoilla kuski piti ovia auki, niin meinasi hieman viileä tulla jaloille, sen verran läpivetoa kävi.

Tampereella Kalevassa jäimme pois ja jatkoimme taksikyydillä kotiin. Olipa mukava päästä taas omaan sänkyyn nukkumaan. Ja olipa mukava reissu.