Taksvärkkipäivä maalla

Tulipa mukava tutustuminen maalaistalon arkeen keväällä ennen kylvökauden alkua.

Pojallani (15v) oli koulussa ns. taksvärkkipäivä, jolloin voi olla pois koulusta ja tehdä jossain töitä, ansaita vähän rahaa, joka sitten viedään koululle ja sillä summalla osallistutaan johonkin hyväntekeväisyyteen.
Tänä vuomma varoja kerätään neljään kohteeseen; Plan-kummilapsiprojektiin El Salvadoriin, WWF Itämeren suojeluun, uuteen lastensairaalaan (Helsinki) ja viidakkokouluun Beniniin.

Perinteisesti lapset ovat tehneet kotitöitä ansaitakseen keräysrahan, tiskausta, siivousta, roskien vientiä.

Nytpä minulle välähti idea mieleen. Minullakin oli ollut aikeita käydä eräällä maatilalla pitkin kevättä ja tarjota apua tilan isännälle. Nyt päätin ottaa yhteyttä ja kysyä, sopisiko meidän molempien tulla käymään.
Ja sopihan se.

Torstai aamuna 24.4. heräsimme klo 06.30 ja haukkasimme hieman aamupalaa. Mukaan varasimme evästä, vaikka tiedossa oli, että ruokaakin on toki tarjolla. Otimme myös sellaisia vaatteita päälle, joiden likaantuminen työssä ei haittaisi.

Hieman klo 7 jälkeen pääsimme matkaan. Aamu - niinkuin koko päivä - oli aurinkoinen. Aamulla oli vielä viileätä, yöllä oli ollut jokunen aste pakkastakin.

Matkaa tuolle maatilalle oli noin 100 km, ja perillä olimme klo 08.15.
Isäntä oli heti vastassa ja pyysi meitä kone-/korjaamohallille. Alkuun vähän järjestelimme paikkoja, samalla kun juttelimme isännän kanssa kuulumisia.

Toisena hommana isätä ajoi traktorin peräkärryineen kauempana olevan konehallin taakse ja alkoi neuvoa poikaani traktorin takana kiinni olevan tukkinosturikouran ohjaamisessa. Pian poikani saikin ruveta opettelemaan nostolaitteen käyttöä.
Isännälle tuli joku toinen mies vierailulle, joten isäntä jätti meidät harjoittelemaan kouran käyttöä.
Kun olimme molemmat harjoitelleet jonkun aikaa, aloimme lajittelemaan lavalla ollutta metallijätettä omiin paikkoihin annetun ohjeen mukaan.

Se homma sujui joutuisasti, niinpä isäntää odotellessa aloimme pojan kanssa kiertää konehallia. Maatalousalaa jonkun verran tuntevana esittelin pojalleni eri koneita ja laitteita, että mitä niillä tehdään.

Pian isäntä tuli sen toisen miehen kanssa, sanoi käyvänsä hänen kanssaan jossain työmaalla ja pyysi meitä menemään kotiinsa, kun vaimonsa oli laittanut meille aamupalaa.
Aamupalalla menikin jonkun aikaa, ja juttelimme samalla emännänkin kanssa.

Isäntä palasi ja pääsimme sitten seuraavaan hommaan. Hän varasi muutaman raivausveitsen ja järeähkön oksaleikkurin ja lähdimme kilometrin päässä olevalle taimikkokohteelle.

Vasemmalla oksaleikkuri, oikealla raivausveitsi.








Poikani meni isännän pakettiauton kyytiin, minä sain ajaa mönkijällä perässä.

Taimikolla menikin sitten tunnin verran, ensin isäntä neuvoi, mitä tehdään, sitten vain aloimme tehdä taimikon hoitotoimenpiteitä, välillä omatoimisesti, välillä taas isännän opastuksella. Lähinnä havupuiden taimien ympäriltä poistettiin muut vesakot antamaan kasvutilaa kuusen- ja männyntaimille
Hikihän siinä meinasi tulla, kun oikeisiin töihin pääsi. Kelikin oli mitä parhain, aurinko paistoi ja mukavan lämmintäkin jo. Kevät vielä niin mukavaa aikaa, kun ei ole hyttysiä eikä paarmoja kiusana.

Vaan koittihan se ruokataukokin. Ajoimme takaisin tilalle ja menimme syömään. Perunoita, lihapullia ja salaattia. Kylläpä maistui.

Kun ennen ruokailun aloittamista vaihdoin paitaa autolla päälleni, isäntä sattui näkemään yhden kesärenkaan autoni takajalkatilassa, hän kysyi, että onko minulla kesärenkaat mukana, että voidaan vaihtaa ne ruuan jälkeen.
Niinpä aloitimme iltapäivän vaihtamalla autooni kesärenkaat. Isäntä etsi työkalut, pulttipistoolin ja tunkin, pojalleni hän veti vesiletkun, että poikani sai heti pestä talvirenkaat painepesurilla. Me siis jatkoimme minun auton kimpussa ja isäntä haki sillä välin kaivuutraktorin siihen lähelle, ja alkoi sitä huoltamaan.
Kun sain renkaat vaihdettua isäntä sanoi, että pese nyt auto samalla, kun se painepesuri on siinä valmiina.

