Kohti unelmaa

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2014, arvoisat lukijani!


Toiseksi viimeinen vuosi nykyisessä työssäni, ammatissani ja virassani on alkanut.

No, otsikko ja tämänkertainen blogini eivät liity siihen ollenkaan.

Kirjoitin taannoin, itse asiassa 25.5.2013, utopistisesta haaveestani päästä asumaan kuten isovanhempani ovat ennen muinoin asuneet. Maalle.

Nyt hieman näyttää siltä, että tuo haave on jollain tavalla tulossa mahdolliseksi.

Kävimme joulun alla tutustumassa hieman kauempana maaseudulla yhteen maalaistaloon, joka oli ilmoitettu vuokrattavaksi maa- ja metsätöistä kiinnostuneelle perheelle, ja toiveena oli vielä kiinteistön kunnossapitotaitoja.
Laitoin sähköpostia, ja se johti tutustumiskäyntiin kohteessa.

Sähköpostitietojen perusteella paikka oli jo lupaava, vanha maalaistalo, isot huoneet, joita riittävästi, puulämmitys, puuhella keittiössä.

Ajelimme joulun alla sunnuntaina reilun tunnin päähän Tampereelta. Kyseinen paikka on pienellä kylällä, kokolailla kylän perukoilla tien lähes viimeisenä talona.

Mutta kun sinne pihaan ajoi, niin odotukset kohosivat entisestään.
Iso, keltaiseksi maalattu maalaistalo seisoi jykevästi keskellä pihaa. Vastapäätä pihalla oli navetta, mistä löytyi myös hevostallin puoli pilttuineen.
Talon portailta katsottuna vasemmalla puolella oli kaksikerroksinen aittarakennus, jonka katolla oli vellikello.

Isäntä oli tullut paikalle jo aiemmin, ja tulikin meitä vastaan sisältä. Kierros talossa alkoi.
Talossa on kaksi sisäänkäyntiä etupuolella, joista oikeanpuoleinen oli käytössä. Ensin kylmä umpinainen kuisti, eli porstua, mistä sisäänkäynti suoraan isoon pirttiin.
Pirtti oli ehkä kolmannes koko asunnon pinta-alasta. Pirtissä oli vanhanaikainen kaksikerroksinen sänky, iso pirtinpöytä, ja tietenkin avotakka sekä leivinuuni. Katossa oli hirret reikäleipien kuivattamiseen ja säilyttämiseen.

Pirtistä oli käynti talon keittiöön, joka oli etupihan puolella. Keittiö oli jokunen vuosi sitten uusittu, uudet keittiökalusteet näyttivät nykyaikaisilta, mutta silti taloon istuvilta. Kalusteisiin kuului kiertoilmauuni ja keraaminen liesi, samoin astianpesukone. Keittiössä oli myös puuhella.











Keittiön takana oli ns. sali, siis niinkuin olohuone. Pirtistä johti keittiöön johtavan oven vierestä ovi myös tähän olohuoneeseen. Olohuoneen takana oli yksi makuuhuone.
Keittiöstä johti käytävä asunnon toiseen päähän, missä oli iso makuuhuone, talon eteläpäädyssä, ikkunat etelään ja länteen.
Käytävältä erkani myös käynti toiselle kuistille, missä siis se toinen sisäänkäynti. Siihen kuistille voisi laittaa vaikka rottinkikalusteet, ja siinä voi nauttia kesäaamuisin aamupalat auringon paistaessa pihan ylitse.
Samoin tuolta sisäänkäynnin puolelta oli kulku kodinhoitohuoneeseen, missä siis pesukone, kaapistot, suihkukoppi sekä puilla lämpiävä sauna.
Niin ikään tuosta oli ovi vintille, missä oli iso aulatila ja kaksi huonetta, jotka olivat enempi varastona tai kesähuoneina.
Pirtin takana oli lämmityshuone. Iso, siis ISO puukattila ja 5000 lirtan glykolisäiliö. Sitä sitten talvisin lämmitettiin ja glykoli kiersi talon pattereissa antamassa lämpöä. Nollakeleillä riitti lämmitys 2-3 päivän välein, mutta kovilla pakkasilla pitää pitää tulta pesässä koko ajan, siis tehdä puiden täydennys aamuin illoin.

