Hyvää alkanutta uutta vuotta 2013 itse kullekin säädylle!
No niin, joku jo taas miettii, että "Voiei, taas tuo hämäläinen, ja taas myöhässä.."
Niinpä, myöhässä tuli toivotukset.
Mutta paukkui tässä muutakin, polvi. Ja ennen vuodenvaihdetta meni se. Pari viikkoa olen yrittänyt kinkata. Oikea polvi lumpion kohdalta sisäpuolelta kipeä, kun astuu koko painolla jalalle kävellessä.
Onneksi nyt pääsee kuitenkin kävelemään, ettei ihan rikki mennyt, vielä.
Pelkäsin oikein, kun piti taas työmatkalla kävella se 3km ja kantamuksia mukana tuollaiset 15kg, että miten käy. Olihan polvi kipeä päivän, mutta helpotti sitten.
Ja on jo paranemaan päin.
Hmmm...
Joskushan saattaa olla niin, että jos kierukka pettää, niin seurauksena voisi olla jälkikasvua...
Jos se olisi poika, niin ei hätää: "Pojasta polvi paranee..."
Jos nyt kyseessä on kuitenkin minun polveni kierukka, niin siitä ei vanhan kansan sanonnoista ole apua.
Nyt en ole varma, onko vieressä olevassa kuvassa polvestani kuvattu kierukka....Selässäkin paukkuu välillä. Hartiat ovat silloin tällöin niin jumissa päätetyöskentelyn takia, että niskassa rutisee päätä kääntäessä. Onko se paha?
Mitäs muuta paukkui?
TONNIT!!!
Enkä tarkoita painoani, joka on edelleen noin 0,1 tonnia.
AAMUT!
4.1.2013 paukahti tuhannen aamun raja rikki, siis enää alle tuhat aamua jäljellä eläköitymiseen, JEESSHHH!!!
Yksi konkreettinen virstanpylväs se on tuokin.
Toisaalta pelottaa. No ei nyt pelota, mutta...
Mietin vaan, kun aikoinaan, neljä vuotta sitten tulin tähän nykyiseen työpaikkaan, niin ajattelin, että vielä on 7 vuotta jäljellä, pitkä aika.
Mitä vielä, 4 vuotta mennyt hujauksessa, vajaat 3 jäljellä.
Miten se aika menee näin vilkkaasti? Yövuoron syvimpinä hetkinä tulee joskus ajatelleksi, että kohta arkun kansi jo raollaan odottelee. Mihin tämä elämä on katoamassa? Pikakelauksella ohikiitävään vanhuuteen?
Olenko muistanut elää, kun on pitänyt yrittää kasvattaa perhettä ja tehdä töitä? Enkä kuitenkaan ole työnarkomaani, työnantajani pitää siitä huolen ylityökielloillaan
Tokikin.
Aina välillä, kun on aikaa, muistelen menneitä. Onhan sitä tullut elettyäkin, että on mukavia muistoja olemassa. Se on lohduttavaa, sillä eipähän ole katkera mahdollisten väärien valintojen suhteen.
Ainahan sitä jotain menneestä tekisi nyt toisin, mutta turha minun on sitä murehtia. Olen kuitenkin onnellinen nykyiseen elämääni. Jos ja kun terveyttä riittää, niin elämistä jatkan edelleen, sitkeästi yritän laittaa elämän soittimen ainakin Play-asentoon, pois pikakelaukselta.
Ehdottomasti pitää välillä muistaa laittaa Pause-asentoonkin, että muistaisi hellittää ja rauhoittaa välillä hektistä menoa. Katsella taivaan tähtiä ja ihmetellä sitä valtavaa avaruutta.
Pysähtykää hetkeksi ja katselkaa tähtiä!