HÖH, isännällehän tässä piti niitä töitä tehdä eikä itselle isännän välineillä. Olipas mukavaa!

Renkaat vaihdettiin ja auto pestiin, sitten minäkin menin auttamaan kaivurin huollossa. Isäntä haki voiteluprässin, ja aloin laittaa vaseliinia etukuormaajan ja takana olevan kaivinkauhan jokaiseen nippaan. Ja niitä nippojahan löytyi useita.

Tämän työn jälkeen isäntä kysyi, haluammeko käydä heidän kesämökillään. Oli aiemmin ollut puhetta, että jos minä tulisin useammaksikin päiväksi tilalle töihin, voisimme koko perhe yöpyä siellä mökillä.
Siitä sitten auton kyytiin, mutta ensin poikkesimme yhdellä pellonraivaustyömaalla. Metsää oli kaadettu ehkä hehtaarin ala ja kaikki puut ja juurakot kaivettu ylös. Isäntä jutteli hetken raivausmiehen kanssa ja sitten jatkoimme sinne mökille.

Mökki oli tietysti järven rannalla, lisäksi siellä oli tosi upea hirsinen savusauna, jossa oli mahtava kivikasa kiukaana ja mustanpuhuvat lauteet korkealla. Mahtaa tulla hyvät löylyt tuossa, tuumin.

Mökki oli ihan mukavan kokoinen, kyllä siellä asuisi muutaman yön. Mökissä oli ennen ollut tavallinen puulämmitteinen sauna, mutta se oli muutettu makuukamariksi, ja sauna rakennettu uudestaan eri rakennukseen, siis se tavallinen sauna. Ja vielä tontilla oli yhdistetty puuliiteri ja puu-cee.
Olisihan siellä mökilläkin kaikenlaista puuhastelua. Haravointia, rantapusikoiden ja muutamien puidenkin kaatoa ja polttopuiksi pilkkomista. Vaikka mökki on kuulemma kolmella eri perheellä käytössä, niin edellisenä kesänä sitä oli käytetty vain juhannuksena. Mökkiin tulee kuitenkin sähkö ja lämmin vesi, vaikka se vessa onkin perinteinen ulkohuussi.
Mutta upea mökki ja iltapäivän/ilta-auringon puolella tontti.

Mökiltä sitten ajoimme takaisin tilalle, kävimme vielä juomassa mehua ja poikakin sai isännältä kympin keräystä varten. Sitten suuntasimme auton kohti kotia. Poikani oli päivän töistä aika väsynyt, ja nukkuikin lähes koko paluumatkan. Ei ole oikein tottunut fyysiseen työhön, kaupunkilaisnuori....

Kohti unelmaa

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2014, arvoisat lukijani!


Toiseksi viimeinen vuosi nykyisessä työssäni, ammatissani ja virassani on alkanut.

No, otsikko ja tämänkertainen blogini eivät liity siihen ollenkaan.

Kirjoitin taannoin, itse asiassa 25.5.2013, utopistisesta haaveestani päästä asumaan kuten isovanhempani ovat ennen muinoin asuneet. Maalle.

Nyt hieman näyttää siltä, että tuo haave on jollain tavalla tulossa mahdolliseksi.

Kävimme joulun alla tutustumassa hieman kauempana maaseudulla yhteen maalaistaloon, joka oli ilmoitettu vuokrattavaksi maa- ja metsätöistä kiinnostuneelle perheelle, ja toiveena oli vielä kiinteistön kunnossapitotaitoja.
Laitoin sähköpostia, ja se johti tutustumiskäyntiin kohteessa.

Sähköpostitietojen perusteella paikka oli jo lupaava, vanha maalaistalo, isot huoneet, joita riittävästi, puulämmitys, puuhella keittiössä.

Ajelimme joulun alla sunnuntaina reilun tunnin päähän Tampereelta. Kyseinen paikka on pienellä kylällä, kokolailla kylän perukoilla tien lähes viimeisenä talona.

Mutta kun sinne pihaan ajoi, niin odotukset kohosivat entisestään.
Iso, keltaiseksi maalattu maalaistalo seisoi jykevästi keskellä pihaa. Vastapäätä pihalla oli navetta, mistä löytyi myös hevostallin puoli pilttuineen.
Talon portailta katsottuna vasemmalla puolella oli kaksikerroksinen aittarakennus, jonka katolla oli vellikello.

Isäntä oli tullut paikalle jo aiemmin, ja tulikin meitä vastaan sisältä. Kierros talossa alkoi.
Talossa on kaksi sisäänkäyntiä etupuolella, joista oikeanpuoleinen oli käytössä. Ensin kylmä umpinainen kuisti, eli porstua, mistä sisäänkäynti suoraan isoon pirttiin.
Pirtti oli ehkä kolmannes koko asunnon pinta-alasta. Pirtissä oli vanhanaikainen kaksikerroksinen sänky, iso pirtinpöytä, ja tietenkin avotakka sekä leivinuuni. Katossa oli hirret reikäleipien kuivattamiseen ja säilyttämiseen.

