Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Huoltoyhtiö vs. talonmies

(Kuvat otettu netistä, eikä kuvilla ole mitään yhteyttä asiaan, muutoin kuin yleisellä tasolla.)

Talvi on yllättänyt - ei vain autoilijat - vaan myös asukkaat.
Ovien edustat, pihakäytävät ja parkkipaikat ovat täynnä lunta.


Muistelkaapas aikaa kolmisenkymmentä vuotta sitten. Ainakin te, jotka olette sitä vanhempia.
Taloissa oli talonmies, jonka tehtäviin kuului nousta aamuaikaisella lumitöihin, jos yöllä oli päässyt tupruttelemaan.


Pihat olivat aurattuja jo aamulla ihmisten lähtiessä töihin, viimeistään päivän aikana, kun asukkaat palasivat töistä.


Samoin talonmies huolehti portaikkojen, rappujen edustojen ja pihojen siisteydestä päivittäin. Paikat olivat kunnossa ja talonmies oli saatavilla milloin mihinkin asiaan ja pulmaan, kun yleensä asui samassa talossa, asunnossa, jonka taloyhtiö tarjosi työsuhdeasunnoksi.
Samalla talkkari toimi vähän niinkuin vartioivana silmänä pihapiirissä.


No, varmaan tästäkin ammattikunnasta löytyy monenmoista muutakin tallaajaa ja ei niin hyviä esimerkkejä. Mutta noin siis karkealla tasolla pääosin siten, kun olen kuvaillut.

Talonmiehiä ei juuri enää ole. Oli vissiin kallista tarjota asuntoa talonmiehelle työsuhdetta vastaan ja maksaa vielä palkkaakin työstä. Monesti saattoi talkkarin puoliso tehdä ne siivoushommat ja talkkari itse hoiti teknisemmät jutut.

Nykyään nuo asiat hoitaa huoltoyhtiöt.
Mutta miten? Oletteko seuranneet?
Minä olen.
Ei niin hirveän hyvin. Ainakaan joka paikassa.


Taloyhtiölle on edullista kilpailuttaa kiinteistön ylläpito (monestikin) halvimmalle huoltoyhtiölle. Mutta tekeekö huoltoyhtiö sen, mitä taloyhtiö vaatii, vai vähemmän?
Tekeekö huoltoyhtiö vähemmän, mitä asukkaat vaatisivat? Varsinkin vuokrataloyhtiöissä, joissa asukkailla ei olekaan valtaa olla vaikuttamassa huoltoyhtiön valintaan.

Lumet saattavat olla auraamatta muutaman päivän. Tämä johtuu siitä, että huoltoyhtiö on haalinut itselleen ihan liian paljon kiinteistöjä hoitaakseen ja liian pienellä työvoimalla.
Selvää on, ettei silloin ehdi luoda lunta silloin, kun sade on lakannut, vaan homma aloitetaan jostain ja päättyy joskus johonkin, kun ihmiset saavat viimeisessä taloyhtiössä rämpiä hangessa päivätolkulla.

Entä lipunnostot ja -laskut?
Yksi huoltomies ajelee kiireessä liputuspäivinä talosta toiseen ja nostaa liput sitä mukaa, kun ehtii. Ensimmäiset liput ennen aikojaan, viimeiset liput ihan liian myöhässä.
Ei mitään kunnioitusta liputusaikoihin.


Siivous yleensä sujuu määräpäivinä, koska siivoojat, tai nykyisin siistijät, käyvät tiettyinä päivinä hoitamassa oman osuutensa.
Mutta entä jos joku sotkee tai roskaa joku muu päivä alueella?
Siivooja siivoaa sen pois sitten siivouspäivänä. Roskat saattavat lojua päivätolkulla käytävässä tai pihalla.

Nurmikoiden hoito.
Ajetaan taas sitä mukaa, kun ehditään, joskus turhankin harvoin, jolloin ruoho kasvaa todella pitkäksi.


Entä se asukasturvallisuus?
Ei olekaan sitä tuttua huoltomiestä, joka katsoisi asukkaiden perään, huoltomiehet vaihtuvat ja usein on eri mies tekemässä töitä kohteessa, eikä näin ollen tule tutuksi asukkaille, eikä huoltomies taas tunne kohdettaan kuin omia taskujaan.

