Jouluvalmisteluja 2013 osa 1

Tänään satoi ensilumi maahan. Nuorin poikamme lähti aamulla kouluun klo 8:ksi siten, että lunta ei ollut vielä yhtään. Kun minä heräsin klo 10 maissa (vapaapäivä), niin maisema oli jo täysin luminen ja lumisateinen. Äkkiä se sitten tuli.
Tosin, illalla oli jo plussalla sää, joten ei tuon lumen pysyvyydestä vielä voi mennä takuuseen.

Jaahas. Koska käsittääkseni kukaan ei ole vielä keksinyt kirjoittaa blogeja joulusta tai ruoanlaitosta tai jouluisen kodin sisustuksesta, niin ajattelin aloittaa nyt sellaisen. Ihan ensimmäisenä, luulisin.

Ai jaa....
http://www.blogilista.fi/avainsana/joulublogi
http://top100ruokablogit.com/
http://www.blogilista.fi/avainsana/sisustusblogi

No, en siis ollut eka. Mutta toivottavasti tämä olisi hieman erilainen, kun en kuitenkaan keskity varsinaisesti ruokaan, jouluun tai sisustamiseen.
Tai enhän minä vielä voi tietää, millainen tästä tulee. Päättäkää te, hyvät lukijani.

Bloggaan tänne jotain juttuja aina, kun jotain kirjoiteltavaa omasta mielestäni tulee, jos näin pääsisitte hieman minun maailmaani...jos se ketään kiinnostaa...

Lauantaina 23.11. me vaimoni kanssa pidämme kotonamme pienet pikkujoulut bändikavereilleni ja heidän perheilleen. Tarkoitus on kokoontua iltapäivää istumaan, juttelemaan ja tutustumaan paremmin toisiimme.

Kyseiseen tilaisuuteen liittyen olisi tarkoitus hieman koristella kotia jouluisesti ja toisaalta leipoa tarjottavat.

Leipomisen aloitin jo tänään. Leivoin hiekkakakun ja kääretortun. Koska vieraissa on ruokarajoitteisia, pitää kaikki olla ainakin laktoosittomia. Osan teen myös gluteenittomana, kuten hiekkakakku. Kääretorttu on lähes gluteeniton, vain 3 rkl vehnäjauhoja laitoin. Tosin osallistujista vain puolisoni noudattaa pääsääntöisesti gluteenitonta, mutta pienen määrän jauhoja kestää kääretorttuviipaleessa.

Pari vajaata päivää aikaa siis jäljellä. Leipomuksista pitää vielä tehdä toinen kääretorttu. Lisäksi lauantaina paistamme tähtitorttuja.
Suolaista syötävää olisivat täytetyt pasteijat, joita teemme valmiista torttutaikinapohjista. Täytteeksi savulohi-tuorejuusto-hässäkkää ja osaan poronleike-systeemiä. Siinäpä kattavaa keittiösanastoa.
Tervetuliaisjuomaksi lämmitämme Valion Hehku-rypälejuomaa, ikäänkuin glögiä.

Mutta kuten sanoin, paljon tekemistä, vähän aikaa. Katsotaan, miten tästä selvitään.

Hyvien ihmisten kylä

Tervehdys taas ja anteeksi, rakkaat lukijani!


Onpa syksy jo edennyt kirkkaiden lehtien vaiheeseen ja välillä yllättävänkin lämpöisistä syyskeleistä huolimatta kesän lämmöistä on tultu jo viileämpään suuntaan.

On ollut olevinaan sen verran hässäkkää ja toimintaa, ettei muka ole ehtinyt kirjoitella blogia. Aiheita pyörii päässä kyllä vähän väliä, mutta ihan terävää juonta en ole niihin vielä saanut.

Mutta sitten pukkaa välillä aihetta ihan yllättävästä suunnasta, että on pakko tarttua näppäimistöön...

TAUSTAA

Asuimme taannoin parisenkymmentä vuotta sitten Rovaniemellä. Siellä asuessamme tuli luettua paikallisesta sanomalehdestä tarinaa pienestä maalaiskylästä, jossa on hyvä yhteishenki ja tavoite saada uusia asukkaita kylälle ja lapsia kyläkouluun.

Otimme yhteyttä tuohon kylään, ja siitä asiat alkoivat rullata nopeaan tahtiin eteenpäin siten, että 30 vuotta tyhjillään olleesta autiotalosta remontoitiin meille koti, lähes kyläläisten talkoovoimin. Siihen pääsimme sitten asettumaan ja sinne maalle, minne halusimmekin.