Pirtistä oli käynti talon keittiöön, joka oli etupihan puolella. Keittiö oli jokunen vuosi sitten uusittu, uudet keittiökalusteet näyttivät nykyaikaisilta, mutta silti taloon istuvilta. Kalusteisiin kuului kiertoilmauuni ja keraaminen liesi, samoin astianpesukone. Keittiössä oli myös puuhella.











Keittiön takana oli ns. sali, siis niinkuin olohuone. Pirtistä johti keittiöön johtavan oven vierestä ovi myös tähän olohuoneeseen. Olohuoneen takana oli yksi makuuhuone.
Keittiöstä johti käytävä asunnon toiseen päähän, missä oli iso makuuhuone, talon eteläpäädyssä, ikkunat etelään ja länteen.
Käytävältä erkani myös käynti toiselle kuistille, missä siis se toinen sisäänkäynti. Siihen kuistille voisi laittaa vaikka rottinkikalusteet, ja siinä voi nauttia kesäaamuisin aamupalat auringon paistaessa pihan ylitse.
Samoin tuolta sisäänkäynnin puolelta oli kulku kodinhoitohuoneeseen, missä siis pesukone, kaapistot, suihkukoppi sekä puilla lämpiävä sauna.
Niin ikään tuosta oli ovi vintille, missä oli iso aulatila ja kaksi huonetta, jotka olivat enempi varastona tai kesähuoneina.
Pirtin takana oli lämmityshuone. Iso, siis ISO puukattila ja 5000 lirtan glykolisäiliö. Sitä sitten talvisin lämmitettiin ja glykoli kiersi talon pattereissa antamassa lämpöä. Nollakeleillä riitti lämmitys 2-3 päivän välein, mutta kovilla pakkasilla pitää pitää tulta pesässä koko ajan, siis tehdä puiden täydennys aamuin illoin.

Pihatie jatkui asunnon ja aitan välistä peltoalueelle, noin 600 metrin päässä oli talolle kuuluva oma ranta ja siellä pieni rantasauna. Rantaan oli tuotu hiekkaa ja se oli siksi lapsiystävällinen.

Tila sijaitsee kokonaisuudessaan erään niemen alueella, tilaa siis kiertää järvialueet lännestä pohjoisen kautta lähes itäpuolelle. Tämä rantasauna-alue näkyy pihasta, joten talolla on järvinäköala.


Eikä tässä vielä kaikki, kuten eräskin tv-mainos aina mainosti.

Isännällä on iso maatila itsellään, peltoa ja metsää jonkunkin verran.
Taka-ajatus hänellä on tässä ollut, että saisi asukkaasta itselleen aputyömiestä metsä- ja peltotöihin aina silloin tällöin. Olisi siis haluamaani maataloustyötäkin tarjolla, Wau!!
Samoin omaan käyttöön saisi aitan takaa isännän peltomaata sen verran, kun tarvitsee esimerkiksi perunaa ja muita puutarhakasviksia varten. Ohhoh!!

Tämähän on kuin nenä päähän!

Kun sitten lopuksi kävimme isännän kotona kahveella ja keskustelemassa, niin palaset ikäänkuin asettuivat siihen asentoon, että alamme vain odotella niiden loksahtamista paikoilleen.

Alkuvuodesta tuli viestiä, että isäntä on päättänyt ensin kunnostaa vanhaa taloa, koska ajatteli, että minun hankalien työvuorojen takia en sitä pystyisi kovin nopealla aikataululla itse tekemään. Hän on palkannut perinnemestarin kunnostustöihin, laitattaa hänellä kuntoon sisällä avotakan ja leivinuunin, koska ovat hieman rapistuneet, sitten kunnostaa vintin aulan lattian sekä vielä kodinhoitohuoneen.
Ulkona hommista tehdään talon salaojitus, koska kellariin (keittiön alla) menee hieman vettä, ja se pitää saada pois. Lisäksi peltikatto uusitaan.
Salaojituksen yhteydessä isäntä aikoo rakennuttaa pihaan laatoista pation puutarhakalusteille ja grillille.
Samoin pihavalaistus on tarkoitus uusia.

Tällainen kokonaisuus meille nyt olisi tarjolla. Nyt vain pitää odotella, että milloin homma valmistuu sen verran, että pääsee asumaan.
Vaikka ei heti kesällä pääsisi, niin isäntä lupaili kuitenkin töitä, ja majoitukseksi tarjosi omaa rantamökkiään sellaislle ajankohdille, kun minua tarvitsee kesätöihin. Mökillä olisi kuulemma tilaa jopa 10:lle henkilölle.

Näinköhän minusta tulee (taas) MaalaisJussi? Jäämme odottamaan....
Jos ja kun toteutuu, niin ilman muuta palaan sitten asiaan uudestaan.

Jouluvalmisteluja 2013 osa 8

LYHTYKIRKKO 

Olen pari kertaa aikasemmin osallistunut joulun alla järjestettävään lyhtykävelyyn, joka päättyi Messukylän Vanhaan Kirkkoon ja siellä pidettävään aamuiseen jouluhartauteen.

Minun ensimmäisellä kerralla lyhtykulkue lähti liikkeelle viereiseltä ostoskeskuksen parkkipaikalta, kävelyä oli alle kilometri. Toisella kertaa lyhtykävely alkoi toisaalta, mutta minä kävelin kotoa suoraan kirkkoon ilman osallistumista lyhtykulkueeseen.

