Oiva Roinalla on jäteasiaa...

Ilmoittaessani blogikirjoittelun aloittamisesta jälkikasvuni alkoi huomauttaa, että "nyt iskä alkaa sitten valittaa julkisesti asioista, joista valittaa välillä muutenkin, tyyliin "En halua valittaa, mutta..."".

Sanoin tuolloin, että ei ole tarkoitus avata mitään valituskanavaa, vaan kirjoitella kaikenlaisista asioista ilman valituksia. Tämä menee kyllä nyt siihen En-halua-valittaa-mutta -tyyliin.

En halua valittaa, mutta kyllä ihmiset ovat sitten tyhmiä. Eivät osaa kierrättää jätteitä.
No niin, tulihan se sieltä.

Mutta hei oikeasti. Miksi jätteiden kierrätys on niin vaikeaa?

Taloyhtiössämme tehtiin perusparannus, joka valmistui keväällä 2012. Samassa yhteydessä pihalle rakennettiin asiallinen jätteiden lajittelupaikka. Kaksi isoa astiaa sekajätteelle, yksi iso astia pahveille ja kartongille, yksi iso astia papereille sekä pienet astiat biojätteelle, metallille ja lasille. Huoneistoihin on jaettu paperinen ohje kierrätyksestä.
Läheisellä supermarketin parkkipaikalla on sitten suurempi lajitelma jäteastioita, jos taloudesta löytyy vielä muuta jätettä tai kierrätettävää, mm. vaatteille (UFF) tai paristoille.

Luulisi olevan helppoa.

Ei ole.

Sisälläni asuu pieni jätepoliisi. Itse jätteitä viedessäni katselen yleensä astiat kansia availlen, että kuinka ihmiset ovat jätteitä astioihin laittaneet. Yleensä vaimoni ei ole tuntevinaan minua, jos olemme tuolloin liikkeellä yhtä matkaa.

Mitä sieltä löytyykään? Yleisin virhe on se, että paperit jätetään astiaan muovipussissa. Tai että pahviastiassakin on sekajätettä tai muovia. Tai että lasiastiassa on lasipurkkeja metallikannet päällä. Tai että bioastiassa on biojätettä tavallisessa muovipussissa tai maitopurkkeja.

Tullaan taas siihen kysymykseen, että mitä väliä? Mihin se muka vaikuttaa, jos ei kierrätä oikein?

Minäpä kerron.
Jätteet maksavat. Kuka maksaa? Taloyhtiö. Tai siis oikeammin asukkaat. Vuokrassa tai yhtiövastikkeessa. Siis sinä maksat jätteesi.
No mitä väliä silti, kierrättääkö? Maksaa joka tapauksessa.

Jätteet lajitellaan kierrätysmahdollisuuden mukaan.
Lasi voidaan käyttää kokonaan uudestaan, sulattamalla lasiksi tai käyttämällä lasivillaeristeissä.
Pahvista ja kartongista voidaan tehdä esimerkiksi paperirullien hylsyjä.
Keräyspaperia voidaan uusiokäyttää sanomalehtipaperina.
Metallista tehdään uusia metallisäilykepurkkeja ja metallia voidaan käyttää yhä uudestaan ja uudestaan.
Biojäte voidaan kompostoida ja siitä saadaan multaa. Myös mädätyksestä saatavaa metaania voidaan käyttää energiaksi.

Jätteiden kuljetus ja jatkokäsittely maksaa siis taloyhtiölle. Eli asukkaille.

Kalleinta jätettä on sekajäte ja biojäte. Käytännössä kalleimmakksi tulee kuitenkin sekajäte, koska sitä kertyy kaikkein eniten.
Miksi siis on tärkeää lajitella oikein? Siksi, että ensikädessä välttyisit vuokran- tai yhtiövastikkeen korotuksilta. Nousevathan ne joka tapauksessa, mutta mm. jätelaskun suuruus vaikuttaa siihen, kuinka paljon.
Vai luuletko, että taloyhtiösi hyvää hyvyyttään maksaa jätelaskun lajittelitpa jätteet tai et.

Ja nyt huomio! Se tärkein pointti.
Lajittele oikein!
Miksi?
Siksi, että jos lajittelet väärin, niin se kostautuu.
Jos laitat biojätteet tavallisessa muovipussissa bioastiaan, niin se koko astiallinen siirretään sekajätteen puolelle ja maksu on sen mukainen. Biojäte nimittäin painaa moninkertaisesti muuhun sekajätteeseen verrattuna. Yksi tavallisessa muovipussissa biojätteensä jättävä maksattaa siten kaikilla asukkailla korotetun jätemaksun vuokran- tai yhtiövastikkeen korotuksena. Kiitos sinulle siitä, ääliö!
Biojäte on siis ainakin Pirkanmaalla suunnilleen samanhintaista kuin sekajäte, mutta biojätettä syntyy vähemmän kuin sekajätettä. Miksi siirtää huonolla lajittelulla painavaa biojäteastiaa sekajätteen puolelle? Nimittäin eivät ne jätelaitoksen työntekijät niitä enää siellä ala kierrättää, poimia pois yhtä tai kahta muovipussia biojätteestä, vaan koko erä siirretään sekajätteen puolelle. Ja se tulee kalliiksi.

Samoin on paperijätteen puolella. Ei laiteta niitä sanomalehtiä kaupan muovipussissa keräysastiaan. Menee kierrätys ihan hukkaan ja maksut lankeavat asukkaille. Eipä olisi varaa sanomalehtipaperiakaan sekajätteinä maksaa.

Meillä lajitellaan jätteet. Ei se ole yhtään vaikeaa. Sekajätteelle meillä on kaksi ämpäriä roskakorivaunussa. Olen ostanut pienen biojäteastian samaan vaunuun, kun siinä on sopivasti tilaa. Samoin sinne mahtuu muutama lasi- tai metallipurkki ja tyhjään ja huuhdeltuun maitopurkkiin laitan taiteltuja maitopurkkeja ja muita pahveja. Päivittäin lähtee ulkoilun yhteydessä ulos aina jotain vietävää ja lajiteltavaa. Vaatteita ja paristoja vien sitten supermarketin parkkipaikan lajittelupisteeseen, mistä löytyy muitakin kierrätysastioita erikoisemmillekin jätteille.