Vasemmalla kuva kyseisestä autiosta talosta. Taloussiipi tuli etualalle puiden tilalle.






Alla kuva valmiista talosta, sama talon pääty kuvattu eri suunnasta. Taloussiipi tehty jatkoksi.



























Pari vuotta saimme siinä asustella, kunnes työnantajani järjesti elämäämme uuteen asentoon. Muutto tuli Turun saaristoon. Ja sitähän minun urani on ollut, muutaman vuoden välein siirtymistä uusiin tehtäviin, osaltaan näitä sotilaan velvollisuuksia. En ole juurikaan vastaan laittanut näissä asioissa, koska työtehtävät ovat olleet haasteellisia ja mielenkiintoisia.

Ehdottomasti huonona puolena näissä on se, että ei ehdi asettua juuri mihinkään, saada pysyviä ystävyyssuhteita tai kiinteitä harrastuksia. Ja lapsille on ollut myös haastetta aina uusien koulujen ja koulukavereiden kanssa. Osaltaan myös jonkunlaista juurettomuuden tunnetta, kun ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään.

No niin, olemme olleet kaikki nämä vuodet kuitenkin sellaisessa yhteydessä tuohon kylään, tai oikeastaan yhteen kylän eläkeläisaviopariin, jotka niin sanotusti päällysihmisinä olivat tuon talonrakennusprojektin takana. Yleensä jouluisin olemme lähetelleet joulukortin mukana kuulumisia vuoden tapahtumista, samoin he ovat kertoilleet kylän kuulumisia meille päin. Ja ystävyys ja yhteydenpito on ollut koko ajan, vaikka emme ole päässeet puolin ja toisin toisiamme näkemään poismuuttomme jälkeen.

TÄHÄN PÄIVÄÄN

Olin tuossa pari viikkoa sitten töissä, kun vaimoni kertoi, että meille oli tullut kirje, jossa on molempien nimi sekä postileimattu Oulussa.
Sanoin - näkemättä kirjettä - että samaiselta kylältä kirjoittavat. Ja koska jouluun on vielä aikaa, on heillä nyt muuta asiaa. Ehkäpä asuntoasiaa...

Ja niin oikeassa olin.
Kertoivat, että kunta haluaisi päästä eroon eräästä kiinteistöstä, joka on ollut koululaisten kesäleiripaikkana useita vuosia aiemmin. Sittemmin ollut tyhjillään, mutta muutamana viime vuonna ollut yhden kyläläisen vuokraamana Lapin talven elämysmatkakohteena.
Nyt kunta ja yrittäjä olivat purkaneet vuokrasopimuksen, koska yrittäjä oli hankkinut itselleen kylältä lakkautetun koulun matkailukäyttöön, joten leirirakennus jäi nyt tyhjilleen.
Kunta siis haluaisi myydä rakennuksen, mutta osa kuntalaisista ei antaisi kunnan myydä tuota kiinteistöä.

Niinpä tälle tuttavapariskunnalle oli tullut mieleen, että olisiko meillä halukkuutta muuttaa sinne, kun olivat tietoisia minun eläkkeellejäämisestäni parin vuoden päästä.

Voitteko, hyvät lukijani, uskoa, että miten erilaisia ihmiset pohjoisessa ovat?
Ihan vaan meidän aloitteesta aikoinaan rakensivat autiotalosta meille kodin. Vaikka jouduimme muuttamaan siitä pois, he saivat sen myytyä uusille asukkaille, joten turhaa se rakentaminen ei ollut.
Ja nyt ovat taas innolla tarjoamassa meille kotia, kun olen jäämässä eläkkeelle.

Viitisen vuotta asuimme kaikkiaan siellä napapiirin tuntumassa, eihän sitä uskalla Lapiksi vielä sanoa.
Mutta sen voin sanoa, että kertaakaan sen jälkeen en ole huomannut, että elämä täällä "etelässä" olisi sellaista leppoisaa, rauhallista.
Olemme asuneet Turun saaristossa, läntisellä Uudellamaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja nyt Pirkanmaalla, ja elämä on ruuhkaista, kiirettä, häsläämistä ja sähläämistä.
Olen monesti kaivannut sitä rauhallista elämäntapaa, mitä pohjoisessa saimme viettää, siis vaikka lapset olivat tuolloin alle kouluikäisiä.

Oikeasti.
Kun lähin kauppa on 15-20 km:n päässä, niin sitä hakee kerralla sen, mitä tarvitsee, ja voi olla muun ajan kotona. Nyt, kun kauppa on nurkan takana, tulee haettua turhaakin ostosta tuosta vaan, vaikkei edes tarvitsisi. Sama juttu muiden menojen kanssa. Kun on tarjontaa harrastuksille, sitä tulee mentyä sinne ja tänne yksi ja toinen päivä. Milloin on aikaa rauhoittua perheelle?