Itse hartaus oli molemmilla kerroilla tunnelmallinen. Muutama tuttu joululaulu, muutama rukous ja saarna. Tilaisuus oli lyhyt jo senkin vuoksi, että kirkossa ei ollut mitään lämmitystä, olihan kyseessä vanha, keskiaikainen kivikirkko, joka on  rakennettu jo 1400-luvulla, samalla myös Tampereen vanhin rakennus.

Kuva alla otettu jouluaattona 2013.

Tänä vuonna lyhtykävely oli päätetty järjesstää Sastamalassa, Vammalan keskustasta Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle, sunnuntaina 22.12.2013.

http://www.pyhaolavi.fi/index.shtml 

Kuva yllä on otettu Sastamalan seurakunnan sivulta.

Kyseessähän on noin vuoden 1510 paikkeilla valmistunut, keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Rautaveden rannalla ja kansallismaisemassa, Kallialan kylässä.

21. syyskuuta 1997 kirkko paloi tuhopoltossa.

Sastamalan väki näytti yhteisöllisyyden voimansa, ja alkoivat rakentaa kirkkoa uudestaan alkuperäisen malliseksi pääosin talkoovoimin. Uusi kirkko otettiin rakenteellisesti valmiina käyttöön vuonna 2003, mutta taideteosten tekeminen aloitettiin vasta 2005, ja maalauksiaan myöten valmis kirkko vihittiin käyttöön 15.8.2009. Taideteokset olivat tehneet Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala.

Alla olevassa kuvassa on Osmo Rauhalan maalaamat alttarikuvat.

Alla olevassa kuvassa on Kuutti Lavosen maalaamat taideteokset parven kaiteessa.

Lyhtykävely jouluaamun hartauteen oli siis tänä vuonna tuohon kirkkoon.

Herätys minulla oli klo 4 aamulla. Puin päälle ja otin jugurttia aamupalaksi. Ulkovaatteet päälle ja kävelemään Messukylän kirkon luona olevalle bussipysäkille, lyhtykin oli mukana. Kyyti oli järjestetty Kangasalta Tampereen ja Nokian kautta Sastamalaan, ja keräsi väkeä siis matkan varrelta.

Klo 4.45 bussi tuli ja noukki minun lisäksi kolme muuta aikaista aamun virkkua. Matka jatkui Kalevan ja Tammelan kautta keskustorille, sieltä Pispalan ja Epilän kautta vanhaa Nokian tietä, Kalkun kautta Nokialle, ja sieltä viimeisetkin olivat tulleet mukaan. Matkalla lauloimme joitakin jouluisia lauluja tunnelman kohottamiseksi.

Melko lailla klo 6 olimme Sastamalassa, Tyrvään kirkolla, jota myös kahden ristin kirkoksikin on sanottu, johtuen kahdesta tornista, joissa on ristit. Siitä sitten nousimme bussista ja sytytimme lyhtyihin tulet ja lähdimme kävelemään lyhdyin reunustettua tietä kohti Pyhän Olavin kirkkoa. Matkaa sinne kertyisi 3 kilometriä. Alla Tyrvään kirkko Sastamalan keskustassa, Vammalassa.

Sää oli pilvinen, lämpötila muutaman asteen plussan puolella eikä lunta missään, siis täysin lumeton Etelä-Suomi. Meitä oli bussissa nelisenkymmentä, ja kulkueessa oli lisäksi myös sastamalalaisia tai muitakin muualta tulleita, jotka halusivat osallistua hieman erilaiseen joulun ajan hartauteen.

Matka sujui joutuisasti, tuntui, että väki vaan matkalla lisääntyi, vaikka bussin väki kulkueessa osaltaan venyi osan kävellessä nopeammin ja osan hitaammin.

Viimein kirkkokin tuli näkyviin. Aamupimeässä näkyi mahtavasti, kun ihmiset kävelivät kulkueessa lyhdyt käsissään ja muodostivat tunnelmallisia valojonoja viimeisen vajaan kilometrin matkalle, joka näkyi maantielle.

Kävely peltotietä Kallialan kylälle, sieltä vielä oma tiensä Rautaveden rantaa mukaillen kirkon pihaan.

Siellä ihmiset jättivät lyhtyjään palamaan kiviaidan kupeelle ja alkoivat siirtyä sisätiloihin.

Kirkossa oli hämärää, kun valaistusta ei oltu heti saatu päälle.

Sähköähän siellä ei ollut, mutta ilmeisesti sähköä oli jostain saatu tuotua, että jonkunlainen valaistus saatiin ennen tilaisuuden alkua kirkkoon. Sekin oli tosin melko himmeä, koska osa väkeä joutui taskulamppujen valossa lukemaan laulujen sanoja, jos eivät sattuneet muistamaan niitä ulkoa.

Minä istuin kirkon takaosaan, parven alle, missä oli tosi hämärää, ja siksi mukavan tunnelmallista. Väkeä oli lopulta niin paljon, että viimeiset tulijat eivät mahtuneet istumaan. Ehkä sen puolituntisen jaksaa seistäkin.