Paitsi että jos ajattelisit edes itseäsi lajittelemalla, niin samalla vaivalla ajattelet myös luontoa ja yhteiskuntaa säästämällä. Pienellä vaivalla pelastat maailman. Eikä se ole yhtään niin vaarallista kuin James Bondin maailmanpelastus.

Ruokaa läheltä ja kaukaa

Kun noita ruokablogeja ei vissiin kukaan ole vielä kirjoittanut, niin otanpa näppäimistön kauniiseen käteen ja alan kirjoittaa sellaista, eikö niin?

Jaahas, kuulin juuri, että pari blogia on sellaisiakin, voivoi. Ei se mitään, kirjoitan silti. Vähän erilaisen.

Olen pitempään seurannut keskusteluja siitä, miten ihmiset käyttäytyvät ostaessaan ruokaa ja miksi. Varmaan eri ruokatuotteiden hankkimiselle on moniakin erilaisia perusteita. Ostetaan edullisinta, mitä löytyy ; ostetaan vain kalleinta, mitä rahalla saa ; ostetaan sitä, mihin on aina totuttu ; ostetaan mahdollisimman paljon luomua ; ostetaan mahdollisimman paljon lähiruokaa ; ostetaan mahdollisimman paljon kotimaista, jne.

En osaa mitään lukuja esittää, mutta on varmaankin paljon ihmisiä, joille on yksi lysti, mitä ostaa ja mitä suuhunsa laittaa, kunhan on hyvää. Tai edullista.

Mutta miksi ei voisi hetken tuumailla oman ruokailunsa eettistä ja kansantaloudellista vaikutusta? Totta kai on niin, ettei yhden ihmisen panos sinänsä merkitse mitään, mutta jos saa muitakin ajattelemaan samoin, niin pienistä puroista syntyy iso virta, jolla jo on vaikutusta.

Miksi ostaisin kotimaista? Tässä tapauksessa Suomessa suomalaista?

Suomalainen maatalous on jonkunlaisessa ahdingossa. On tasan väärin luulla, että maanviljelijä kuittaa vaan isoja EU-tukia ja syljeskelee päivät pitkät katoon, tuli satoa tai ei.
Maatalousalan ihmisten palkka on Suomen huonointa, työ raskainta, työaika pisintä ja lomat lyhyimpiä. Korvaukseksi siitä maanviljelijän palkka on EU:n säätelemää. Viljan hinnan määrää markkinat, ei viljelijä. Maidon hinnan määrää maidon ostaja, ei viljelijä. Lihan hinnan määräävät lihatalot, ei viljelijä. Yleensä nämä hinnat ovat alakantissa. Lannoitetuotanto on lähes monopoliasemassa, joten kalliit lannoitteet eivät juuri auta vähentämään maatalouden kuluja.











Siksi en yhtään ymmärrä ihmisten valituksia maanviljelijän helposta elämästä tukineen päivineen. Ei ymmärretä tukien vaikutusta ruuan hintaan. Jos maanviljelijältä vietäisiin tuet pois, ja he saisivat itse määrätä tuotteidensa hinnat saadakseen edes minimielantonsa, ei suomalaisilla olisi todellakaan varaa ostaa kotimaista ruokaa. Tukien tarkoitus on mahdollistaa edullinen ruoka kansalaisille. Ja silti ihmiset valittavat, että ruoka on kallista.

Miksi ruoka sitten on kallista Suomessa?
Siksi, että alkutuotannosta pöytään on liian paljon välikäsiä. Alkutuottaja - ruoanjalostuslaitos - (tukku -) kauppa - asiakas. Jokainen väliviiva (=rahti) ja välikäsi ottaa oman osuutensa tuotteen lopuhinnasta, ja alkutuottajan osuus ei todellakaan ole se suurin. Suurimmat voitot menee yleensä kaupalle, ja Suomessa se tarkoittaa S- ja K-kauppaketjuja, joiden osuus markkinoista on suurimmat. Rahtikin ottaa varmaan osansa, koska sen osuuksien suuruus määräytyy paljolti polttoainehintojen heilahtelujen mukaan.

Ostamalla kotimaista ruokaa kuitenkin autat ruokatuotannon pysymistä kotimaassa, työllistät kotimaisia kauppoja, tuotantoa ja kuljetusta. Ja nimenomaan sitä viljelijää.

Entä ulkomainen ruoka?

Mitä sitten, jos ostan ulkomaista ruokaa? Sehän on ihan yhtä hyvää kuin kotimainenkin ja usein edullisempaa. Mitä virkaa on tuoda ulkomaista ruokaa Suomeen, jos sitä ei saisi sitten ostaa?

Oletko tullut ajatelleksi, miksi ulkomainen ruoka on edullisempaa?
Ensinnäkin, kyseinen maa saa vientituotteisiinsa vientitukea, siksi tuotetta voidaan myydä kohdemaassa jopa edullisemmalla hinnalla kuin omaa samanlaista kotimaista tuotetta.
Toisekseen, Euroopassa on kasvukausi pitempi kuin Suomessa, joten sadon todennäköinen onnistuminen on suurempi, lisäksi sen takia volyymit ovat Euroopassa suuremmat kuin "kitukasvuisessa" kotimaassamme. Siksi voidaan tuottaa edullisemmin.
Kolmanneksi, asumiskulut, ruokakulut, verot, menot, pakkatasot voivat olla niin paljon erilaisemmat muualla kuin Suomessa, mikä edelleen helpottaa edullisemman tuotteen valmistusta.

Toisaalta.