Pihatie jatkui asunnon ja aitan välistä peltoalueelle, noin 600 metrin päässä oli talolle kuuluva oma ranta ja siellä pieni rantasauna. Rantaan oli tuotu hiekkaa ja se oli siksi lapsiystävällinen.

Tila sijaitsee kokonaisuudessaan erään niemen alueella, tilaa siis kiertää järvialueet lännestä pohjoisen kautta lähes itäpuolelle. Tämä rantasauna-alue näkyy pihasta, joten talolla on järvinäköala.


Eikä tässä vielä kaikki, kuten eräskin tv-mainos aina mainosti.

Isännällä on iso maatila itsellään, peltoa ja metsää jonkunkin verran.
Taka-ajatus hänellä on tässä ollut, että saisi asukkaasta itselleen aputyömiestä metsä- ja peltotöihin aina silloin tällöin. Olisi siis haluamaani maataloustyötäkin tarjolla, Wau!!
Samoin omaan käyttöön saisi aitan takaa isännän peltomaata sen verran, kun tarvitsee esimerkiksi perunaa ja muita puutarhakasviksia varten. Ohhoh!!

Tämähän on kuin nenä päähän!

Kun sitten lopuksi kävimme isännän kotona kahveella ja keskustelemassa, niin palaset ikäänkuin asettuivat siihen asentoon, että alamme vain odotella niiden loksahtamista paikoilleen.

Alkuvuodesta tuli viestiä, että isäntä on päättänyt ensin kunnostaa vanhaa taloa, koska ajatteli, että minun hankalien työvuorojen takia en sitä pystyisi kovin nopealla aikataululla itse tekemään. Hän on palkannut perinnemestarin kunnostustöihin, laitattaa hänellä kuntoon sisällä avotakan ja leivinuunin, koska ovat hieman rapistuneet, sitten kunnostaa vintin aulan lattian sekä vielä kodinhoitohuoneen.
Ulkona hommista tehdään talon salaojitus, koska kellariin (keittiön alla) menee hieman vettä, ja se pitää saada pois. Lisäksi peltikatto uusitaan.
Salaojituksen yhteydessä isäntä aikoo rakennuttaa pihaan laatoista pation puutarhakalusteille ja grillille.
Samoin pihavalaistus on tarkoitus uusia.

Tällainen kokonaisuus meille nyt olisi tarjolla. Nyt vain pitää odotella, että milloin homma valmistuu sen verran, että pääsee asumaan.
Vaikka ei heti kesällä pääsisi, niin isäntä lupaili kuitenkin töitä, ja majoitukseksi tarjosi omaa rantamökkiään sellaislle ajankohdille, kun minua tarvitsee kesätöihin. Mökillä olisi kuulemma tilaa jopa 10:lle henkilölle.

Näinköhän minusta tulee (taas) MaalaisJussi? Jäämme odottamaan....
Jos ja kun toteutuu, niin ilman muuta palaan sitten asiaan uudestaan.

Hyvien ihmisten kylä

Tervehdys taas ja anteeksi, rakkaat lukijani!


Onpa syksy jo edennyt kirkkaiden lehtien vaiheeseen ja välillä yllättävänkin lämpöisistä syyskeleistä huolimatta kesän lämmöistä on tultu jo viileämpään suuntaan.

On ollut olevinaan sen verran hässäkkää ja toimintaa, ettei muka ole ehtinyt kirjoitella blogia. Aiheita pyörii päässä kyllä vähän väliä, mutta ihan terävää juonta en ole niihin vielä saanut.

Mutta sitten pukkaa välillä aihetta ihan yllättävästä suunnasta, että on pakko tarttua näppäimistöön...