Kun asuu tuollaisessa, syrjäisessäkin paikassa, jää turhat menot väkisinkin pois ja aikaa on niille asioille, joista myös pidän, mutta ovat olosuhteiden pakosta jääneet viime aikoina vähemmälle tai kokonaan pois.

Tiedän tuon paikan ja muistissa on kyseinen rakennuskin jotenkuten, niin voin vakuuttaa, että luonnosta saa nauttia täysin rinnoin. Rakennuksen kulmalta lähtee 7 km:n mittainen luontopolku, jossa ensimmäiset 300 metriä ovat tehty jopa pyörätuoliulkoilijoita varten. Sen 300:n metrin päässä on pieni lampi, laavu, tulistelupaikka ja käymälä, minne pääsee myös inva-ulkoilijat. Polku jatkuu korkean vaaran laelle, missä on iso kota ja toinen tulistelupaikka, voi ottaa eväät mukaan ja nauttia mahtavista näköaloista eväiden kera.

Lisäksi tuon leirirakennuksen lähellä on yksi kunnan yleisistä uimarannoista, ja samalla rannalla on tuohon leirirakennukseen kuuluva rantasauna, mikä luonnollisesti jäisi myös tulevan asukkaan käyttöön.
Siis mahtavaa!

Ympärillä on siis luontopolku, marjastusmaat, uimaranta rantasaunoineen, kalastusta ja metsästystäkin päässee harrastamaan, vuodenajat ovat selkeät, ei mitään pitkää loskaista syksyä.
Kaamos käy juuri talvipäivän seisauksen aikoihin pari päivää, samoin kesällä yötön yö kesäpäivän seisauksen aikaan, talvella on reilusti lunta ja pakkasta, kesäisin päästään lämpöisiin lukemiin siinä missä etelämmässäkin.
No, ehkä sääskiä ja mäkäriä on muutama enemmän...

No niin. Laitoin tietysti vastauksen heidän ehdotukseen. Kyselin lisätietoja talosta ja sen mahdollisesta kunnostamisesta asuinkäyttöön sopivaksi. Ilman muuta haluan tietää, millaiset asumiskustannukset siinä tulee olemaan, sillä kovin kalliiseen asumiseen minulla ei eläkkeellä ole varaa. Samalla pyysin, että jos joku ottaisi sieltä vaikka valokuvia ja laittaisi niitä meille vastauksen liitteeksi.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka asia etenee...

Sukukokous

Kuten jo aiemmassa blogissani (Utopistinen haave) kirjoitin, on äitini puolen sukuamme selvitelty kohtuullisesti. Äitini isän puolelta sukukokouksia on alettu pitää vuosittain vuodesta 2007 lähtien, serkkuseminaarin nimellä.

Sukuhan on ollut ja on vieläkin varsin laaja. Mutta ennen aikaan kaikenlaisia sukujuhlia pidettiin aina isolla joukolla, missä milloinkin juhia pidettiin, häitä, syntymäpäiviä, hautajaisia, mitä vain. Sukua, serkkuja, setiä, tätejä, isovanhempia, lapsia, lapsenlapsia oli koolla useita kymmeniä aina.

Ensimmäisen sukukokouksen tarkoitus oli koota jo vanhenevaa polvea kokoon muistelemaan nuoruusaikoja, koska suvut olivat jo myöhempinä aikoina levinneet laajalle, eikä yhteyksiä enää pidetty niin tiheään kuin ennen vanhaan. Ja ensimmäinen sukukokous olikin sitten vuonna 2007.

Ja kun kokoustaneet henkilöt huomasivat olevansa vähentyneestä yhteydenpidosta huolimatta varsin sukurakasta ja savolaiseen tyyliin suulastakin porukkaa, päätettiin aloittaa sukukokouksista perinne, joka jatkuisi vuosittain.

Minulla on varmaan isäni puolelta hitaita hämäläisiä aivo- ja muita soluja, koska niin tämän kuin muutaman muunkin asian suhteen herään näihin mahtaviin juttuihin aivan liian myöhään.
Tai myöhään ja myöhään. Mutta olisi näihin sukulaisuusjuttuihin voinut hieman aiemminkin herätä. Tämä on kuitenkin ihmiselle niitä viimeisen päälle oikeita ja tärkeitä tapahtumia, kun saa suuperimänä kuulla omista isovanhemmistaan ja sukulaisitaan, omasta taustastaan.
Pitäisi mennä lyömään päätänsä sinne Karjalan, tai tässä tapauksessa pikemminkin savolaiseen mäntyyn, kun on ollut näin saamaton sukulaisuussuhteiden ylläpidossa aikaisemmin. Yritän nyt jatkossa parantaa tapani.