Ensinnäkin, pitkä kasvukausi tarkoittaa myös usein sitä, että kasvit paljon useammin saavat kasvitauteja ja rikkakasvit runsastuvat, minkä takia lämpimissä maissa kasvatetut maataloustuotteet ovat sitten paljon useammin myrkytetty kasvinsuojeluaineilla kuin kotimaiset.
Toisekseen, kuinka paljon pitempään tuotteet makaavat varastoissa ja matkustavat pitkiä matkoja ennen päätymistään suomalaiseen ruokapöytään? Maistuuko viikon pitempään matkalla kulkenut tuote paremmalta kuin viikoa tuoreempi kotimainen tuote?
Kolmanneksi, suosimalla ulkomaista ruokaa suosit myös pitkiä rahtikujetuksia saastuttavine polttoaineineen, ei kovin eettistä eikä ympäristöystävällistä.

Oletko koskaan maistanut suoraan pellosta nostettuja juureksia, kasviksia ja vihanneksia? Keittänyt vasta pellosta kuokittuja perunoita? Paistanut onkimaasi kalaa? Eikö tuore ruoka maistukin hyvälle?
Miksi ihmeessä haluat ostaa tuotetta, joka on kulkenut päivä-/viikkotolkulla maailmalla ja ollut varastoituna ties millaisissa oloissa?
Miksi ihmeessä haluat tuottaa ulkomailta ja syödä esimerkiksi jotain ihme Goji-marjoja, kun meillä kasvaa mustikoita ja puolukoita ilmaiseksi kerättävänä metsissä? Ei järjen häivää!

Uhkakuvia.

Mitä jos maatalous loppuisi Suomesta? Ihan vaan sen takia, että tuottajat eivät enää halua tehdä raskasta työtä mitättömällä palkalla. Ja kun ruokaa saa halvemmalla kaupastakin, sitä ulkomaista.

Jos maatalous loppuu, tarkoittaa se useita satoja, jopa tuhansia työttömiä lisää pelkästään maatalouden piiristä. Entä kuljetusfirmat, jotka kuljettavat niitä maataloustuotteita, karjaa teurastamoihin, maitoa meijereihin? Työttömäksi, vaikka osa tietysti työllistyisi ulkomaisen ruuan kuljetukseen. Entä meijerit, lihatalot ja muut ruuan jatkojalostukset? Kilometritehtaalle vaan.
Entä kaupat? Aika tyhjää alkaa olemaan hyllyissä, jos ei kaikkea kotimaista tuotetta saada korvattua ulkomailta. Kauppoja menee myös lakkautusuhan alle. Mihin kaikki työttömiksi joutuvat ihmiset menevät? Kuka sen maksaa?

Entä jos maailmalla tulee luonnonkatastrofi, sato menee tulvien alle, tuhoutuu myrskyissä, sateissa tai kuivuudessa? Entä jos tulee "hullun lehmän tauteja" tai "lintuinfluenssoja", joudutaan tuhoamaan tuhatpäisiä karjoja.
Millä me turvaamme oman ruokamme saannin, jos meillä ei ole omaa maanviljelyä? Millä turvaamme ruokaturvallisuuden? Ihan tarpeeksi on tullut ongelmia ihan Euroopastakin vääristä tuotteista ja pilaantuneesta ruuasta. Ja usein vain sen takia, että jotkut eivät vaan välitä ruokaturvallisuudesta vaan ainoastaan omasta taloudellisesta edusta. Ihmisten terveydenkin kustannuksella.

Ruokablogini lopetussanat.

Suosi suomalaista ruokaa. Työllistät.
Suosi suomalaista ruokaa. Se on turvallista.
Suosi suomalaista ruokaa. Se on terveellistä.
Suosi suomalaista ruokaa. Se säästää kuljetus- ja varastointikustannuksia.
Suosi suomalaista ruokaa. Se on eettisesti, taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti hyvä valinta.
Suosi suomalaista ruokaa. Maaseutu pysyy asuttuna ja maisemat kauniina.

VR - Viihtyvyyttä Raiteilla

Huolimatta ensimmäisestä kuvasta tämä kirjoitus on ylistys junamatkailulle.

Olen ollut autottomana vuoden 2010 syksystä lähtien. Niinpä olen joutunut kulkemaan työmatkani junalla. Työmatkani pituus on n. 250 km maanteitse, koska työskentelen eri paikkakunnalla kuin asun. Työpaikkani on 3 kilometrin päässä lähimmästä junaseisakkeesta, joten ei sinänsä ole paha matka kävellä. Kotini päässä pääsen taas paikallisbussilla kulkemaan kodin ja aseman väliä.

Työpaikkani vieressä on 1980-luvulla rakennettu rivitalo neljälle perheelle työpaikkani työntekijöitä varten. Siinä minulla on soluhuone yhdestä asunnosta kahden muun työkaverini kanssa vuokralla. Asun siinä aina ne muutamat työvuoropätkät, ja sitten matkustan kotiin vapaapäiville.
Työni on epäsäännöllistä vuorotyötä, ja teemme siellä usein 10-12 tunnin vuoroja, siksipä työviikon tunnit tulee varsin nopeasti täyteen ja vapaapäiviäkin tulee siten enemmän.

Voisi ajatella, että junalla matkustaminen on kallista.
Niin onkin, minunkin matkani yhteen suuntaan on vajaat 50 euroa. Samalla rahalla ostaisi meno-paluumatkaan mahdollistavan määrän bensaa autoon, eli karkeasti ottaen autolla luulisi pääsevän puoleen hintaan. Paino sanalla Luulisi.

Jos omistaisin auton, pitäisi siitä maksaa bensan lisäksi muutkin nesteet, öljyt, ikkunanpesuaineet ja vaihteistoöljyt, vakuutusmaksut, ajoneuvoverot, katsastukset, huollot ja varaosat jne. Jos nämäkin hinnat lisätään vain työmatkakulkemisiin, päästään todennäköisesti lähelle samaa summaa kuin junalla matkustaessa.
Todennäköisesti polttoaineen kulutus ei jää sitten työmatkoihin, vaan sitä pitää sitten kaikki risaukset käydä kotipuolessakin autolla, kaupassa, uimassa, marjassa, harrastuksissa, kylässä, ajelulla, ym jne. Bensaa kuluu siis enemmän. Ja nyt puhuttiin vain kustannuksista.