TAUSTAA

Asuimme taannoin parisenkymmentä vuotta sitten Rovaniemellä. Siellä asuessamme tuli luettua paikallisesta sanomalehdestä tarinaa pienestä maalaiskylästä, jossa on hyvä yhteishenki ja tavoite saada uusia asukkaita kylälle ja lapsia kyläkouluun.

Otimme yhteyttä tuohon kylään, ja siitä asiat alkoivat rullata nopeaan tahtiin eteenpäin siten, että 30 vuotta tyhjillään olleesta autiotalosta remontoitiin meille koti, lähes kyläläisten talkoovoimin. Siihen pääsimme sitten asettumaan ja sinne maalle, minne halusimmekin.

Vasemmalla kuva kyseisestä autiosta talosta. Taloussiipi tuli etualalle puiden tilalle.






Alla kuva valmiista talosta, sama talon pääty kuvattu eri suunnasta. Taloussiipi tehty jatkoksi.



























Pari vuotta saimme siinä asustella, kunnes työnantajani järjesti elämäämme uuteen asentoon. Muutto tuli Turun saaristoon. Ja sitähän minun urani on ollut, muutaman vuoden välein siirtymistä uusiin tehtäviin, osaltaan näitä sotilaan velvollisuuksia. En ole juurikaan vastaan laittanut näissä asioissa, koska työtehtävät ovat olleet haasteellisia ja mielenkiintoisia.

Ehdottomasti huonona puolena näissä on se, että ei ehdi asettua juuri mihinkään, saada pysyviä ystävyyssuhteita tai kiinteitä harrastuksia. Ja lapsille on ollut myös haastetta aina uusien koulujen ja koulukavereiden kanssa. Osaltaan myös jonkunlaista juurettomuuden tunnetta, kun ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään.

No niin, olemme olleet kaikki nämä vuodet kuitenkin sellaisessa yhteydessä tuohon kylään, tai oikeastaan yhteen kylän eläkeläisaviopariin, jotka niin sanotusti päällysihmisinä olivat tuon talonrakennusprojektin takana. Yleensä jouluisin olemme lähetelleet joulukortin mukana kuulumisia vuoden tapahtumista, samoin he ovat kertoilleet kylän kuulumisia meille päin. Ja ystävyys ja yhteydenpito on ollut koko ajan, vaikka emme ole päässeet puolin ja toisin toisiamme näkemään poismuuttomme jälkeen.

TÄHÄN PÄIVÄÄN

Olin tuossa pari viikkoa sitten töissä, kun vaimoni kertoi, että meille oli tullut kirje, jossa on molempien nimi sekä postileimattu Oulussa.
Sanoin - näkemättä kirjettä - että samaiselta kylältä kirjoittavat. Ja koska jouluun on vielä aikaa, on heillä nyt muuta asiaa. Ehkäpä asuntoasiaa...

Ja niin oikeassa olin.
Kertoivat, että kunta haluaisi päästä eroon eräästä kiinteistöstä, joka on ollut koululaisten kesäleiripaikkana useita vuosia aiemmin. Sittemmin ollut tyhjillään, mutta muutamana viime vuonna ollut yhden kyläläisen vuokraamana Lapin talven elämysmatkakohteena.
Nyt kunta ja yrittäjä olivat purkaneet vuokrasopimuksen, koska yrittäjä oli hankkinut itselleen kylältä lakkautetun koulun matkailukäyttöön, joten leirirakennus jäi nyt tyhjilleen.
Kunta siis haluaisi myydä rakennuksen, mutta osa kuntalaisista ei antaisi kunnan myydä tuota kiinteistöä.

Niinpä tälle tuttavapariskunnalle oli tullut mieleen, että olisiko meillä halukkuutta muuttaa sinne, kun olivat tietoisia minun eläkkeellejäämisestäni parin vuoden päästä.

