Aarhus (Tanska), 4.-7.7.
Helsinki, 17.-20.7.
Riika (Latvia), 25.-28.7.
Szczecin (Puola), 3.-6.8.
Älkää vaan kysykö, miten tuo viimeinen kaupunki lausutaan....
Herätys meillä oli klo 04.50. Minä olin laittanut evästä illalla jo valmiiksi, pakkasin aamulla vain loput tavarat ja herättelin poikani. Lähdimme 05.20 bussilla kohti Tampereen linja-autoasemaa, mistä nousimme klo 06 lähtevään pikavuoroon kohti Helsinkiä.
Alkumatkasta otimme vielä torkkuja. Riihimäen jälkeen heräilimme, ja söimme hieman aamupalaa, kun se ei ollut vielä herätessä maistunut.
Helsingissä olimme jo 08.30 maissa. Koska aikaa oli laivanäyttelyn alkuun toista tuntia, päätimme tutustua jalkaisin Hesan keskustaan. Suuntasimme ensiksi eduskuntatalolle. Eduskuntahan oli tuolloin lomalla, joten paikka oli kiinni, saimme tyytyä portaiden ja pylväiden laskemiseen, pylväitä 14, portaita enemmän.
Sitten suuntasimme rautatieaseman läpi Rautatientorille, sieltä jatkoimme Mikonkadun kautta Yliopistonkadulle ja kohti Senaatintorilla sijaitsevaa Helsingin Tuomiokirkkoa. Kävimme ihailemassa sisälläkin. Kyllä joskus on osattu rakentaa kauniisti, vanhat rakennukset ovat häikäisevän hienoja. Pylvään yläpää on yliopiston rakennuksesta, patsaat taas kirkon katolla.
Portaita alas Senaatintorille ja alakulmasta Aleksanterinkadulle ja sieltä Helenankatua pitkin kauppatorille.
Anoppini mies oli soittanut, ja sanonut, että tulee hetken päästä seuraamme.
Kiertelimme torialuetta, katselimme Suomenlinnan lauttaa ja saapuvaa Silja Linen matkustajalaivaa.
Pian "appiukkoni" saapui ja jatkoimme jalkaisin pikkuhiljaa kohti Länsisatamaa, missä Tall Ship race tänä vuonna esittäytyi.
Toki menimme ensin länsiterminaalin läheltä Tähtitorninmäelle. Halusin nähdä paikan, missä oli kuvattu mm. Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvaa. Nyt tosin Silja Linen laiva oli edessä, ettei saattanut nähdä Katajanokalle, minne elokuvan antikvariaatinpitäjä Fredrik Nordberg kaukoputkellaan oli katsellut, ja oli nähnyt, kuinka majuri Vadenblickin alkoholisoitunut vaimo putosi parvekkeelta hämärissä olosuhteissa. Nordberg löydettiin sittemmin kuolleena Tähtitorninmäeltä, jolloin komisario Palmu alkoi tutkia asiaa.
No, se elokuvahistoriasta. (Kuvat otettu netistä.)
Jatkoimme kävelyä kohti Ullanlinnaa ja Tehtaankatua, Eiran sairaalan ja Mikael Agricolan kirkon ohi välillä ihaillen vanhaa rakennuskantaa.
Tehtaankadun päässä olikin jo satama-alueen sisäänkäynti. Olimme saapuneet isojen laivojen maailmaan. Pian meille avautui valtava mastojen ja köysien sekamelska. Siirryimme lähemmäs ja aloimme käydä laivoja laitureista yksi kerrallaan läpi. Mutta vain laitureilta, koska kaikkiin laivoihin ei edes päässyt ulkopuolisia, ja niihin muutamiinkin pääsyajat alkoivat vasta iltapäivän alkupuolella.
Ei oikein osannut hahmottaa sitä valtavaa määrää laivoja ja paikalle saapuneiden ihmisten määrää, kun siellä tungoksessa hiljalleen eteenpäin käveli. Mutta laiva ja laituri kerrallaan tutustuimme katselemalla niiden varustuksiin, nimiin, mastoihin, köysistöihin, miehistöön ja niin edelleen.
Eniten minua kiinnosti Meksikon merivoimien koulutusalus Cuauhtémoc, joka lienee saanut nimensä 1500-luvulla eläneestä meksikolaisesta atsteekkivaltakunnan viimeiseta johtajasta. Nimi merkitsee "laskeutuvaa kotkaa". (Vasen kuva alla netistä.)
Laiva kiinnosti minua erityisesti siksi, että samainen laiva oli edellisen kerran Suomessa 13 vuotta sitten, samaisessa tapahtumassa Helsingissä. Paluumatkallaan laiva poikkesi Hangon Länsisatamassa, missä minä sitten vanhempien lasteni kanssa pääsin laivaan tutustumaan. Nuorin poikani oli tuolloin vasta 1,5 vuotias, joten hän ei ollut silloin mukana.
Nyt nuorimmaiseni oli mukana, samoin kuin "appiukkonikin", joka silloin Hangossakin oli, ja näin pääsimme uusimaan tilanteen, että olen ollut kaikkien lasteni kanssa saman meksikolaisen purjelaivan kannella.
Eipä mennä asioiden edelle. Emme vielä tässä vaiheessa laivaan päässeet. Jatkoimme matkaa muille laitureille, kiersimme pikkuhiljaa eteenpäin.