Autolla ajamisen edut junamatkustamiseen verrattuna:
- oma aikataulu
- oma reitinvalinta
- oma rauha
- tavaraa mahtuu enemmän mukaan kuin jaksaa käsissään kantaa

Junalla matkustamisen edut autoiluun verrattuna:
- rentous
- ei tarvitse tuijottaa perävaloja, lumituiskuja ja sadekuuroja, liikennevaloja, poukkoilevia eläimiä tai ihmisiä
- saa levätä
- jos ajoneuvo rikkoutuu, ei ole omasta pussista pois
- voi katsella maisemia
- voi nukkua
- voi tehdä läppärillä töitä tai katsella leffoja
- voi syödä ja juoda tai käydä vessassa ilman pysähdystaukoa (ainakaan tarpeidensa toimittamista en suosittele autolla ajaessa...)

Ehkä junalla matkustaminen ei olekaan niin kallista, jos vertaa yhden ihmisen lipun hintaa yhden ihmisen autokustannuksiin.

Nämä ovat tietysti mielipide- ja mieltymysasioita, ei niistä kannata alkaa kinaamaan, kukin tyylillään.
Minulla junamatkustaminen on ollut helppoa ja vaivatonta, kun autoon ei kerta kaikkaan ole nyt varaa. Toki jos omistaisin auton, niin ajaisin sillä työmatkani, ei käy kiistäminen.

Käytän siis junaa työmatkoillani. Matkaan sisältyy kaksi vaihtoa, junamatka kestää n. 3,5 tuntia, siihen matkat kotini ja työpaikkani päässä yhteensä n. 1,5 tuntia, siis kaikkiaan viitisen tuntia.
Kotoani ensin nousen bussiin ja matkustan rautatieasemalle. Sieltä ensimmäinen junamatka kestää vajaat pari tuntia. Vaihtoasemalla odottelen 15-20 minuuttia, seuraava junamatka kestää tunnin. Lähes välittömästi pääsen jatkamaan viimeisen junamatkan, joka kestää 20 minuuttia. Lopuksi vielä kävelyä pienen kylän ja metsävaltaisen maiseman läpi pientä kylätietä saavun työpaikkani vieressä olevalle rivitalolle. Syksystä kevääseen se on tarkoittanut, että olen joutunut usein kävelemään nuo matkat pimeään aikaan, kun sen kylän jälkeen n. 2 km ei ole katuvaloista tietoakaan. Pakkohan siinä on taskulamppu olla mukana, ettei ihan ojaan kävele.
Kaikenlaisia säitä ja olosuhteita on kävelymatkoihini sisältynyt, vesisadetta, tuulta, lumisadetta, aurinkoa, hellettä, kyykäärmeitä, hyttysiä, paarmoja, jopa hirvikärpäsiäkin. Metsäkauriita ja valkohäntäpeurojakin, yhden hirvenkin olen nähnyt. Isoja petoja en ole tavannut, vaikka olen kuullut, että ainakin jokunen susi sielläpäin liikkuu.
Mutta se keväinen ja kesäinen luonto on niin hienoa, kukkia, puut lehdessä, lintuja vaikka kuinka paljon, on se vaan upeaa!

Näillä kahdella pitemmällä junamatkalla ehdin usein kuunnella musiikkia. Olen ladannut iPodiini Agentsia, Jussi Syren & Groundbreakersia ja Mr. Breathlessiä. Lisäksi matkoja siivittää sudokut. Joskus nukun myös matkoilla. Tosin välillä nolottaa, kun hätkähdän itsekin hereille, kun huomaan kuorsanneeni istualtaan.

Agents & Vesa Haaja  -  Ikäväni
http://www.youtube.com/watch?v=bUbyzCmInOo

Minulla on rituaali.
Töistä kotiinpäin lähtiessä minä olen huomannut, että toistan saman jutun aina.
Koska joudun kävelemään rivitalolta seisakkeelle, tulee minulle usein kuuma, jopa hiki. Niinpä olen ottanut heti alusta lähtien tavaksi lähteä sen verran ajoissa kävelemään, että olen seisakkeella jo 25-30 minuuttia ennen junan tuloa. Näin varmistan sen, että muita ihmisiä ei ole siellä vielä odottamassa junaa.
Minä nimittäin vaihdan aina paidat kuiviin ja puhtaisiin, ehkä joudun jopa hikikosteaa ihoanikin kuivaamaan siinä taivasalla, oli sitten kesä tai talvi.
Kyllähän siitä joskus joku autokin on kulkenut samaan aikaan ohitse, olen silloin yrittänyt piiloutua katoksen suojaan siten, että tieltä ei juuri minua näkisi.
Mahtaisi siinä joku ihmetellä, kun äijä riisuutuu yläkropan paljaaksi -25 asteen pakkasella, kuivaa hikeä ja laittaa kuivan paidan päällensä. Eipä siinä tosin viitsi itsekään paljoa viivytellä, ja laukussa 45 minuuttia ollut paitakaan ei ole ihan heti lämmin...Hrrrr!

Minulle ei ole sattunut mitään ihmeellisempiä kommelluksia matkoilla. Joskus junat ovat olleet myöhässä, mutta se ei minua haittaa, koska olen aina matkalla sen verran ajoissa, että en töistä myöhästy. Yleensä menen työpaikkakunnalle jo edellisenä iltana, kun työt alkaa seuraavana aamuna. Jos työt taas alkaa samana päivänä illalla, niin aamujunalla olen aina ehtinyt mennä, vaikka viivästyksiä aikatauluissa on sattunutkin.

Täytyy sanoa, että olen kyllä nauttinut nämä pari vuotta työmatkoja junalla kulkiessani.

KELA:lle kiitos

KELA, Kansaneläkelaitos, tuo paljon parjattukin, mutta, ah, niin tarpeellinen suomalaisen sosiaaliturvan peruskivi ja tukipilari.

KELA ansaitsee nyt kiitoksen. KIITOS, KELA!