Tällaiseksi on mennyt elämä huoltoyhtiöiden aikaan.
Itse koen sen ikävänä asiana.
Vaikka se talkkari oli joskus ehkä ikäväkin, kun kyttäsi nuorison tekemisiä ja oli kieltämässä ja rajoittamassa.
Mutta kuitenkin hyvää asiassa oli se, että talkkari tunsi asukkaat ja näin osasi seurata talon tapahtumia, oli sikäli turvallistakin. Ja pihapiiri ja raput pysyivät puhtaina ja hoidettuina.

Talkkarin ja mahdollisesti hänen puolison palkkaaminen olisi myös yhteiskunnallinen asia, koska näin työllistettäisiin myös enemmän ihmisiä hoitamaan taloyhtiöitä kuin huoltoyhtiöt sen tekisivät.
Samalla se olisi yhteisöllinen asia, talot olisivat paremmassa tarkkailussa ulkopuolisten häirinnältä, kun on joku, joka tietää omat ja ulkopuoliset liikkujat.
Ja ennen kaikkea olisi asukkaiden etu, että ne lumityöt tulee hoidettua silloin, kun se on satanut eikä vasta päivien päästä.



tiistai 6. tammikuuta 2015

Viimeinen js viimeinen...


Hyvää alkanutta uutta vuotta 2015!

(Muut kuvat, paitsi ilotulituskuvat, lainattu netistä.)






















No niin, viimeinen vuosi työelämässä alkoi. Vai voiko sitä nyt niin sanoa? Mistä sitä tietää, olenko vielä jossain työssä joskus?
Viimeinen vuosi nykyisessä virassa alkoi.
Niin.
Voiko sitä nyt noinkaan sanoa?
Voi. Jos se on viimeinen.



On nimittäin pistänyt harkintaan.
Ei se, ettenkö voisi jo jäädä hyvälllä omalla tunnolla eläkkeelle tämän vuoden lopulla.
Ennemminkin se, että mitä tuo vaimoni ja minun, meidän rakkautemme viides hedelmä, aikoo tehdä, kun hänellä nyt päättyy yhdeksäs luokka ja pitäisi jatkaa seuraaviin opintoihin.

No.
Tässä on ollut kaikenlaista pohdintaa, että lähteekö kotoa ja asuu oppilasasuntolassa, käyden viikonloppuisin kotona. Vai hakeeko nykyiselle paikkakunnalle, jolloin voisi käydä kotoaan kouluja eteenpäin.



Se vaan, että jos muuttaisi opiskelupaikkakunnalle, niin me vanhemmat jäisimme sitten kahdestaan kotiin, mikä tosin sitten antaisi mahdollisuuden muuttaa työpaikkani vieressä olevaan rivitaloon asumaan.
Tämä toisi sellaisen taloudellisen edun, ettei paremmasta väliä.
Nythän maksan vuokraa kahdesta asunnosta reilun 1000e ja työmatkoihin menee n 300e/kk. Työmatkoja toki voi verotuksessa vähentää, mutta silti menot huimaa päätä.

Työpaikan rivitalolla asuessa vuokraa menisi vain 600e ja työmatkakulut jäisivät koknaan pois. Säästöä olisi nykyiseen n 600-700e kuukaudessa. Nettona käteen!!
Kukapa ei haluaisi tuollaista palkankorotusta, jos se olisi vain itsestä kiinni?

Tässä on nyt pari kuukautta aikaa pohtia päätöstä tuon suhteen. Helmikuun lopulla alkaa yhteishaku, ja silloin nuorimmaisen lapsemme on aika tehdä päätös jatko-opintojen suhteen.

Jos nyt jostain kumman syystä päätämme tuonne rivitalolle kesällä muuttaa, niin en sitten kyllä viitsi puolen vuoden takia sinne muuttaa ja jäädä sitten eläkkeelle. Siinä tapauksessa olisi tarkoitus jatkaa töissä ehkä vuoden tai pari, jolloin voisi yrittää säästää rahaa eläkettäkin varten hieman sukanvarteen.


Mutta tosiaan isoja kysymysmerkkejä on ilmassa. Mitä nuorin lapsemme haluaa opiskella ja mistä opinahjo löytyy? Ne ovat ratkaisevassa asemassa.



Jäämme odottamaan, mitä tapahtuu...