No niin, vuonna 2008 alettiin jo miettiä muistelmien keräämistä vielä hengissä olevilta sukulaisilta. Lopulta päädyttiin siis tekemään kirja, joka kertoo sukumme "päähahmosta", isoisäni isästä ja hänen jälkeläisitään. Kirjaan on koottu tarinoita aina 1890-luvun puolelta lähes 2000-luvun alkuun, muistikuvia, tapahtumia ja muuta elämää silloin ennen vanhaan. Kirja valmistui 2010, ja olen sen itse lukenut nyt siis viime talvena. Tämän kirjan innoittamana syntyi tuo maaliskuinen blogini, ja toisaalta myös herääminen yhteyksien pitämisen aloittaminen sukulaisiini.

Jaahas, nyt aletaan päästä asiaan, vuoden 2013 sukukokoukseen, johon sitten mekin osallistuimme.

Serkkuseminaari kokoontui jälleen samaiseen lomanviettopaikkaan, kuin parina edellisenä vuotena, itäsuomalaisen kaupungin läheisyyteen, samaisen järven rannalle, missä sukuni saarikin sijaitsee.
Meidän matkaan osallistui minun ja vaimoni lisäksi nuorin poikamme, kolmas poikamme kihlattunsa kanssa, sekä lisäksi äitini. Lähdimme lauantai aamuna 3.8. matkaan Jyväskylästä vuokra-autolla. Matka alkoi aamulla klo 09, ja perillä olimmekin jo kokolailla klo 11.30 paikkeilla. Päivä oli aurinkoinen, tyyni ja mukavan lämmin.

Olimme kyseiseeä matkailukohteessa ensimmäisenä paikalla, mutta ihan samaan aikaan alkoi tulla jo ensimmäisiä muitakin ihmisiä. Seuraavan reilun puolen tunnin ajan olo oli kuin tasavallan presidentillä, kättelyä ja esittäytymistä riitti. Mukana oli enimmäkseen vanhempaa väkeä, mutta saapui paikalle muutamia pikkuserkkujani perheineenkin, joten taisi lopulta "voimasuhteet" olla kokolailla tasan.

Kuvassa puolisoni kyseisessä lomakohteessa.


Aloitimme lomakohteessa ruokailulla klo 12. Seisova pöytä oli katettu kaikenlaisia herkkuja täyteen, ruoka maistui puheensorinan seassa. Minä kiersin ympäri pirttiä ottamassa kuvia ihmisistä.
Pääruokailun jälkeen oli pieni tauko, kun lomakohteen henkilöstö keräsi pääruuan pois ja valmisteli kahvikattauksen. Pian oli täytekakkukahvien vuoro.

Kun ruokailuista oli päästy eroon, oli varsinaisen kokouksen vuoro. Kerrattiin edellisen vuoden juttuja, laulettiin yhteislauluja, eräs äitini miesserkuista soitti huuliharpulla muutaman tutun valssin, oli runonlausuntaa, oli vapaata sanaa, puheenjohatajana toiminut äitini serkku oli iloinen, että tällä kertaa oli mukaan saatu muutama nuorempikin perhe jatkamaan perinnettä. Tarkoitti tietysti meitä, mutta myös pikkuserkkujeni perheitä.
Minusta oli myös hienoa, että mukana oli muitakin uusia kuin vain meidän perheestä.

Eräs mies kertoi erään laivan nykyisestä tilanteesta.

Niin, laiva (kuvassa). Tarina kertoo, kuinka isoisoisäni erään kerran saaresta lähtiessään myöhästyi reittilaivasta vuonna 1899. Tästä kimpaantuneena hän päätti tilata Varkauden konepajalta oman laivan. Laiva valmistui vuonna 1900, ja niinpä isoisoisäni ei jatkossa myöhästynyt. Laiva oli tosin suvussa vain vuoteen 1903 saakka.
Laiva on edelleen olemassa, välillä se on ollut mm. Saastamoinen Oy:n palveluksessa hinaajana.
Erikoisimman tehtävänsä laiva teki 1940, kun sillä kuljetettiin Vanhan Valamon aarteet Uuteen Valamoon Heinävedelle. Laiva on 15m pitkä ja 3,5 m leveä, joten ihan pienestä veneestä ei ole kysymys.