Vuonna 2012 Suomen hallitus ja eduskunta saivat vihdoin säädettyä lain siitä, että jokaisella suomalaisella on oikeus jonkunlaiseen tuloon ilman, että mahdollisen puolison tulot vaikuttavat siihen tai sen määrään.
Kiitos siitä myös kansanedustajille ja ministereille.

Oli vaarana, että hakemuksia ruuhkautuu heti vuoden 2013 vaihtuessa, ja että sitä kautta käsittelyajat pitenevät. KELA neuvoikin täyttämään hakemuksen jo joulukuun 2012 aikana.

Puolisoni teki hakemuksen netissä ihan joulukuun viimeisinä päivinä. Tammikuun puolivälissä hänelle tuli kotiin paperit, joihin piti täyttää päiväkohtaisesti "työtön", jos ja kun niin olikin. Käsittely olikin siis aika nopeaa.

Poikkeuksellisesti KELA oli laittanut hakemuksen alkamaan jo 25.12.2012, jolloin 5 päivän omavastuuaika tulikin jo joulukuun puolella täyteen. Hyvää asiassa oli tietysti se, että joulukuulta puolisoni ei olisi muutenkaan saanut korvausta, koska se oli vielä vanhan lain aikaa, ja puolison, siis minun tulot vaikuttivat siten, ettei korvausta olisi kuitenkaan tullut.

Näin KELA toimi inhimillisesti aikaistaen hakemuksen alkuperäistä päivämäärää, ja puolisoni korvauskausi alkoi heti vuoden alusta ilman omavastuuaikoja.

Aina silloin tällöin KELA on otsikoissa ja keskustelunaiheena, kun jotkut ihmiset kokevat saaneensa epäoikeudenmukaista kohtelua ja vääriä päätöksiä asioihinsa.
En väitä, etteikö KELA:ssakin tehdä virheitä, mutta omalla kohdallani asiat ovat hoituneet hyvin, vaikka itsekään en aina ole ollut päätöksistä samaa mieltä. Tuskin kuitenkaan niissä tapauksissa on lakia rikottu.

Tällä kertaa olen KELA:aan tyytyväinen.

Kauppareissulla tapahtuu

Kauppias, tuo palveleva ja hymyilevä ihminen, joka laittaa kaiken aamulla valmiiksi Sinua, asiakasta varten tuossa tavarapaljouden valtakunnassaan.


Sytyttää valot hedelmäaltaiden spotteihin, jotta hedelmät ja vihannekset näyttäisivät hehkeiltä ja mehukkailta. Tarkistaa ja korjaa jauhopussien ja keksipakkausten rivit.
Leikkaa ja siivuttaa kalat ja lihat kylmäaltaisiin, valmistelee ja viimeistelee salaatit houkutteleviksi.
Hieno ihminen.










Mietin usein, että millaista olisi olla kauppias.
Palvella vaativia asiakkaita, korjailla ja oikoa pitkin päivää hyllyjä, joista asiakkaat ovat ottaneet tuotteita, ja siten synnyttäneet ammottavan aukon tuoteriviin.
Saisi koko ajan näyttämään siltä, kuin hyllyt olisivat koskemattomia, juuri Sinua, asiakasta varten.

Salainen, sisäinen kauppiaani pääsee monesti kaupassa valloilleen.
Moni asia häiritsee minua kauppareissullani, siksi päästän "kauppiaani" irti.

Jos huomaan, että joku tuote on väärässä kohtaa, kun joku asiakas ei ole laittanut käsissään pitämäänsä tuotetta enää samalle paikalle, otan sen ja laitan oikealle paikalle.
Jos vaateosastolla joku vaate meinaa pudota asiakkaan jäljijltä vaateripustimesta, suoristan sen. Jos jauhopussi on kaatunut, nostan sen pystyyn.
Samalla sanon ääneen mainoksen sanoin: "Kauppias hoitaa homman!"

Puolisoni aluksi ihmetteli ja sanoi: "Anna nyt olla, ei se ole sun hommaa!" Nykyään hän vain hymyilee, että "pikkupoika" on päässyt elementtiinsä.
Minusta taas on kivaa, jos joku huomaa minun tekemiset ja jos se saa vieläpä ihmiset hymyilemään. Miksi en saisi pitää yllä järjestystä kaupassakin?
Sehän on vain kaikkien viihtyvyyden hyväksi.

Jospa se on vastapainoa sille, että myös moni asia ärsyttää kaupassa käydessä.
Asiakas on aina oikeassa, sanotaan.
Nykyään tahtoo olla vain, että sitä käytetään härskisti hyväksi. Tehdään asioita pääsääntöisesti ajattelemattomasti, mutta kai joskus tahallaankin, miettimättä seurauksia.

Tästä sitten alkaa tämän aiheen purnaus-osio.

Ensimmäisenä asiana lähimarkettiin mennessäni tarkistan inva-paikoille ajaneiden autojen tuulilasit, että onko paikkaan oikeutettu inva-pysäköintilupa kojelaudalla.
Minua ärsyttää ihmiset, joilla on vain asennevamma, se ei oikeuta vammaisten pysäköintiin. Jos menet huomauttamaan väärin pysäköineelle, niin saat vielä haukut kaupan päälle.
Totean, että niillä on asennevamman lisäksi vielä puhevamma, sellaista kieltä, ettei sovi lapsille. Minusta sekään ei oikeuttaisi inva-pysäköintiin.

Jatketaan matkaa kauppaan. Hyvinhän tämä alkoi.
Jos on paljon asiakkaita tai kapea käytävä, niin millä todennäköisyydelllä joku on parkkeerannut ostoskärrynsä poikittain käytävälle ja tutkii kaikessa ylhäisyydessään tuotetta hyllyn reunalla?
Erään hampurilaismainoksen sanoin: "Tasan sata!" Sataprosenttisella todennäköisyydellä.
Vaihtoehto 1: Jään äänettömästi odottamaan, että asiakas huomaa olevansa koko käytävän tukkeena, ja huomaa siirtää kärrynsä sivuun.
Vaihtoehto 2: Sanon: "Anteeksi.", ja toinen huomaa väistää.

Pari asiaa pistää kaupassa miettimään.