Tilaisuus alkoi, laulettiin tuttuja jouluisia virsiä, Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis. Saarnan ohella pappi kertoi kuulutuksiakin, mutta ne olivat peräisin jostain 1700-luvulta ja osa sen verran huonolla käsialalla tai kulunut pois, että ihan kaikesta ei selvää saanut. Kuulutuksista sai kuitenkin selville, mitä elämä siihen aikaan oli seurakunnassa ollut.

Tilaisuuden jälkeen oli pihalla Sastamalan maahanmuuttajien tarjoama kaakaotarjoilu, ja siitä matka jatkui bussille. Bussilla siirryimme paikallisen retkeily-yhdistyksen järjestämään ja tarjoamaan aamukahvitilaisuuteen paikallisella leipomolla.

Vaikka paluumatkallakin lauloimme joululauluja, niin meinasi väkisin uni painaa silmiä kiinni.

Jaksoin kuitenkin  olla hereillä matkan, ja lopulta olin kotona noin klo 10.

Oli mahtavaa päästä rauhoittumaan tunnelmalliseen kirkkoon joulun alla, ja toisaalta nähdä samalla kertaa upean voimannäytön tulos, Pyhän Olavin kirkko uudessa kuosissaan.

Yhtä erittäin mahtavaa kokemusta rikkaampana rauhoituin joulun viettoon.

Jouluvalmisteluja 2013 osa 7

Jokainen ihminen voi rukoilla.

Mutta se, joka laulaa, rukoilee kahdesti.

Vielä voisi sanoa, että se, joka laulaa yhdessä, rukoilee kolmesti.

Kyseinen miete on arkkipiispa Kari Mäkiseltä lainattu ja se lukee Kauneimmat Joululaulut 2013 -vihkosen pääkirjoituksessa.

Tänään olin siis rukoilemassa kolmesti, kun osallistuin Messukylän seurakunnan järjestämään Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen ilta seitsemältä. Väkeä oli kirkon täydeltä ja tunnelma oli jouluinen.

Tämä minulle jo hyvin monena vuonna ollut perinne sai minut taas lähtemään herkkien tunnelmien äärelle.

Toki tähän päivään sisältyi muutakin puuhaa ja touhua.
Edellisenä yönä satanut lumi oli valkaissut maan, ja ennen autolla liikkeellelähtöä sain taas pitkästä aikaa kokea lumenluonnin riemuja, niitä, mistä olin jopa osin vahingoniloisesti muille autoilijoille hymyillyt edellisinä talvina, kun minulla ei autoa ollut. Sain nyt maistaa omaa lääkettäni, heh. Tosin alla oleva kuva on edellisestä autostani ja talvelta 2010, jolloin toki lunta oli hieman enemmän kuin tänä aamuna.

Aamulla oli bändikämpällä mahdollisen uuden kitaristin koesoittotilaisuus. Sujui mukavasti.

Kotiin tultuani aloin leipoa edellisenä iltana valmistamastani piparkakkutaikinasta pipareita. Sain noin puolet tehtyä, kun oli ruokailun vuoro. Meille ruokailemaan saapuivat myös tyttäremme poikaystävänsä kera.
Pienen ruokatauon jälkeen keitimme kahvit ja maistelimme uunituoreita pipareita. Annoimme pienen pakasterasiallisen pipareita heille kotiin vietäväksikin.

Illalla oli sitten kävelyretki kirkkoon ja sieltä sitten kotiin. Kirkossakäynnin aikana oli alkanut sataa vettä, ja luminen maisema alkoi muuttua jälleen loskaiseksi.

Illalla paistoin sitten loput piparit ja teinpä sitten uudistetulla ohjeella puolisolleni gluteenittomia leivonnaisia. Ehkä aavistuksen paremmin onnistui tällä kertaa. Taikina jäi sen verran löysäksi, että piti muffinivuokiin laittaa uuniin. Alla kuva niistä. Maistuikin jo paremmalle.

Päivästä jäi hyvä fiilis, kun paljon asioita saimme taas valmisteltua. Vielä on tekemistä, mutta vielä on aikaakin.

Leipominen on mun juttu.

Jouluvalmisteluja 2013 osa 6

Talviklassikko

Tänään oli se päivä. Nimittäin paikalliset SM-liigan jääkiakkoseurat Tappara ja Ilves asettuivat toisiaan vastaan Ratinan stadionille rakennetulla ulkojäällä.

Jääkiakkohan näyttelee Tampereella melko historiallista osaa sen takia, että juuri Tampereelle valmistui aikanaan maan ensimmäinen tekojäärata, vuonna 1956. Nopeasti sen jälkeen jääkiakkokin alkoi saada yliotetta jääpallosta. Niinpä pian Tampereelle valmistui maan ensimmäinen jäähallikin, vuonna 1965. Ja Tampere sai isännöidä Suomen ensimmäisiä jääkiakon MM-kisojakin samana vuonna.

Itse en ollut seuraamassa tämän illan klassikkoa, ottelu päättyi Tapparan voittoon 1-0.

Niin, ja Tampereella kiekko on kiakko.

