Blogisarjan onnellinen päätös

UNELMIA JA TOTEUMIA

Näin tässä sitten kävi, eläkekortti on kädessä ja työt ovat takana. Siis ainakin se työ, mistä olen oikeutettu tälle vanhuuseläkkeelle.
















Toivottavasti terveyttä, kuntoa ja intoa riittää, niin jotain työtä pääsisin vielä tekemään. Ei tässä keinutuolin vietäväksi vielä kokonaan mennä.

Siitäkään huolimatta, että vaimoni osti minulle sellaisen eläköitymislahjaksi. Keinu kuvassa vielä kirppiksellä, mutta nyt jo siis minun omistuksessa.

Aikanaan oli siis unelma eläkkeelle pääsemisestä. Nyt se toteutui ja siksi aionkin päättää tämän blogi-sarjan tähän blogiin, olenhan siis jo nyt eläkkeellä, en odottelemassa sitä.
Todennäköisesti jatkan blogin kirjoittelua toisessa blogissa, ilmoitan siitä sitten erikseen.

Eihän tämä vielä eläkkeeltä tunnu, kun olen ollut pois töistä vasta niin vähän aikaa. Kesälomallakin olin pitempään pois, kun nyt (tätä kirjoittaessa) vapaalla töistä. Mutta sen olen jo tiedostanut, että kalenterista ei tarvitse enää katsoa, että milloin tarvitsee taas suunnata auton nokka kohti työpaikkakuntaa.

Tämä unelma on nyt siis toteutunut.

Mitäs muuta?

UNELMAN TÄYTTYMYS

Eräs toinenkin unelma on juurikin toteutumassa. Vähän on sellainen tunne, että onkohan tämä tottakaan. Toisaalta voisi pyytää jotakuta nipistämään itseään, että onko tämä unta, mutta toisaalta taas ei millään viitsi ketään pyytää. Etten vaan sattuisi heräämään tästä unesta.

Kirjoittelin blogia "Kohti unelmaa" 9.1.2014. Ihan vaan viitteenä seuraavalle tarinalle.

Olimme jo hieman menettäneet toivoa tuon kyseisen paikan suhteen, koska sieltä kylältä ei kuulunut puoleentoista vuoteen mitään.
Olimme ehtineet jo muuttaa Kauhajoellekin, kun poikamme sai opiskelupaikan ja olisi helpompi käydä koulua kotoa käsin.

Tulimme vaimoni kanssa joltain minun soittokeikalta syyskuun puolivälissä yötä myöten ja keskustelimme niitä-näitä. Satuin siinä sitten pohtimaan ääneen, että mitähän me tehtäisiin, jos tämä vuokraisäntä tuolta kylältä sattuisi jostain syystä otaamaan yhteyttä ja tarjoamaan asuntoa uudestaan.
Keskustelu jäi suunnilleen siihen, emme sitä asiaa sen kummemmin spekuloineet.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Viimeisellä työviikollani syyskuun puolivälissä, pari päivää tuon yöllisen keskustelun jälkeen sain sähköpostia: "Asunto olisi nyt vapautumassa, oletteko vielä kiinnostuneita tulemaan asukkaiksi?"

SIIS MITÄ??? Ei voi olla totta!!! Uskomatonta!!! Ihan käsittämätöntä!!!

Luin postin töissä ja laitoin viestiä heti vaimolleni kotiin. Siellä oltiin myös ymmyrkäisenä.

No, alkuhämmennyksen jälkeen laitoin viestiä isännälle, että ilman muuta olemme kiinnostuneita.

Siitä asia on nyt edennyt muutamien yhteydenottojen jälkeen siten, että olimme nyt lokakuun alussa käymässä Jyväskylässä äitini luona, samalla olin tapaamassa vanhoja koulukavereitanikin. Meillä oli ns. kaveritapaaminen, kävimme Jyp:in pelissä ja toisena päivänä ulkoilimme frisbeegolfin parissa, sekä kävimme myös biljardia pelaamassa. Kuvat JyPin pelistä sekä frisbeegolf-radalta Tuomiojärven rannalta, harjanteen päältä.