Miksi lihatiskillä myytävän naudan paistin hinta laskee puoleen, kun se jauhetaan?
Siis naudan ulkopaisti maksaa n 20e/kg, sitten naudan paistijauheliha maksaa 10e/kg. Kysyin kerran, että onko jauhelihassa muutakin kuin paistia, niin vastaus oli, että ei ole.
Syksyllä 2012 oli paljon lehdissä juttua siitä, että valmisjauhelihapakkauksissahan näin ei menetellä. Jos kaupassa myydään lihanjalostuslaitoksissa (lue: teurastamo) valmiiksi pakattua paistijauhelihaa, se sisältääkin enimmillään 5-30% paistia. Loppu on selkää, niskaa, jotain muuta edullisempaa lihaa Huijaustako?

Toinen asia. Kaupat osallistuvat aika ajoin joihinkin kampanjoihin, missä kerätään rahaa milloin mihinkin kohteeseen, apua tarvitseville, kehitysmaihin ynnä muualle. Sinänsä ihan hyvä, että osallistuu. "Osta tätä tuotetta, joka tuotteesta 2 senttiä hyväntekeväisyyteen!" -tyyliin.
Sitten kampanjan päätteeksi julkistetaan mediassa, että tämä ja tämä marketti lahjoitti taas näin ison summan hyväntekeväisyyteen.
Hetkinen!!
Eihän se kauppa sitä antanut, vaan asiakkaat. Hehän ostivat tuotetta, kun siitä luvattiin avustusta johonkin kohteeseen. Asiakkaan ostopäätös teki sen summan, ei kaupan anteliaisuus. Se summa ei todellakaan ole pois kaupan katteesta. Tai siis on, mutta ei varmasti heilauta kaupan saamaa voittoa mihinkään. Kaupalla on varmasti joka tuotteessa sen verran katetta, että voisi antaa keräyksiin enemmänkin ilman mitään kampanjoitakin.
Kampanjoiden avulla kauppa hakee vain moraalista hyväksyntää ja sitä kautta mainosta itselleen eettisenä toimijana. Kampanjan rahalahjoitukset toteuttaa kuitenkin ostavat asiakkaat.

Jatkan matkaa. Pari-kolme kertaa korjaan jonkun tuotteen oikealle paikalleen mainoksen lauseen saattelemana, hymyssä suin.

No, ihan kaikkea en minäkään ala korjailla.
Jos näen jonkun laittaneen pakastealtaiden päälle kaukana hedelmäosastolta pakkaamansa perunapussin, en ala sitä toimittamaan takaisin perunalaariin.
Sama juttu, jos joku asiakas on jättänyt kokeilemansa vaatteet sovituskoppiin, annan olla siellä.
Ihmettelen vain tällaisten ihmisten ajatuksen juoksua. Miksi ei voi palauttaa tuotetta, jota ei sitten ostakaan?

Lopulta päädyn kassalle, yleensä jonoon, kun heti vapaita kassoja on aika harvoin.

Kuinka ollakaan, edelläni on asiakas, jolla on kärryllinen ostoksia, niinkuin minullakin.
Mitä tekee hän?
Tyhjentää ostokset liukuhihnalle, tuotteet soljuvat koodilukijan ohi ja hinta vilahtaa kassan näytölle. Asiakas maksaa tuotteensa.
Entä sitten?
Hän työntää kärryt kassalinjan läpi, jättää kärryt siihen lähelleen ja alkaa pakata tuotteitaan muovipusseihin tai ostoskassiin.
SIIS MITÄ???!!!
Ja häntä edellinen myös laittelee ostoskärryllistä tuotteita yksitellen kasseihinsa siinä toisella puolella.

Tiedättekö, hyvät lukijani, mitä?
Näin käy joka kerta silloin, kun kaupassa on vähän kassoja tai paljon asiakkaita.

Mitä minä teen? Mitä tekee kassanhoitaja?
Odotamme, että nämä asiakkaat saavat tavaransa kasseihin ja nostettua ne linjan perältä pois, että myyjä pääsee laittamaan vihdoin minunkin ostokseni sinne.

MIKSI, ihmiset, miksi?
Miksi Te ette voi nostaa niitä ostoksianne heti ensin takaisin kärryihinne ja siirtyä sivummalle pakkaamaan niitä kasseihin?
Miksi hidastatte kassojen toimintaa ja jonoja?
Käsittämätöntä itsekeskeisyyttä!

No, kai sitä on vikaa niin sysissä kuin sepissäkin, siksi yleensä murisen vain itsekseni näistä, ja jatkan hymyillen kassan ohi, ja kohti kotia. 

                                                                 Kauppias hoitaa homman!

PAUKKUU JA JYTISEE !!!

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2013 itse kullekin säädylle!

No niin, joku jo taas miettii, että "Voiei, taas tuo hämäläinen, ja taas myöhässä.."

Niinpä, myöhässä tuli toivotukset.
Mutta paukkui tässä muutakin, polvi. Ja ennen vuodenvaihdetta meni se. Pari viikkoa olen yrittänyt kinkata. Oikea polvi lumpion kohdalta sisäpuolelta kipeä, kun astuu koko painolla jalalle kävellessä.
Onneksi nyt pääsee kuitenkin kävelemään, ettei ihan rikki mennyt, vielä.
Pelkäsin oikein, kun piti taas työmatkalla kävella se 3km ja kantamuksia mukana tuollaiset 15kg, että miten käy. Olihan polvi kipeä päivän, mutta helpotti sitten.
Ja on jo paranemaan päin.

Hmmm...
Joskushan saattaa olla niin, että jos kierukka pettää, niin seurauksena voisi olla jälkikasvua...
Jos se olisi poika, niin ei hätää: "Pojasta polvi paranee..."
Jos nyt kyseessä on kuitenkin minun polveni kierukka, niin siitä ei vanhan kansan sanonnoista ole apua.


Nyt en ole varma, onko vieressä olevassa kuvassa polvestani kuvattu kierukka....







Selässäkin paukkuu välillä. Hartiat ovat silloin tällöin niin jumissa päätetyöskentelyn takia, että niskassa rutisee päätä kääntäessä. Onko se paha?