Me taas valmistelimme joulua askeleen eteenpäin.
Olimme jo lähdössä kauppaan, kun puolisoni sai tekstiviestin, että tyttäremme hyvä koulukaveri, ystävätär yläasteajoilta olisi avomiehensä kanssa tulossa meillä käymään.
He tulivatkin, ja tarjosimme hieman leivonnaisia ja limonadia, kahvia ei kukaan halunnut. He olivat tulleet Tampereelle viikonlopun viettoon Karstulasta, missä he nyt asuvat. Tämän tyttäremme ystävättären koti taas on Lempäälässä, siksi he poikkesivat samalla myös meillä. Olemme aina vitsailleet, että tämä ystävätär olisi meille hieman kuin toinen tytär.

Pian he jatkoivat matkaa, ja me lähdimme kauppaan ostoksille. Ruokaa piti viikonlopuksi hommata, samalla myös vähän leipomisaineksia.

Puolisoni valmisti itselleen uunilohta pinaattikermakastikkeessa sekä pastaa, minä taas tein pojallemme ja itselleni keittoperunat ja makkarakastikkeen. Vierailun takia ruokailu meni varsin myöhään, mutta eipä tuo haitannut.






Illansuussa laitoin ensin valmiiksi piparkakkutaikinan, sunnuntaina olisi tarkoitus leipoa ja paistaa.






Sitten kokeilin uutta reseptiä, puolisolleni oli tarkoitus leipoa gluteenittomia pikkuleipiä.
Ohjeen mukaan taikina jäi melkoisen murenevaksi, niinpä arvelin, että ei tämä varmaan onnistu.
Eikä onnistunutkaan. Aika kovia niistä tuli, vaikka maku oli kyllä ihan ok.
Mietin, että liikaa jauhoa ja liian vähän kosteutta. Jospa kokeilisi siten, että vähemmän jauhoa ja vaikka kermaa lorauttaa lisäksi. Siinähän oli vain 100g voisulaa ja vaivaiset 2 tl siirappia.
Kokeilemalla oppii. Hyviähän nuo olivat maultaan, mutta siis melko kovia ja rapeita.

Mutta huomenna, sunnuntaina, on siis joulupiparkakkujen leipomisen aika, se on se minun talviklassikko.

Jouluvalmisteluja 2013 osa 5

Tonttu mikä tonttu. Minä siis.

Perjantai 13. päivä ei varmaan ole niitä suosituimpia päiviä. Tulevaisuus näyttää, onko se sitä minulle.

Edellisenä yönä riehui Seija-myrsky, johon jopa itsekin heräsimme pian aamuviiden jälkeen. Tuuli puhalteli niin, että tuntui ikkunoista tunkevan sisälle.

Jatkoimme vielä nukkumista, ja aamupäivään mennessä pahin oli jo laantunut.

Olimme vähän kahden vaiheilla, lähteäkö kaupungille juuri tullutta tiliä tuhlaamaan vai käydäkö ihan vaan lähimarketissa pikkuostoksilla.

No, aluksi Kodin 1:seen, ostimme kuusenkynttilöitä kaksi settiä (á 16 kpl/setti), kun edellisistä, vuosikymmeniä kestäneistä oli jo niin monta lamppua palanut. Lisäksi joululahjoihin erilaisia papereita tartui mukaan.

CityMarketista kävimme hakemassa kinkut, Atrian harmaasuolattuja luuttomia kinkkuja pari kappaletta.
Aiemmin olimme aina ostaneet yhden ison, yli 8 kg:n kinkun potkalla, mutta se on alkanut maistua puulta jo muutaman päivän jälkeen. Jospa nyt kaksi luutonta kinkkua maistuu tuoreemmalta, kun ne loppuvat ennen kuin alkavat maistua puulta. Ensin paistetaan toinen, ja kun se loppuu, on toisen vuoro. Meille tulee kuitenkin paljon väkeä jouluksi, joten ei ehdi huonoksi mennä, kun jo loppuu. Kinkun hinta tänä vuonna näyttää olevan siinä 5 euroa/kilon molemmin puolin, potkalla tai ilman.

Päätimme sitten kuitenkin lähteä myös kaupungille. Mukaan kaupungilla tuli tyttäremme.
Ensin suuntasimme pääpostiaseman luona olevaan korttikauppaan hakemaan muutamaa joulukorttia, kun teettämistämme ei riittänyt kaikille. Lähetettäväksi lähtee meiltä tänä vuonna 45 joulutervehdystä.
Alla kuva tunnetun suomalaisen joulukorttikuvataiteilijan, Rudolf Koivun, joulutunnelmasta.

Postissa olikin pitkä jono. Tosin ensin piti paketoida anopille lähtevä paketti lähtökuntoon, sitten kirjoittelin puuttuvat 10 joulukorttia, sitten jonottamaan. Kaikkiaan postissa meni aikaa n. 45 min, kun väkeä "jostain syystä" oli liikkeellä. Olihan joulutervehdysten viimeinen lähetyspäivä edullisella 0,65e postimerkkihinnalla.

Postista jatkoimme etsimään sopivaan ruokailupaikkaa. Sellainen lopulta löytyi Koskikeskuksesta. Kun menimme syömään, nuorimmainen poikamme liittyi mukaan, kun pääsi juuri koulusta.