Nyt laiva on yksityisomistuksessa eräällä höyrylaivaharrastajapariskunnalla, mutta on jopa ollut ilmassa ajatuksia, että he eivät ehkä kauaa jaksaisi harrastaa höyrylaivan parissa, niinpä laiva saattaisi muutaman vuoden päästä olla jopa myynnissä. Tottahan minulla heti alkoi pyöriä hulluja ja villejä ajatuksia päässä.... No, ehkä se on sitten aikanaan uuden blogin aihe, mene ja tiedä...

Takaisin sukukokoukseen.
Puheenjohtaja kyseli, että onko ehkä nuoremmassa polvessa halukkuutta ottaa vastuuta kokouksen järjestelyistä jatkossa, mutta päätettiin vielä ainakin ensi vuoteen jatkaa nykyisin järjestelyvoimin.

Kokous alkoi olla lopuillaan, osa vanhemmasta väestä alkoi poistua, kun oli kyytejä sovittuna hakemaan.
Aiemmin oli ollut puhetta, että jos säät ovat suotuisia ja halukkuutta olisi,  niin kokouksen jälkeen olisi halukkaille järjestymässä venekyytiä tuohon kyseiseen saareen, mistä sukumme on lähtöisin.
Tätä hetkeä olin odottanut. Olin käynyt tuossa paikassa viimeksi vuonna 1981, kun oli mummoni siskon 70-vuotissynttärit. Eipä ole tuosta minulla muistikuvia juurikaan, joten käynti on enemmän kuin paikallaan. Varsinkin nyt, kun olen kirjan kautta lukenut juttuja tuosta paikasta ja sukumme vaiheista. Nyt asiat konkretisoituisivat enemmänkin.

Siirryttiin laiturille, missä kaikkiaan neljä venekuntaa porukkaa alkoi siirtyä vajaan kymmenen minuutin venematkalle kohti tuota saaritilaa. Kesäsää oli täysin kohdallaan. Meidän perheestä mukaan lähtivät vain äitini ja nuorin poikani minun lisäkseni. Äitini meni serkkunsa veneellä, minä ja poikani taas äitini serkun pojan, siis pikkuserkkuni veneellä.

Matka sujui hyvin, olimme tuota pikaa saaren rannassa ja kiinni laiturissa. Samalla kun väki veneistä alkoi nousta saareen, äitini serkku alkoi kertoa juttuja saaren rakennusten remontoinneista, mitä viime vuosina siellä on tehty. Samalla siirryimme kohti päärakennuksen pihaa jättäen rantasaunan taaksemme.

Pihalla katselimme ympärillemme, aivan valtavan hieno paikka, hyvin pidetty. Kokolailla neliön muotoisesti rakennettu pihapiiri, päärakennus pohjois-eteläsuuntaisesti lähimpänä rantaa.

Kuva rannan suunnalta tilan piha-alueen suuntaan.















Neliötä täydensi pitkä aittarakennus, joka oli rakennettu L-muotoon, osa päärakennuksen vasemmalla sivulla, osa vastapäätä päärakennusta.

Kuva aittarivistä päärakennuksen vasemmalla sivulla.

Aitan päästä oli isompi aukko, ennenkuin navetta alkoi. Navetta on tosin hieman kauempana, ei ihan siinä neliössä, mutta kuitenkin.

Navetta on myös L-muodossa, osa lähes vastapäätä päärakennusta, osa kääntyen päärakennuksen oikealle sivustalle, mutta siten, että etäisyyttä päärakennukseen jää 50-60 metriä. Navetan takana loivassa rinteessä on vielä puucee-rakennus.

Keskellä pihaa on kasvimaa ja pieni kasvihuone, pari isoa koivua, muuten siistiä nurmialuetta. Navetan ja aittarakennuksen välistä näkyy entiselle pellolle, jonne nykyisin on istutettu koivua suoriin riveihin. Muuten tilan ulkopuolella on enempi sekametsäaluetta, niinkuin koko saarikin taitaa olla.

Pian siirryimme taloon sisälle, ensin ulkoeteiseen, jossa on jo kuluneet, mutta varmaankin kohtuullisen alkuperäiset rappuset, jotka johtavat suureen tupaan, talon eteläpäätyyn.

Heti oikealle menee ovi "juhlaväen" ruokasaliin, tuvan takana on keittiö puuhelloineen.

 Kuvat vas. ja oik. vieraiden ruokasalista. Kuvan alanurkassa tuoli, jonka isoisoisäni oli tehnyt ties milloin 1900-luvun alkupuolella.

Yllä ja oikealla kuvissa se talonväen ruokailupuoli eli keittiö.