Ensimmäisenä pääsimme ihan kotimaisen luotsiveneen kannelle ja ohjaamoon. Luotsithan ovat niitä kavereita, jotka menevät ulkomereltä Suomeen tuleviin laivoihin ja ohjaavat ne rikkonaisen saariston läpi turvallisesti satamaan. Kovia merenkävijöitä he ovat, laivoihin pitää mennä pikkuisella veneellä kelissä kuin kelissä. Minusta ei siihen olisi.
Sitten jatkoimme Hietalahdenrantaa, minkä varrella olikin todella komea ruotsalainen, puusta tehty valtava purjelaiva Götheborg. Aikoinaan ollut sotalaiva, kun siinä oli kanuunat paikoillaan luukkujen takana. Siinä olisi ollut upea käydä. Maihinnoususillan kupeessa oli kuitenkin teksti, että laivaan ei perjantaina ole pääsyä henkilöstön vaihdoksen takia. Harmi.
Jatkoimme Länsiterminaalin puolelle, missä oli yksi suurimmista laivoista, venäläinen Mir.
Sinne oli juuri avattu pääsy yleisölle, ja sinne mekin menimme. Kannella pääsi lähes joka paikkaan. Siellä oli jopa matkamuistoja myynnissä. Samaisen laivan kannelta huomasimme, että Puolustusvoimien lippulaiva, Miinalaiva Pohjanmaa saapui juuri satama-alueelle ja alkoi asettautua meksikolaispurjelaivan eteen samaan laituriin.
Poistuimme laivasta ja aloimme hiljalleen kävellä takaisinpäin.kohti Hietalahden toria. Aivan Nosturin kulmalla pysähdyimme istumaan hetkeksi ja kaivamaan eväitä repusta. Kylläpä ruisleipä vaan maistui.
Sää oli ollut koko ajan hieman vaihteleva, välillä auringon paistaessa oli lämminkin, mutta sitten pilvistyi, viileni hieman ja ripautteli vettäkin. Onneksi sade ei haitannut.
Syötyämme jatkoimme taas kohti meksikolaislaivaa, koska arvelimme sen piakkoin aukeavan yleisölle. Sitä olimme kuitenkin tulleet katsomaan. Matkalla alkoi sataa hieman, minä päätin kokeilla bajamajaa sadesuojana ja samalla toimitin asioita siinä konttorissa....(Kuva netistä.)
Sade loppui ja siirryimme Cuauhtémocin kupeeseen todetaksemme, että siinähän oli jo jonoa muodostunut. Joku tiesi kertoa, että klo 13 alkaisi jono liikkua kohti laivaa.
Niin alkoikin. Mutta vain muutama ihminen kerrallaan, koska laivan miehistöä oli mastoissa töissä, vaihtamassa purjeita, niin yleisö pääsi vain takakannelle.
Huimapäistä hommaa tuo mastoissa kiipeily, näytti, ettei olisi juurikaan mitään valjaita, kun keikkuivat siellä ylhäällä.
Jonoa oli kuitenkin niin paljon, että jouduimme jonottamaan tunnin, ennenkuin meidän vuoromme oli päästä laivaan. Siinä ehti tulla todella reipas sadekuurokin, onneksi oli sateenvarjo, että vain lahkeensuut kastuivat.
Sadekuuro meni ohi, ja pääsimme laivaan auringon paistaessa ja lämmittäessä mukavasti. Kiersimme takakannen ympäri joka paikasta ja pääsimme ohjaamohyttiinkin. Sain tietysti paljon valokuvia meistä.
Liitän oheen kuvia myös edellisestä käynnistämme vuodelta 2000.
Tavoite oli saavutettu, upea kokemus!
Seuraavaksi huomasimme jonon muodostuvan meksikolaisaluksen edessä olevalle Miinalaiva Pohjanmaalle, joten päätimme samoin tein käydä siinäkin.
Pienen jonotuksen jälkeen kaikki laukut kerättiin "narikkaan", mitään ei saanut viedä mukana. Sitten nousimme sota-alukselle. Tungosta oli, ei meinannut päästä lippusiimoin rajoitetulla alueella juuri kulkemaan.
Pääsimme poikani kanssa juuri laivan ohjaamoon, kun alkoi seuraava sadekuuro. "Appiukkoni" jäi sateenvarjon alle kannelle odottamaan, kun me pidimme sadetta sisällä.
Sateen jälkeen alkoi kello näyttää sen verran, että alkoimme vähitellen suunnata itsemme pois alueelta. Laivat alkoivat riittää tällä kertaa. Bulevardia pitkin Mannerheimille ja Forumiin syömään pizzaa.
Ruokailun jälkeen Kamppiin käymään ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa liukuportaita, ja sitten syvällä maan alla metroasemalla. Lopulta suuntasimme Kampin bussiasemalle ja nousimme klo 16.55 Tampereelle lähtevään bussiin.
Matka sujui joutuin ja illalla klo 20 olimme jo kotona. Väsyneinä, mutta varmasti mukavaa kokemusta rikkaampana. Viimeisen kuvan mukaisesti, päivä oli auringon ja veden leikkiä.
Olipa teillä mukava päivä. paljon näitte ja saavutitte päämääränkin, pääsitte laivaan minne halusittekin. On siinä komeita paatteja.
VastaaPoista