Ruokailun jälkeen lähdimme jo kotimatkalle. Ei siksi, että olisi kaikkia jouluostoksia vielä tehty, mutta oli yksi ostos illalla vielä edessä.

Lähdin tyttäreni kanssa klo 18.20 bussilla kohti läntistä Tamperetta, missä olimmekin jo tunnin päässä. Siellä oli treffit sekä bändini rumpalin että yhden toisen miehen kanssa.

Oli aika alkaa potkia renkaita.

Olin edellisenä iltana sattumalta selaillut nettiauto.com-sivustoa, ja sieltä löytyi mukamas sellainen ajopeli, mikä alkoi kiinnostamaan.
Minullahan ei ole ollut autoa yli kolmeen vuoteen, ja takaraivossa oli ajatus, että autolle saattaisi olla käyttöä lähitulevaisuudessakin....(Mitä lie äijällä mielessä....?)

Niinpä siinä tutkailtiin menopeliä, juteltiin mukavia ja käytiin koeajollakin. Hintaansa ja kuntoonsa nähden vaikutti minulle ihan riittävän hyvältä, joten kaupat tuli.

Olen nyt (onnellinen?) auton omistaja. Sanoinkin tyttärelleni matkalla kotiin, että on hieman kaksijakoinen olotila, toisaalta hyvä, että taas on auto, toisaalta koskaan käytetyn auton ostaja ei voi olla varma, mitä tuli hankittua. Aika näyttää.

Tulimme tyttäreni kanssa kotiimme ja kotona joimme ensin koko perheen kanssa autokahveet. No, iltapala se samalla oli.
Sitten kaadoimme kuohuvaa laseihin ja nostimme automaljat. Nuorimmaisemme toki vain limonadilla.

Jouluvalmisteluja 2013 osa 4

Itsenäisyys tuli ja meni.




Osittain tottakin.





Joulukuun 4:ntenä 1917 Suomen senaatti, eli siis hallitus, antoi itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle. Julistus hyväksyttiin äänin 100-88 juurikin 6.12.1917, joka sitten päätettiin vakiinnuttaa itsenäisyyspäiväksi.

























Toisaalta vuonna 1994 Suomessa järjestettiin kansanäänestys EU:iin liittymisestä. Äänestystulos oli 56,9% - 43,1% liittymisen puolesta, äänestysprosentin ollessa 74,0%.
Jotkut ovat sitä mieltä, että tuolloin itsenäisyys menetettiin.

No, oli miten oli, itse keskityn enempi meidän perheen itsenäisyyspäivän viettoon tässä jutussa. Tai kyseisen viikonlopun tapahtumiin.

Aika lentää siivillä, kun on paljon tekemistä.
Torstaina 5.12. pääsin aamulla pois töistä, ja piti ennättää kotiin, koska illalla piti olla kaverini bändin basistin  tuurauskeikalla.
VR yritti olla eri mieltä kiireestäni. Rantaradan asemalta ei päästy lähtemään vaihdevian takia, joten jatkoyhteys Pasilasta ei odottanut. Vaihdeminuutit tuntui muuttuvan vaihdevuosiksi...
Onneksi Tampereelle tulee junia tunnin välein, ja paikka seuraavaan junaan löytyi.

Illan keikka sujui ihan hyvin, ottaen huomioon, että en ehtinyt treenata heidän kanssaan kuin pari kertaa. Vajaa 50 biisiä meni tuosta vaan Tampereen kaupungin liikuntatoimen väelle. Ja kohtuu ajoissa kotiin nukkumaan.

Meille oli torstaina tullut myös kolmas poikamme kihlattunsa kanssa...joka ei ollut raskaana...luulisin...Eihän poikammekaan tullut Tampereelle verollepanoa varten...Ja majatalosta löytyi tilaa...  Jos vertaus sallitaan...
Kuvassa alla ei ole poikamme eikä miniämme. Eikä heidän muulinsa. Eikä heidän tullessaan näkynyt tähtiä.

Perjantai 6.12., itsenäisyyspäivä, meni tavalliseen tapaan. Mellakoitiin juhlapaikan läheisyydessä ja päädyttiin putkaan...
Siis ei me.
Heräsimme melko myöhään aamupäivällä. Iltapäivän alussa aloimme valmistella juhlaruokailua. Possunpaistia uuniin kypsymään, perunoita sekä kiehumaan että valkosipulisellaisia uuniin possun seuraksi sekä ruskeakastike.
Lisukkeeksi oli kurkkua, tomaattia, salaattia, raejuustoa, porkkanaraastetta ja salaatinkastiketta. Juomaksi tänä vuonna ihan vaan maitoa ja vettä.
Kesken ruuan katselimme ikkunasta ilotulitusta, joka oli järjestetty Ratinan rantaan juhlistamaan päivää.

Tänä vuonnahan, 2013, Tasavallan presidentin itsenäisyysjuhlan vastaanotto tapahtui poikkeuksellisesti Tampereella, Tampere-talossa, koska presidentinlinna on ollut jo lähes vuodenpäivät peusteellisessa remontissa. Ei toki edellisten juhlien jäljiltä....kai...