Mitäs muuta paukkui?
TONNIT!!!
Enkä tarkoita painoani, joka on edelleen noin 0,1 tonnia.
AAMUT!

4.1.2013 paukahti tuhannen aamun raja rikki, siis enää alle tuhat aamua jäljellä eläköitymiseen, JEESSHHH!!!
Yksi konkreettinen virstanpylväs se on tuokin.

Toisaalta pelottaa. No ei nyt pelota, mutta...
Mietin vaan, kun aikoinaan, neljä vuotta sitten tulin tähän nykyiseen työpaikkaan, niin ajattelin, että vielä on 7 vuotta jäljellä, pitkä aika.
Mitä vielä, 4 vuotta mennyt hujauksessa, vajaat 3 jäljellä.
Miten se aika menee näin vilkkaasti? Yövuoron syvimpinä hetkinä tulee joskus ajatelleksi, että kohta arkun kansi jo raollaan odottelee. Mihin tämä elämä on katoamassa? Pikakelauksella ohikiitävään vanhuuteen?
Olenko muistanut elää, kun on pitänyt yrittää kasvattaa perhettä ja tehdä töitä? Enkä kuitenkaan ole työnarkomaani, työnantajani pitää siitä huolen ylityökielloillaan

Tokikin.
Aina välillä, kun on aikaa, muistelen menneitä. Onhan sitä tullut elettyäkin, että on mukavia muistoja olemassa. Se on lohduttavaa, sillä eipähän ole katkera mahdollisten väärien valintojen suhteen.
Ainahan sitä jotain menneestä tekisi nyt toisin, mutta turha minun on sitä murehtia. Olen kuitenkin onnellinen nykyiseen elämääni. Jos ja kun terveyttä riittää, niin elämistä jatkan edelleen, sitkeästi yritän laittaa elämän soittimen ainakin Play-asentoon, pois pikakelaukselta.
Ehdottomasti pitää välillä muistaa laittaa Pause-asentoonkin, että muistaisi hellittää ja rauhoittaa välillä hektistä menoa. Katsella taivaan tähtiä ja ihmetellä sitä valtavaa avaruutta.

Pysähtykää hetkeksi ja katselkaa tähtiä!

Hämäläistä joulua kaikille!

Niin. Isäni puolelta olen hämäläistä sukujuurta, isäni oli Lammilta syntyisin.

Niinpä puolihitaana hämäläisenä kirjoitan vielä meidän perheen joulun vietosta ja meidän perinteistä.



Ja tapahtui niinä päivinä, että vanhin poikani sai päähänpiston tulla joulun alusviikolla meille kyläilemään.
Hän lähti Pohojammaalta alas Pirkanmaalle, meille Tampereelle. Hänellä oli mukanaan puolisonsa, joka oli raskaana.
Koska poikani ei tullut verollepanoa varten, ja meidän majatalostakin löytyi sijaa, niin eipä morsiamensa synnyttämisenkään aika vielä tullut. Se hyvä.





Olin jo lomalla tuolloin, ja olimme tehneet meille tuttuun tapaan joustavan aikataulun eri asioiden tekemisestä joulun alla, että saisimme kaikki tehtyä valmiiksi ilman kiirettä ja hammastenkiristystä.
Nyt poikamme ja miniämme vierailu meinasi hieman sotkea aikatauluja. Eihän sitä malta kotitöitä tehdä, kun vieraita on tuvassa. Vaikka he viisi päivää olivatkin, niin silti saimme asioita eteenpäin.

Haimme paikallisesta allergiayhdistyksestä gluteenittomia leivonnaisia, koska pojallamme ja puolisollani on gluteeniton ruokavalio. Samalla matkalla poikkesimme Tammelan torilta saunavastat jouluksi.
Koska minä sekä poikani olemme pitkän linjan harrastelijamuusikoita, pitihan se vielä poiketa Tammelan torin reunalla olevaan musiikkiliikkeeseen ihmettelemään.
Samalle reissulle mahtui vielä nuorimman poikamme luokanvalvojan vanhempainvartissa käynti.


Vanhin poikamme morsiamensa kera lähtivät keskiviikkona, ja me pääsimme jatkamaan jouluvalmisteluja. Nuoripari vietti joulunsa kotonaan Pohojammaalla.
Tänä jouluna päätimme kokeilla lanttu- ja porkkanalaatikoiden itsevalmistusta. Tosin siten, että ostimme valmiit soseet, joihin lisäsimme vain tarvittavat muut aineet. Niistä tuli yllättävän hyviä, joten päätimme jatkossakin tehdä vähintään noin.
Joulupipareita leivoin kahdessa erässä, ensin Paraisten piparkakku-ohjeella, sitten omalta äidiltäni saamalla ohjeella. Kaikkiaan tein noin 150 kpl, joista taitaa vieläkin olla jotain jäljellä.




Kinkun olimme ostaneet jo joulukuun alussa pakastimeen. Nyt otimme sen sulamaan keskiviikkona jääkaappiin, mutta eipä se ottanut sulaakseen, joten lauantaina illalla otimme sen yöksi pöydälle. Sunnuntai, aatonaatto on ollut meillä aina...no, aina ja aina, viitisentoista vuotta ainakin, kinkunpaistopäivä. Verkkoon laitettu, kotimainen, potkalla varustettu juhlakinkku n. 8 kg paistui sitten 8-10 tuntia. Olemme huomanneet, että kun kinkun sisälämpötila on n. 90 astetta, niin siitä on tullut varsin murea.




Lauantaina tuli meille kaksi seuraavaa poikaamme joulun viettoon. Meitä oli siis jouluna yhtä vaille kaikki perheenjäsentä paikalla, siis kuusi.
Ja siitä tuli mieleen joulukuusi.
Sen kävin paikallisen kauppakeskuksen kuusenmyyntipisteestä ostamassa perjantaina. Mukanani oli nuorin poikamme. Yhdessä päädyimme sellaiseen tuuheaan parimetriseen, maksoi 50e, ja kannoimme sen kotiin. Tai siis minä kannoin.