Talon pohjoispäädyssä on sitten kaksi makuuhuonetta, mutta keittiön ja yhden makuuhuoneen välissä on vielä kirjastotyyppinen huone.

Kuvia kirjastohuoneesta ja vanhoista huonekaluista. Kirjahyllyn päällä valokuva isoisoisästäni.



Vanhoja huonekaluja, jotka ovat olleet siellä jo silloin, kun äitini elämänsä muutamana alkuvuotena siellä asui, ja usein myöhemminkin siellä kävi serkkulassa kyläilemässä.
Niin, äitini äitihän tuli tuohon taloon miniäksi vuonna 1936, mutta he muuttivat sieltä pois joskus 1939 (muistaakseni), koska isoisäni veli ryhtyi tilanpitäjäksi tuohon taloon. Niinpä se jäi sitten äitini serkkujen omistukseen aikanaan. Siis on sitä nykyäänkin. Mutta siksi siis äitini on tuossa talossa asunut vuoden-pari elämänsä alkutaipalella.

Oli aivan mahatavaa käydä talossa (pitkästä aikaa), kun nyt saattoi eri lailla kokea sen tunnelman, mitä sukumme kirjasta olin lukenut. Jotenkin se henki on pystytty säilyttämään, eikä ole väkisin uudistettu juuri mitään. Talossa ei edelleenkään ole sähköä eikä vesijohtoa. Siinä on varmaan vanhan talon hyvänä pysymisen salaisuus, välttynyt liialta kosteudelta, jolloin rakenteet ovat pysyneet terveinä.

Aikamme kierreltyämme taloa ja kuunneltuamme juttuja takavuosista, alkoi paluumatka.

Seuraavaa sukukokousta yritimme sopia moneen ajankohtaan, mutta lopulta päädyttiin vuoden 2014 heinäkuun viimeiseen viikonloppuun. Nyt vaan oli jo kokouksen lomakohde varattuna seuraavalle vuodelle, joten ehdotuksia alkoi tulemaan, että mitäs jos kokous pidettäisiin tuossa saaressa.
Aivan mahtava ajatus!
Itse sanoin jo heti, että jos tarvitsee olla esimerkiksi etukäteen valmistelemassa tilaisuutta, niin olisin ehdottomasti halukas tulemaan paikan päälle jo muutamia päiviä aiemmin, jolloin voisin päästä kokemaan saaressa elämistä edes muutaman päivän ajan ja olla apuna kokouksen järjestelyissä.

Lopullinen huippukokemus olisi se, että saisimme isoisoisämme valmistuttaman laivan kuljettamaan väkeä tuohon kokoukseen, jolloin pääsisin senkin kokemaan omakohtaisesti, mitä isoisoisäni vuonna 1900.

Ihmiset, pitäkää huolta sukulaisistanne ja olkaa heihin yhteydessä!
On mahtavaa, kun tietää hieman, mistä on kotoisin, missä juuret ovat!

Tall Ship Race Helsinki 2013

Päätimme poikani kanssa lähteä Helsinkiin perjantaina 19.7.2013 katsomaan Tall Ship Race -tapahtumaa. Kyseessähän on suurten purjelaivojen ns. kokoontumisajo. Laivat kulkivat tänä vuonna reittiä:
Aarhus (Tanska), 4.-7.7.
Helsinki, 17.-20.7.
Riika (Latvia), 25.-28.7.
Szczecin (Puola), 3.-6.8.

Älkää vaan kysykö, miten tuo viimeinen kaupunki lausutaan....

Herätys meillä oli klo 04.50. Minä olin laittanut evästä illalla jo valmiiksi, pakkasin aamulla vain loput tavarat ja herättelin poikani. Lähdimme 05.20 bussilla kohti Tampereen linja-autoasemaa, mistä nousimme klo 06 lähtevään pikavuoroon kohti Helsinkiä.
Alkumatkasta otimme vielä torkkuja. Riihimäen jälkeen heräilimme, ja söimme hieman aamupalaa, kun se ei ollut vielä herätessä maistunut.

Helsingissä olimme jo 08.30 maissa. Koska aikaa oli laivanäyttelyn alkuun toista tuntia, päätimme tutustua jalkaisin Hesan keskustaan. Suuntasimme ensiksi eduskuntatalolle. Eduskuntahan oli tuolloin lomalla, joten paikka oli kiinni, saimme tyytyä portaiden ja pylväiden laskemiseen, pylväitä 14, portaita enemmän.