Voitteko, hyvät lukijani, uskoa, että miten erilaisia ihmiset pohjoisessa ovat?
Ihan vaan meidän aloitteesta aikoinaan rakensivat autiotalosta meille kodin. Vaikka jouduimme muuttamaan siitä pois, he saivat sen myytyä uusille asukkaille, joten turhaa se rakentaminen ei ollut.
Ja nyt ovat taas innolla tarjoamassa meille kotia, kun olen jäämässä eläkkeelle.

Viitisen vuotta asuimme kaikkiaan siellä napapiirin tuntumassa, eihän sitä uskalla Lapiksi vielä sanoa.
Mutta sen voin sanoa, että kertaakaan sen jälkeen en ole huomannut, että elämä täällä "etelässä" olisi sellaista leppoisaa, rauhallista.
Olemme asuneet Turun saaristossa, läntisellä Uudellamaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja nyt Pirkanmaalla, ja elämä on ruuhkaista, kiirettä, häsläämistä ja sähläämistä.
Olen monesti kaivannut sitä rauhallista elämäntapaa, mitä pohjoisessa saimme viettää, siis vaikka lapset olivat tuolloin alle kouluikäisiä.

Oikeasti.
Kun lähin kauppa on 15-20 km:n päässä, niin sitä hakee kerralla sen, mitä tarvitsee, ja voi olla muun ajan kotona. Nyt, kun kauppa on nurkan takana, tulee haettua turhaakin ostosta tuosta vaan, vaikkei edes tarvitsisi. Sama juttu muiden menojen kanssa. Kun on tarjontaa harrastuksille, sitä tulee mentyä sinne ja tänne yksi ja toinen päivä. Milloin on aikaa rauhoittua perheelle?

Kun asuu tuollaisessa, syrjäisessäkin paikassa, jää turhat menot väkisinkin pois ja aikaa on niille asioille, joista myös pidän, mutta ovat olosuhteiden pakosta jääneet viime aikoina vähemmälle tai kokonaan pois.

Tiedän tuon paikan ja muistissa on kyseinen rakennuskin jotenkuten, niin voin vakuuttaa, että luonnosta saa nauttia täysin rinnoin. Rakennuksen kulmalta lähtee 7 km:n mittainen luontopolku, jossa ensimmäiset 300 metriä ovat tehty jopa pyörätuoliulkoilijoita varten. Sen 300:n metrin päässä on pieni lampi, laavu, tulistelupaikka ja käymälä, minne pääsee myös inva-ulkoilijat. Polku jatkuu korkean vaaran laelle, missä on iso kota ja toinen tulistelupaikka, voi ottaa eväät mukaan ja nauttia mahtavista näköaloista eväiden kera.

Lisäksi tuon leirirakennuksen lähellä on yksi kunnan yleisistä uimarannoista, ja samalla rannalla on tuohon leirirakennukseen kuuluva rantasauna, mikä luonnollisesti jäisi myös tulevan asukkaan käyttöön.
Siis mahtavaa!

Ympärillä on siis luontopolku, marjastusmaat, uimaranta rantasaunoineen, kalastusta ja metsästystäkin päässee harrastamaan, vuodenajat ovat selkeät, ei mitään pitkää loskaista syksyä.
Kaamos käy juuri talvipäivän seisauksen aikoihin pari päivää, samoin kesällä yötön yö kesäpäivän seisauksen aikaan, talvella on reilusti lunta ja pakkasta, kesäisin päästään lämpöisiin lukemiin siinä missä etelämmässäkin.
No, ehkä sääskiä ja mäkäriä on muutama enemmän...

No niin. Laitoin tietysti vastauksen heidän ehdotukseen. Kyselin lisätietoja talosta ja sen mahdollisesta kunnostamisesta asuinkäyttöön sopivaksi. Ilman muuta haluan tietää, millaiset asumiskustannukset siinä tulee olemaan, sillä kovin kalliiseen asumiseen minulla ei eläkkeellä ole varaa. Samalla pyysin, että jos joku ottaisi sieltä vaikka valokuvia ja laittaisi niitä meille vastauksen liitteeksi.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka asia etenee...