Sunnuntaina lähdimme kotimatkalle, mutta olimme sopineet isännän kanssa, että poikkeamme siellä katsomassa sitä asuntoa uudestaan ja sopimassa vuokraamiseen liittyvistä asioista.

Kolmas poikani halusi ajaa autoa (ajoi itse asiassa koko viikonlopun, että sain vain olla kyydissä), kun suuntasimme pohjoiselle Pirkanmaalle. Siellä pikkuisia maalaishiekkateitä ajellessa, peltojen, metsien ja järvien vuorotellessa maisemaa, poikanikin tuumasi, että onpas komeaa, täällähän voisi itsekin viihtyä.

Pääsimme siis asunnolle, maalaistalon pihapiiriin. Totesimme, että piha-aluetta olikin uusittu, valaistusta ja terassialuetta myöten. Sisäpuolelta asunto oli kokolailla siinä kunnossa, kuin se jo vajaat pari vuotta sitten nähtiin, pientä laittoa oli tehty kuitenkin.

Edellisen asukkaan kalusteita oli vielä paikalla, heillä oli muuttohommat vielä jonkun verran kesken. Mutta sehän ei haitannut, meille asunto on sovittu vapautuvaksi lokakuun lopulla, milloin muuttokin sitten tapahtuu.
Kävimme myös rantasaunalla. Sekin oli vielä entisellään, mutta suunnitelmat uuden rantasaunan rakentamiseksi on jo paperilla, toteutusta vaille valmis suunnilleen.

Lopuksi ajelimme isännän kotiin ja kahvipöytään. Jutustelun yhteydessä isäntä tekaisi vuokrasopimuksen, jonka sitten allekirjoitimme. Oli samalla myös puhetta, että työtehtäviäkin on sitten myöhemmin luvassa, kunhan pääsemme asettumaan.

Oli jotenkin käsin kosketeltava tunnelma yleensäkin tuona päivänä.
Kun ajoimme sinne niitä hiekkaisia kyläteitä ja ihailimme ruskaisia maalaismaisemia, tuli jotenkin niin rauhallinen olo, sellainen kiireetön ja leppoisa.
Kun taas pääsimme tien päälle, niin tuli taas rauhaton fiilis, liikennettä ja hälinää, kiirettä ja sellaista.
Se kolmisen tuntia siellä maatilalla oli niin rauhoittavaa, että toden teolla odottaa nyt sitä muuttoa muutaman viikon päästä.

Nuorimman poikammekin opiskeluasiat etenivät siten, että hetihän meidän piti alkaa kysellä opiskelija-asuntolapaikkaa, ja sattumalta sellainenkin löytyi. Hän ottaa sen vastaan lokakuun lopulla, heti muuton jälkeen. Joten sekin asian loksahti kohdalleen.
Kulkeminen opiskelupaikkakunnan ja kodin välillä tietysti hankaloituu, mutta ei käy kuitenkaan mahdottomaksi. Oppiipahan itsenäistymään.

On tämä maailma joskus ihmeellinen. Voiko tuollaisia ihmisiä ollakaan?
Sanotaan, että asioilla on tapana järjestyä, mutta olen joskus kuvitellut, että rajansa kaikella, ei mahdottomia ja utopistisia asioita tapahdu.
Mutta niin vain nyt taitaa tapahtua.

Seuraavat blogini liittyvät mitä todennäköisimmin juurikin maalla elämisen opetteluun ja tunnelmiin. Palaan siis asiaan marrakuun vaiheilla, uudella blogilla ja tarinalla. Kiitokset näiden blogien lukijoille. Ehkä olette päässeet hieman sisälle outoon huumorintajuuni ja elämänkatsomukseeni.

Hyvää syksyä!