Sitten suuntasimme rautatieaseman läpi Rautatientorille, sieltä jatkoimme Mikonkadun kautta Yliopistonkadulle ja kohti Senaatintorilla sijaitsevaa Helsingin Tuomiokirkkoa. Kävimme ihailemassa sisälläkin. Kyllä joskus on osattu rakentaa kauniisti, vanhat rakennukset ovat häikäisevän hienoja. Pylvään yläpää on yliopiston rakennuksesta, patsaat taas kirkon katolla.

Portaita alas Senaatintorille ja alakulmasta Aleksanterinkadulle ja sieltä Helenankatua pitkin kauppatorille.

Anoppini mies oli soittanut, ja sanonut, että tulee hetken päästä seuraamme.
Kiertelimme torialuetta, katselimme Suomenlinnan lauttaa ja saapuvaa Silja Linen matkustajalaivaa.
Pian "appiukkoni" saapui ja jatkoimme jalkaisin pikkuhiljaa kohti Länsisatamaa, missä Tall Ship race tänä vuonna esittäytyi.

Toki menimme ensin länsiterminaalin läheltä Tähtitorninmäelle. Halusin nähdä paikan, missä oli kuvattu mm. Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvaa. Nyt tosin Silja Linen laiva oli edessä, ettei saattanut nähdä Katajanokalle, minne elokuvan antikvariaatinpitäjä Fredrik Nordberg kaukoputkellaan oli katsellut, ja oli nähnyt, kuinka majuri Vadenblickin alkoholisoitunut vaimo putosi parvekkeelta hämärissä olosuhteissa. Nordberg löydettiin sittemmin kuolleena Tähtitorninmäeltä, jolloin komisario Palmu alkoi tutkia asiaa.


















No, se elokuvahistoriasta. (Kuvat otettu netistä.)

Jatkoimme kävelyä kohti Ullanlinnaa ja Tehtaankatua, Eiran sairaalan ja Mikael Agricolan kirkon ohi välillä ihaillen vanhaa rakennuskantaa.

Tehtaankadun päässä olikin jo satama-alueen sisäänkäynti. Olimme saapuneet isojen laivojen maailmaan. Pian meille avautui valtava mastojen ja köysien sekamelska. Siirryimme lähemmäs ja aloimme käydä laivoja laitureista yksi kerrallaan läpi. Mutta vain laitureilta, koska kaikkiin laivoihin ei edes päässyt ulkopuolisia, ja niihin muutamiinkin pääsyajat alkoivat vasta iltapäivän alkupuolella.

Ei oikein osannut hahmottaa sitä valtavaa määrää laivoja ja paikalle saapuneiden ihmisten määrää, kun siellä tungoksessa hiljalleen eteenpäin käveli. Mutta laiva ja laituri kerrallaan tutustuimme katselemalla niiden varustuksiin, nimiin, mastoihin, köysistöihin, miehistöön ja niin edelleen.

Eniten minua kiinnosti Meksikon merivoimien koulutusalus Cuauhtémoc, joka lienee saanut nimensä 1500-luvulla eläneestä meksikolaisesta atsteekkivaltakunnan viimeiseta johtajasta. Nimi merkitsee "laskeutuvaa kotkaa". (Vasen kuva alla netistä.)














Laiva kiinnosti minua erityisesti siksi, että samainen laiva oli edellisen kerran Suomessa 13 vuotta sitten, samaisessa tapahtumassa Helsingissä. Paluumatkallaan laiva poikkesi Hangon Länsisatamassa, missä minä sitten vanhempien lasteni kanssa pääsin laivaan tutustumaan. Nuorin poikani oli tuolloin vasta 1,5 vuotias, joten hän ei ollut silloin mukana.
Nyt nuorimmaiseni oli mukana, samoin kuin "appiukkonikin", joka silloin Hangossakin oli, ja näin pääsimme uusimaan tilanteen, että olen ollut kaikkien lasteni kanssa saman meksikolaisen purjelaivan kannella.

Eipä mennä asioiden edelle. Emme vielä tässä vaiheessa laivaan päässeet. Jatkoimme matkaa muille laitureille, kiersimme pikkuhiljaa eteenpäin.
Ensimmäisenä pääsimme ihan kotimaisen luotsiveneen kannelle ja ohjaamoon. Luotsithan ovat niitä kavereita, jotka menevät ulkomereltä Suomeen tuleviin laivoihin ja ohjaavat ne rikkonaisen saariston läpi turvallisesti satamaan. Kovia merenkävijöitä he ovat, laivoihin pitää mennä pikkuisella veneellä kelissä kuin kelissä. Minusta ei siihen olisi.