Vastoin aiempia perinteitämme, otimmekin kuusen sisään jo lauantaina ja koristelimme sen illalla. Yleensä se on tehty vasta aatonaattona.
Muutoinkin kotimme sai jouluvaloja joka huoneeseen viimeistään tuolloin lauantaina.
Kotimme ja me olimme valmiit joulun viettoon. Tulkoon rauha.

Aatonaaton perinteitä on kinkunpaiston ohella ollut jo pitkään se, että syömme ruuaksi poronkäristystä. En tiedä, se vaan kuuluu meidän jouluun.
Johtuneeko siitä, että tuli taannoin asuttua pohjoisemmassa jonkun vuoden. Enkä tarkoita Teiskoa...


JOULUAATTO




Jouluaatto on ollut aika lailla muuttumaton meillä. Ostin joskus 1997 kaksi pientä kirjaa, joihin olen kirjoittanut meidän joulaatoista jutut joka joulu. Säätilat ja aaton kuluminen kronologisesti. Ketä on ollut milloinkin, millaista on ollut eri aikoina, kun lapset ovat kasvaneet.






 Aamu alkaa A:lla... eikun aamupalalla, noin klo 9 aikoihin. Sitten on TV ollut auki ja sieltä seurattu muun yhdessä olemisen ohella Joulupukin kuumaa linjaa. Parinkymmenen vuoden perinteen rikkoi nyt uusi joulupukki, kun pitkään "virassa" ollut Kosti Kotiranta ei enää ollut TV-pukkina. Uusikin menetteli.

Aamupäivän aikana on joskus oltu ulkonakin hetken, mutta omalla porukalla, kävelyllä tai muuten vaan. Nyt olimme sisällä.

Perinteisiin kuului katsella Lumiukko ja sen jälkeen Suomen Turusta lähetettävä joulurauhan julistus. Sitten oli aika laittaa TV kiinni loppupäiväksi.
Klo 13 söimme puolisoni valmistaman puuroaterian. Nyt sain lisukkeeksi pitkästä aikaa sekahedelmäkeittoa. Meillä kukaan muu ei ymmärrä sen herkun päälle.

Iltapäivällä laitoimme asuntomme sähkösaunan lämpiämään. Samalla minä lähdin kahden vanhemman poikamme kanssa kävelylle. Sopiva lenkki kiersi Messukylän vanhan kirkon ja uudemman kirkon luota reilun 2 km:n lenkin. Pakkasta oli -12 astetta ja oli selkeää.
Lenkin jälkeen menimme miesporukassa saunaan. Olipa siellä vedessä pehmeäksi lionnut koivuvastakin mukana, ja siitä saimme mukavasti kesän tuoksua saunaan, kun vedessä kasteltua vastaa käytimme kiukaalla hetken.



Saunan jälkeen oli hetki aikaa rentoutua. Pian alkoi kuitenkin olla aika valmistella juhla-ateriaa. Minä kuorin perunat valmiiksi kattilaan, puolisoni laittoi laatikoita uuniin lämpiämään ja teki ruskean kastikkeen. Yhdessä laitoimme pöytään astiat ja ruuat. Perunat, kastikkeen sekä maksa-, lanttu ja porkkanalaatikot laitoimme tarjolle tiskipöydälle, ruokapöydässä oli rosolli, kermavaahto, sinappi, vesi ja maito, leivät ja tietenkin kinkku. Ja kynttelikkö.

Vaikka emme koe olevamme kovinkaan kristillisiä, niin meillä on ollut tapana lukea jouluevankeliumi ääneen ennen ruokailun aloittamista. Minä luin sen tänä vuonna eteläpohjanmaan murteella.
Nautimme ihanista jouluruuista ja toistemme seurasta hämärässä valaistuksessa. Ruokailuun meni lähes tunti, sitten keräilimme ruuat ja astiat pois.
Olimme vielä ruokapöydän ääressä, kun puolisoni äiti soitti Skypellä Turkista meille. Laitoin puhelimen kaiuttimen päälle, ja saimme kaikki jutella lasteni mummon kanssa. Oli tosi kiva joulutervehdys.
 

Kun asumme vilkkaan tien vieressä, oli seuraavana nuoremmilla lapsilla vuorossa ohi ajavien autojen seuraaminen, ja mahdollisten joulupukkien bongaaminen. Ja niitä riitti.

Mukamas vaivihkaa siirsimme makuuhuoneesta säkin ja kaksi korillista lahjoja olohuoneen puolelle kuusen viereen. Tämä oli siinä 19 aikoihin. Aiemmin meillä kävi joulupukkikin, mutta muutamaan vuoteen ei enää ole käynyt. Voisimme sitäkin perinnettä kyllä jatkaa, vaikka meillä ei kukaan varsinaisesti joulupukkiin uskokaan, paitsi minä...
Ennen lahjojen jakoa otin kitaran syliin, soitin ja lauloin muutaman joululaulun. Sitten aloitin melodian soittamista yhdestä joululaulusta, Petteri Punakuono. Alku meni heti pieleen, joten päätin soittaa sen kokonaan väärin. Olipa se hauskaa. Olisi pitänyt nauhoittaa ja laittaa vaikka YouTubeen..., no, ehkä ei...


Sitten nuorimmaisemme alkoi jakaa lahjoja. Kaikki olivat olleet kilttejä, kun saivat jotain.
Meillä on ollut tapana, että lahjojen jaon jälkeen jokainen vuorollaan avaa yhden lahjan, ja sitten kaikilla on hauskaa, kun jotain yllättävää löytyy.
Minä sain kauan haluamani Komisario Palmu -DVD:t, kylpypyyhkeen ja Jussi Syren'in uusimman levyn (CD- ja LP-levyt).





 Illalla joimme vielä tähtitorttu- ja piparikahvit. Sen jälkeen aloimme pelata nuorimman uutta lautapeliä, Pihan eläimet.

Näin oli taas yksi perinteinen, hauska ja niin perhekeskeinen joulumme takana.


"Näin sydämeeni joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi
syntyy uudelleen."