Ruuan jälkeen katselimme Puolustusvoimien paraatia, joka järjestettiin tänä vuonna Mikkelissä.
Pian sen jälkeen alkoikin jo lähetys Tampere-talosta, kun presidenttipari alkoi kätellä tasaisena virtana saapuvia kutsuvieraita.

Kyllähän sitä kaikenlaisia on tottunut vuosien varrella "linnassa" näkemään, mutta muutama juttu pisti totaalisesti silmään tällä kertaa.

Ensinnäkin eräs toimittaja päätti kertoa katsojille, millaisia tarjottavia tänä vuonna oli loihdittu: "Olen täällä nyt herkkujen keskellä..."
TÄ?! Sinnekö se meni keskelle pöytää seisomaan? Olisiko "äärellä" ollut parempi sanavalinta?

Toisekseen haastateltavaksi oli saatu nuori skeittaaja Kontulasta, Silver Gyninen. On häntä jo riepoteltu eri keskustelupalstoilla verbaalisesta lahjakkuudestaan. Toimittajan kysyessä häneltä, että mitä mieltä hän on veteraaneista ja itsenäisyydestä, vastasi hän luovaan tyyliin:
"...en mä silleen osaa sanoa tohon mitään, en mä tiedä silleen itsenäisyydestä silleen mitään niinku sillee..."
"...no en mä tiiä silleen, se on jo niinku historiaa, ett varmaan kannattaa joltai vanhemmilt kysyy, ett en mä sillee tiiä..."
Taito se on tuokin.

Duudsonitkin olivat kutsuttuina, nämä Etelä-Pohojammaan kepppostelevat velikullat. Kaikilla oli päällä suunniteltu puku, joka myötäili härmäläistä häjy-tyyliä, helavöineen.
Toimittaja-parka totesi, että tuollaisen helavyön kantaminen vaatii hyvää kuntoa.
MITÄ?! Ei se nyt niin painava ole, herran jestas!

Illan uutisissa oli taas kuvaa Tampere-talon ulkopuolelta, kun pieni kansanjoukko oli päättänyt ryhtyä mellakoimaan eliittiä ja elitistisiä juhlia vastaan yrittämällä hyökätä Tampere-taloon. Poliisin joukot olivat kuitenkin varautuneet tilanteeseen, ja saivat erilaiset juhlijat kuriin.
Yksikin kaveri valitti ja kirosi isoon ääneen (vaaleanpunainen eläinhahmohattu korvineen ja häntineen päässään, söpö!!!), että poliisillä on koulutettuja hevosia, yksikin oli kuulemma käynyt päälle, oikein uustikuvissa oli se, ja kaatanut miehen kumoon.
Onko naurettavampaa väittää, että poliisilla on väkivaltaan koulutetut hevoset? Eiköhän nuo hepat olleet hieman paniikissa.
Ja toisaalta. Mitäs läksit?! Kikkelis, kokkelis vaan! Ei nuo nyt niin rauhanomaiset mielenosoitukset olleet.
Hevonen on muuten pako-eläin, jos se joutuu paniikkiin tuollaisessa hälinässä, niin ei sitä poliisi, sen enempää kuin kukaan muukaan saa ohjattua hallitusti täysin kokonaan.
Itse satuin istumaan olohuoneeni sohvalla, niin ei hyökänneet vihamieliset hevoset päälle, eikä joutunut yöksi putkaan.

Juhlat päättyivät ja nukkumisen aikakin koitti. Lauantaina oli taas lähdettävä keikalle, Lehtimäelle, Ravintola Kalossiin.
Keikassa ei sinänsä mitään kommentoitavaa, hyvin meni ja yleisö tykkäsi. Paluumatka sujui hyvin, kotona olin sunnuntai aamuna klo 05 maissa laittamassa päätä tyynyyn.

Sunnuntai aamuna piti herätä kuitenkin ajoissa, koska poikamme ja miniämme olivat lähdössä puolen päivän aikaan lähtevälle junalle.
Samoin iltapäivällä oli tulossa vieraita, ja piti leipoa kakku sitä varten. Onneksi oli pakastimeen jäänyt suklaapiirakan paloja, joten tarjottavat olivat siinä vähällä työllä tällä kertaa.
Vieraat saapuivat iltapäivällä. Nämä olivat muutamia vuosia sitten meidän kilpakumppaneita silloin, kun vielä harrastimme kilpatanssia. Nyt oli heilläkin jäänyt harrastus toistaiseksi, kuten meilläkin.
Mutta tosi mukava oli nähdä muutaman vuoden tauon jälkeen, toivottavasti ei enää tule näin pitkiä taukoja.

No niin, joulun valmistelut eivät hirveästi edenneet, muuten kuin kynttilöiden polttamisella itsenäisyyden ja toisen adventin kunniaksi. Ehdimme toki kirjoittaa nelisenkymmentä joulukorttia. Tänä vuonna teetimme valokuvistamme kuvakortteja, joihin suunnittelimme tekstitkin. Seuraavana perjantaina vain merkit kuoriin ja postiin lähetettäväksi ilostuttamaan sukulaisten ja tuttavien joulun odotusta.

Vielä pari yövuoroja ja pääsen lomalle loppuvuodeksi, niin pääsee jouluvalmistelut paremmin käyntiin.