Sitten jatkoimme Hietalahdenrantaa, minkä varrella olikin todella komea ruotsalainen, puusta tehty valtava purjelaiva Götheborg. Aikoinaan ollut sotalaiva, kun siinä oli kanuunat paikoillaan luukkujen takana. Siinä olisi ollut upea käydä. Maihinnoususillan kupeessa oli kuitenkin teksti, että laivaan ei perjantaina ole pääsyä henkilöstön vaihdoksen takia. Harmi.

Jatkoimme Länsiterminaalin puolelle, missä oli yksi suurimmista laivoista, venäläinen Mir.

Sinne oli juuri avattu pääsy yleisölle, ja sinne mekin menimme. Kannella pääsi lähes joka paikkaan. Siellä oli jopa matkamuistoja myynnissä. Samaisen laivan kannelta huomasimme, että Puolustusvoimien lippulaiva, Miinalaiva Pohjanmaa saapui juuri satama-alueelle ja alkoi asettautua meksikolaispurjelaivan eteen samaan laituriin.

Poistuimme laivasta ja aloimme hiljalleen kävellä takaisinpäin.kohti Hietalahden toria. Aivan Nosturin kulmalla pysähdyimme istumaan hetkeksi ja kaivamaan eväitä repusta. Kylläpä ruisleipä vaan maistui.

Sää oli ollut koko ajan hieman vaihteleva, välillä auringon paistaessa oli lämminkin, mutta sitten pilvistyi, viileni hieman ja ripautteli vettäkin. Onneksi sade ei haitannut.

Syötyämme jatkoimme taas kohti meksikolaislaivaa, koska arvelimme sen piakkoin aukeavan yleisölle. Sitä olimme kuitenkin tulleet katsomaan. Matkalla alkoi sataa hieman, minä päätin kokeilla bajamajaa sadesuojana ja samalla toimitin asioita siinä konttorissa....(Kuva netistä.)

Sade loppui ja siirryimme Cuauhtémocin kupeeseen todetaksemme, että siinähän oli jo jonoa muodostunut. Joku tiesi kertoa, että klo 13 alkaisi jono liikkua kohti laivaa.
Niin alkoikin. Mutta vain muutama ihminen kerrallaan, koska laivan miehistöä oli mastoissa töissä, vaihtamassa purjeita, niin yleisö pääsi vain takakannelle.
Huimapäistä hommaa tuo mastoissa kiipeily, näytti, ettei olisi juurikaan mitään valjaita, kun keikkuivat siellä ylhäällä.

Jonoa oli kuitenkin niin paljon, että jouduimme jonottamaan tunnin, ennenkuin meidän vuoromme oli päästä laivaan. Siinä ehti tulla todella reipas sadekuurokin, onneksi oli sateenvarjo, että vain lahkeensuut kastuivat.

Sadekuuro meni ohi, ja pääsimme laivaan auringon paistaessa ja lämmittäessä mukavasti. Kiersimme takakannen ympäri joka paikasta ja pääsimme ohjaamohyttiinkin. Sain tietysti paljon valokuvia meistä.
Liitän oheen kuvia myös edellisestä käynnistämme vuodelta 2000.

Tavoite oli saavutettu, upea kokemus!

Seuraavaksi huomasimme jonon muodostuvan meksikolaisaluksen edessä olevalle Miinalaiva Pohjanmaalle, joten päätimme samoin tein käydä siinäkin.
Pienen jonotuksen jälkeen kaikki laukut kerättiin "narikkaan", mitään ei saanut viedä mukana. Sitten nousimme sota-alukselle. Tungosta oli, ei meinannut päästä lippusiimoin rajoitetulla alueella juuri kulkemaan.
Pääsimme poikani kanssa juuri laivan ohjaamoon, kun alkoi seuraava sadekuuro. "Appiukkoni" jäi sateenvarjon alle kannelle odottamaan, kun me pidimme sadetta sisällä.

Sateen jälkeen alkoi kello näyttää sen verran, että alkoimme vähitellen suunnata itsemme pois alueelta. Laivat alkoivat riittää tällä kertaa. Bulevardia pitkin Mannerheimille ja Forumiin syömään pizzaa.
Ruokailun jälkeen Kamppiin käymään ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa liukuportaita, ja sitten syvällä maan alla metroasemalla. Lopulta suuntasimme Kampin bussiasemalle ja nousimme klo 16.55 Tampereelle lähtevään bussiin.

Matka sujui joutuin ja illalla klo 20 olimme jo kotona. Väsyneinä, mutta varmasti mukavaa kokemusta rikkaampana. Viimeisen kuvan mukaisesti, päivä oli auringon ja veden leikkiä.